Kuva: Sean Mundy

Meridian Veil kiinnitetty Season of Mistille

Kirjoittanut Teemu Hakala - 3.11.2026

Kanadalainen progressiivisen metallin superyhtye Meridian Veil on solminut levytyssopimuksen Season of Mistin kanssa. Yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Danny Marino (The Agonist), laulaja Matt McGachy (Cryptopsy), rumpali Dylan Gowan (Seven Spires) sekä sellisti Raphael Weinroth-Browne, joka tunnetaan Leprous-yhtyeen kiertuemuusikkona.

Projektin juuret ulottuvat yli kahden vuosikymmenen taakse. Marino ja McGachy tapasivat jo 2000-luvun alussa, ja ajatus yhteisestä yhtyeestä syntyi tuolloin. Toteutumista saatiin kuitenkin odottaa pitkään.

Marinon mukaan Meridian Veil rakennettiin alusta asti tunnepitoiseksi projektiksi. Hän kuvailee tulevan debyyttialbumin olevan paikoin raskas, mutta sen ytimessä kulkevan varoittavan tarinan sekä syvän kaipuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

McGachy kokee laulamisen yhtyeessä vapauttavana. Hän näkee projektin mahdollisuutena näyttää itsestään puolen, joka ei muissa yhtyeissä pääse esiin. Myös Gowan korostaa, miten eri taustoista tulevien muusikoiden yhteistyö synnyttää jotain ainutlaatuista. Hänen mukaansa Meridian Veil yhdistää progressiivista metallia synkkään tunnelmaan ja ajatuksia herättäviin sanoituksiin.

Weinroth-Browne näkee yhtyeen vahvuutena kyvyn yhdistää 2000-luvun death metalin ja progressiivisen metallin parhaat puolet moderniin lähestymistapaan.

Yhtye julkistaa lisätietoja debyyttialbumistaan lähiaikoina. Tulevan levyn ensimmäisestä singlestä “The Watcher” on jo kuunneltavissa lyhyt pätkä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy