Memoremainsin popmetal-albumi ulkona kuukauden päästä – yhtye perustaa ”fanikerhon”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.9.2020
Kuva: Riku-Pekka Lappalainen

Memoremainsin popmetal toimii – sen todistavat jo lähes 100 000 kuukausittaista Spotify-kuuntelijaa! Seinäjokelainen yhtye on tiputellut sinkkuja pitkin vuotta, ja hyvin menestyneet ”Pounding Heart”, ”Bring It On” ja ”Eternal Fame” ovatkin luoneet kovia odotuksia, jotka lunastetaan tasan kuukauden päästä, kun Memoremainsin debyyttialbumi ”The Cost of Greatness” julkaistaan 16. lokakuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka sinkkubiisit heijastavatkin vahvasti tulevan albumin tyyliä, myös perinteisistä kaavoista poiketaan levyllä, ja yllätyksiäkin on kuulijoille luvassa. Kosketinsoittaja Mikko Kujanpää paljastaa albumista seuraavaa:

”Oli mahtavaa lähteä tekemään debyyttilevyä, sillä olemme aiemmin julkaisseet ainoastaan singlejä ja lyhyen EP:n. Singleillä on tapana olla biiseinä kovin lyhyitä ja ’sinkkumaisia’, joten albumia tehdessä ikään kuin saimme vapaat kädet mennä perinteisten raamien ulkopuolelle. Levyllä on muun muassa kertosäkeetön balladi ja yli kymmenen minuutin pituinen useasta osiosta koostuva ’syntikkasinfonia’. Jälkimmäinen on albumin nimikkobiisi, ja meillä oli alusta asti selkeänä mielessä, että haluamme albumille myös tämän kaltaista materiaalia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Memoremains on kasvattanut nopeasti uskollista fanikuntaansa ja intoutui alkusyksystä järjestämään kuulijoilleen bussikyydityksen yhtyeen keikalle – bändin kanssa samassa bussissa siis, tietenkin. Erinomaisesti onnistunut tempaus sai yhtyeen perustamaan Memoremains Squadin, joka on ikään kuin nykyaikainen fanikerho.

”Memoremains Squad on yhteisö, johon liittymällä saa muun muassa ensimmäisenä tiedot Memoremainsiin liittyvistä uutisista sekä pääsyn suljettuun Facebook-ryhmään, jossa voi olla kontaktissa suoraan yhtyeeseen. Liittymisetuna pääsee myös juhlistamaan bändin debyyttialbumia yhtyeen levynjulkkaribileisiin. Squadiin liittyminen on tällä hetkellä täysin ilmaista, ja mukana on jo kymmeniä ihmisiä”, yhtyeestä kerrotaan.

Bändi on mahdollista nähdä lähitulevaisuudessa kahdesti: kerran ruudun takaa hengailumielessä ja kerran livekeikalla isoilla lauteilla. Yhtye järjestää nimittäin YouTube-kanavallaan torstaina 15.10. stream-kuuntelutapahtuman, jossa ”The Cost of Greatness” -albumia voi kuunnella ”bändin kanssa” jo ennakkoon ja kuulla mietteitä biiseistä ja niiden tekoprosessista. Lisäksi Memoremainsin keikkakunnon voi tarkistaa joulukuussa, kun yhtye soittaa 5.12. Seinäjoen Rytmikorjaamolla Battle Beastin lämppärinä, mitä bändi odottaakin jo innolla.

Battle Beast on yksi maamme hienoimmista yhtyeistä, ja olemme olleet bändin faneja jo vuosia. Muistamme ajat, jolloin saatoimme vain haaveilla heidän lämppäyksestään, mutta nyt unelmat käyvät toteen. Tätä täytyy välillä pysähtyä miettimään, että miten tähän oikein on tultu. Illasta tulee varmasti mahtava meille sekä lavalla että yleisön puolella katsoessamme yhtä kotimaamme hienoimmista rock-yhtyeistä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn biisilista on seuraavanlainen:

1. Drown Memories (1.34)
2. Eternal Fame (3.34)
3. Bring It On (3.09)
4. Riot In The Crowd (3.52)
5. Where Is The Gold (3.30)
6. Lift Me Up (3.29)
7. Pounding Heart (3.37)
8. Mindreader (3.22)
9. Theme Park (4.53)
10. The Cost of Greatness (10.08)

Memoremains on:
Johanna Ahonen – laulu
Mikko Kujanpää – kosketinsoittimet
Aleksi Mäkelä – kitara
Aapo Timonen – basso
Eemeli Timonen – rummut

https://www.facebook.com/memoremainsband/
https://www.instagram.com/memoremains/
https://twitter.com/memoremainsband
http://www.memoremains.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat