Memoriam syöksyy uuteen taisteluun totuttua monipuolisemmin varustettuna – arviossa yhtyeen neljäs täyspitkä “To the End”

Vanhan koulukunnan nimeen vannova death metal -yhtye suuntaa jälleen sotatantereelle neljännellä täyspitkällään “To the End”. Kuten odottaa saattaa, mahdottomia muutoksia ilmaisuun ei ole lähdetty tälläkään kertaa tekemään, vaikka edellisen albumin jälkeen tapahtuneet muutokset ovat selkeästi tuoneet uutta perspektiiviä yhtyeen sotaisaan mekastamiseen. Rumpalin verran päivittynyt kokoonpano, siirtyminen uuden levy-yhtiön siipien suojaan sekä koronavuoden tarjoama lisäaika sävellyshommiin tuntuvat antaneen yhtyeelle merkittävän annoksen lisävirtaa. Vaikka pyörää ei ole keksitty uudelleen, paukuttaa Memoriam uutukaisellaan kuolonmetallia varsin monipuolisella ja jämäkällä otteella.

Pienimuotoinen nahanluonti on tehty onnistuneesti, sillä musiikkiin ympätyt lisäsävyt tekevät albumikokonaisuudesta aiempia kiekkoja herkullisemman. Vaikka bändin tuotantoa välillä vaivanneet ylipitkät kappaleet sekä tietynlainen junnaavuus ovat tälläkin kertaa paikoitellen läsnä, ovat pahimmat tyhjäkäynnit hiottu onnistuneesti pois. Kolme varttia kellottavaan kiekkoon on selkeästi käytetty aikaa ja sen sisältöä on pohdittu pidempäänkin, sillä bändin aiempaa monipuolisempi rähinä on erittäin vahvasti toteutettua. Sotavankeja ei siis oteta, sillä “To the End” vyöryy kuulijan ylitse armoa antamatta.

“To the End” on täynnä kovia kappaleita. Raskaasti tamppaava “Onwards into Battle”, mieleen jääviä melodioita viljelevä “No Effect”, tuomiometallin painostavuudella päälle vyöryvä “Each Step (One Closer to the Grave)”, marssirivistön lailla tannerta tömistävä “Mass Psychosis” sekä yhtyeen komeimpiin kappaleisiin lukeutuva, kylmäävään lohduttamalta kuulostava “As my Heart Grows Cold” ovat biisikattauksesta vain ne selkeimmät helmet. Muiltakaan osin ei suurempia nurinoita synny, sillä ne hieman heppoisemmatkin kappaleet ovat ladattu täyteen sen verran tömäkkää riffittelyä sekä raakaa asennetta, etteivät nämä pahemmin arvosanaa alaspäin laske.

Memoriam on tällä hetkellä uransa parhaassa iskussa. Uutukaisellaan yhtye onnistuu tekemään ilmaisustaan tuoreen kuuloista, vaikka peruspalikat seisovat edelleen jykevästi omilla paikoillaan. “To the End” on äärimmäisen toimiva death metal -albumi, jonka ainoa synti ovat muutamat tasapaksummat kappaleet. Bonuspisteet lähtevät kiekon kansikuvasta, joka on värimaailmaa sekä yksityiskohtiaan myöten ehkäpä komein teos, millä mikään metallilevy on koskaan päällystetty.

9-/10

Kappalelista:
1. Onwards Into Battle
2. This War Is Won
3. No Effect
4. Failure to Comply
5. Each Step (One Closer to the Grave)
6. To the End
7. Vacant Stare
8. Mass Psychosis
9. As My Heart Grows Cold

Kommentoi julkaisua