Meno sen kuin paranee – arviossa Angel Swordin ”World Fighter”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.8.2024

Helsinkiläinen Angel Sword julkaisi kesän kunniaksi kolmannen pitkäsoittonsa, joka jatkaa niin musiikillisesti kuin ulkonäöllisesti bändin vuoden 2019 ”Neon City” -albumin linjalla. Albumin kannessa komeilee jälleen mystinen avaruussotilas, ja musiikki on purevaa, perinteikästä heviä.

Helsinkiläisyhtyeen edellisestä julkaisusta on ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta, minkä aikana Angel Swordin ulosanti on selvästi terävöitynyt. Sen voi huomata heti, kun aloitusraita ”Vigilantes” kajahtaa ilmoille. Riffit ovat herkullisen polkevia, ja kappaletta ajaa eteenpäin sellainen energia, ettei valittamisen aihetta ole.

Etenevä meno jatkuu toki seuraavillakin teoksilla tosin sillä erotuksella, että ”Weekend Warrior” ja ”Dangerous Games” tuovat pöydälle melankolisiakin vivahteita. Vastaavasti ”Church Of Rock” tuo albumille eeppisiä piirteitä, kun kuorolaulut taustoittavat kertosäkeistöjen mahtipontisia sanoituksia. Myös ”Powerglove” tuo pitkäsoitolle jotain uutta, nimittäin nopeatempoista otetta, jonka turvin kappaleessa onkin hieman thrashin vivahdetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Angel Sword on saanut tuoreimmalla pitkäsoitollaan aikaan vaikuttavaa ja innostavaa jälkeä. Albumilla on hyvä, intensiivinen ote, joka kantaa läpi koko kuuntelukokonaisuuden. Kappaleiden välillä on riittävästi eroavaisuuksia, jotta mielenkiinto pysyy yllä, vaikka enemmänkin variaatiota olisi voinut olla. Onneksi albumin päättävä nimikkokappale antaa vielä lopuksi oman yllätyksensä, joka sinetöi hienosti kokonaisuuden. ”World Fighter” on todellakin ollut viiden vuoden odotuksen arvoinen.

Kappalelista:

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/angelswordmetal

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen