External

Menneitä aikoja emme tule koskaan saamaan takaisin: kotimainen progemetalliyhtye External julkaisi uuden kappaleensa ”Hunting Butterflies”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2020
External

Pirkanmaalainen progressiivista metallia esittävä External on julkaissut vuodelle 2020 neljännen singlensä, joka on nimeltään ”Hunting Butterflies”. Kyseessä ovat bändin ensimmäiset uudet kappaleet sitten vuoden 2019 sinkun ”Distant”, jonka miksasi tanskalaisen VOLAn Asger Mygind.

Hunting Butterflies” on osa yhtyeen tulevaa lyhytsoittoa ”Stillness”, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. EP:n kappaleet miksasi ja masteroi Samu Oittinen, joka tunnetaan työstään muun muassa Insomniumin, Sonata Arctican ja Diablon kanssa.

Basisti Samuel Järvinen kertoo uudesta kappaleesta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kappale on varmaankin ’Stillnessin’ raskain yksittäinen kappale ja yksi sävellyksellisesti polveilevimmista. Halusin luoda musiikillisen draamankaaren, jossa edetään eri tunnelmien kautta kohti katarttista loppuhuipennusta. Kappaleen musiikillisina vaikutteina olivat vaihtoehtometalliyhtyeet, kuten esimerkiksi Deftones ja Mudvayne.

Sanoituksissa halusin käsitellä sitä, miten ihmisluontoon kuuluu usein menneiden haikaileminen, nostalgia ja jonkin menetetyn ajan tavoittelu. Jos juutumme liikaa nuoruuteemme tai johonkin ihmiseen, aikaan ja paikkaan, johon olemme kiintyneet, niin saatamme eksyä sinne kuin synkkään metsänpeittoon. Menneitä aikoja emme tule koskaan saamaan takaisin sellaisenaan, joten on varmasti fiksumpaa koittaa elää nykyisyydessä ja niiden ihmisten kanssa, jotka tällä hetkellä ovat elämässämme.”

External Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat