Yhdysvaltalainen melodisen death metalin suurnimi The Black Dahlia Murder on vuoden 2003 ”Unhallowed”-debyytistä lähtien julkaissut uutta materiaalia tarkasti joka toinen vuosi. Putken päättävää uutta ”Verminous”-levyä saatiin odottaa hieman pidempään, mutta sen suurempia kaavasta poikkeamisia ei tällä kertaa nähdä, vaan ”Verminous” on juuri mitä bändiltä on totuttu saamaan – hyvässä ja pahassa.

Tätä lukevalle tuskin täytyy kovin suureellisesti kertailla bändin historiaa, mutta edellislevy ”Nightbringers” on syytä mainita. Levy toi bändin totuttuun kaavaan jotain uutta ja tuoretta, mistä kuuluu kiittäminen valtaosin soolokitaristi Brandon Ellisin bändiin liittymistä vuonna 2016. ”Nightbringers” riisui hieman bändin soittoteknisempiä puolia, ja bändi keskittyi enemmän muistettavien kappaleiden luomiseen kuin komeaan suorittamiseen – toki pitäen jäsenten tekniset meriitit vahvasti näkyvillä. Jos ”Everblack” ja ”Abysmal” olivat mukiinmeneviä mutta kaavamaisia tuotoksia, niin ”Nightbringers” esitteli bändin uudistuneena ja jälleen pelin huipulla.

Odotukset ”Verminousia” kohtaan olivat siis luonnollisesti korkeat, sillä ”Nightbringersin” menestys olisi yhtä hyvin voinut olla tuuria. Pessimisti ei välttämättä pety, mutta optimisti ilahtuu senkin edestä: ”Verminous” jatkaa edellislevyn menestyslinjaa, vaikka ei yllätäkään yhtä kovaa. Levy on samalla askel eteenpäin ”Nightbringersin” tarttuvuuden saralla, mutta myös varsinaisen menon ja meiningin. Bändin musiikki on aina ollut turboahdettu versio At the Gatesin ja alkupään Dark Tranquillityn melodisesta death metalista, ja bändin kyky luoda samalla vaativaa ja lähestyttävää musiikkia on ihailtava.

Soitannollisesti levyssä on paljon ihailtavaa. Totuttuun tapaan Brian Esbachin riffit yhdistävät mahtavasti klassista death metalia melodisempaan, joita Brandon Ellis täydentää harmonioilla ja liideillään. Rumpali Alan Cassidy pääsee ääneen heti levyn avaavan nimikkoraidan vimmaisella komppauksella, eikä levyltä hänen osaltaan kovinkaan montaa tylsää hetkeä löydy – jos yhtään. Basisti Max Levelle tuo vankan pohjan soundille, eikä vokalisti Trevor Strnadia kohtaan voi muuta kuin kehuja osoittaa. Levyltä löytyy paljon huomionarvoisia kappaleita, mutta poimin tähän hätään levyn päättävän ”Dawn of Rats” –kappaleen omaksi suosikikseni. Jotenkin kappale tuntuu tiivistävän bändin kyvyn yhdistää eri elementtejä yhteen kappaleeseen, ja tuo omalla tavallaan mieleen ”Miasma”-levyn nimikkobiisin, jonka taas valitsisin bändin parhaaksi ylipäätään.

Kaiken kaikkiaan levystä on hankala antaa mitään konkreettista negatiivista kritiikkiä, sillä se jatkaa bändin aiempaa menestyksekästä linjaa juuri niin hyvin kuin heiltä toivoisi. Toki tyylipuhdasta mättöä bändin musiikki ei ole, mutta oliko se koskaan? Tässä vaiheessa herää kuitenkin kysymys bändin kaavan pitkäkestoisuudesta: Dahlia-kaava on taatusti toimiva, mutta kuinka pitkään? Bändi on toki onnistunut osittain luomaan itseään uudelleen, mutta jossain kohtaa kaikki saattaa olla jo nähty. Sillä välin bändi tulee tosin julkaisemaan lisää mahtavia levyjä, mikäli näiden viimeisen parin levyn kaava jatkuu, mutta mahdollista tämä kuitenkin on. Tästä huolimatta ”Verminous” on menestys ja mahtava jatko levylle, joka toi bändin takaisin etulinjoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8+/10

Kappalelista:
1. Verminous
2. Godlessly
3. Removal of the Oaken Stake
4. Child of Night
5. Sunless Empire
6. The Leather Apron’s Scorn
7. How Very Dead
8. The Wereworm’s Feast
9. Womb in Dark Chrysalis (Interlude)
10. Dawn of Rats