Kun ajattelee Kreikkaa, ovat ensimmäiset mielikuvat lähinnä talouskriisiin tai ruokaan liittyviä. Kuitenkin Kreikka tarjoilee muutakin, nimittäin sieltä on lähtöisin vuonna 2008 perustetun Mencea-orkesterin jäsenistö, ja nyt miehet tarjoilevat kuultavaksi toisen levynsä, joka kantaa nimeä “Pyrophoric”. Levyn julkaisee bändin alkuperämaasta huolimatta Euroopan laajuisesti norjalainen levy-yhtiö Indie Recordings.

Ensimmäisen levynsä “Dark Matter, Energy Noirin” julkaisemisen jälkeen bändi on saanut riveihinsä uuden vokalistin (Vlasis Ziouvas) ja rumpalin (Bertrand Rothen). Tuore levy äänitettiin jo vuonna 2010, ja sen tuottamisesta on vastannut bändi itse. “Pyrophoric” sisältää kahdeksan biisin ja hiukan vajaan 40 minuutin verran melodista mutta raskasta metallista materiaalia.

Ensimmäinen biisi “Phosphorus” alkaa maailmanlopun tunnelmaa maalailevasti. Biisistä jää parhaiten mieleen tasapainoaistiin vaikuttava kitarariffi. Kun kuunnellessa sulkee silmät, huomaa hyvin nopeasti huojuvansa biisin mukana. Hypnoottinen poljento jatkuu seuraavassakin biisissä “CCC”. Uhkaavuus tuntuu käsin kosketeltavalta, ja biisit kuljettavat kuuntelijaa vääjäämättä kohti helvetin portteja, kuin kahlittuna, synkkien varjojen hiipiessä mieleen.

Levyn puolivälin biisit “Elders” ja “Hounds” sulautuvat samankaltaisuudessaan yhdeksi massaksi. Molemmissa biiseissä on hyvin samantyyppinen sävelkulku, ja tietynlainen koukku tuntuu puuttuvan. Biisit jäävät jotenkin mitättömiksi, vaikka vauhtia ja aggressiota niihinkin on riittänyt. Mieleenpainuvia ne silti eivät onnistu olemaan. Näiden jälkeen soivassa “Beheadingissa” on kuitenkin tietynlaista skitsofreenista ailahtelua, joka herättää kuuntelijan uudemman kerran. Biisi kulkee pitkin eksyttäviä reittejä samaa helvettiin vievää tietä kuin kaksi ensimmäistäkin biisiä.

Useimmiten eteläeurooppalaisista kuulee jo puheesta jonkinlaista aksenttia, mutta Vlasis Ziouvasin vokalisoinnissa ei havaitse kreikkalaisuutta nimeksikään, ellei sitten ala hakemalla hakea jotain vivahteita. Ja kun musiikillisesta kahleesta kiskotaan eteenpäin varsin tasaista tahtia, ei moisen etsimiselle ehdi paljonkaan tuhlata energiaa. Ziouvasin murina saa sävellyksissä esiintyvän uhkaavuuden aivan uudelle asteelle.

Suvantovaiheita levylle ei juurikaan ole sopinut, vaan biisit paahtavat eteenpäin kuin moottoritiellä. Hidastelu ei tämänkaltaiseen musiikkiin edes istuisi, mutta jonkinlaista monipuolisuutta levylle toivoisi lisää, kun biisien huomaa kierrättävän samoja sävelkulkujakin. Avausraidassa mieleen jäänyt kitarariffi nimittäin tulee vastaan levyn loppua lähestyttäessä, nimikkobiisissä “Pyrophoric” vain nimellisesti muutettuna.

Huippukohdiksi levyllä nousevat jo mainitut “Phosphorus” ja samankaltaisuudesta huolimatta “Pyrophoric” sekä näiden lisäksi levyn päättävä “The Dead”, joka saa kuuntelijan pidättämään hengitystään kuin klaustrofobisessa paniikissa seinien kaatuessa päälle. Tällaista uhkaavuuden tunnetta jää valitettavasti kaipaamaan joissain muissakin levyn biiseissä, minkä vuoksi koko levystä jää jokseenkin epätasainen jälkimaku.

Mikään totaalinen tajunnanräjäyttäjä Mencea ei aivan ole, mutta paikoin synkässä aggressiivisuudessaan kuitenkin kierolla tapaa varsin virkistävä tuttavuus. Vähitellen huomaa omankin energisyytensä hiipivän aivan eri sfääriin kuin levyn alkaessa. Loppuun päästessään levy tuntuu jäävän hiukan keskeneräiseksi ja luontainen reaktio tähän on aloittaa se alusta. Toistuvasti.

7 / 10

Kappalelista:
1. Phosphorus
2. CCC
3. Elders
4. Hounds
5. Beheading
6. Pyrophoric
7. Invocation
8. The Dead

https://www.facebook.com/menceaofficial
http://www.myspace.com/mencea

Kirjoittanut: Nina Hurme