MERTA soittaa levynjulkaisukeikat ”Minä” -albuminsa tiimoilta Helsingissä sekä Tampereella marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.10.2021

Mertan kovasti odotettu uusi ”Minä”-albumi julkaistaan 5. marraskuuta, ja yhtye suuntaa samoin tein keikoille. Ensimmäinen keikka kuullaan heti levyn julkaisupäivänä 5. marraskuuta Helsingissä Suvilahden Tiivistämöllä, ja seuraavan kerran bändi bändiin Tampereen Olympassa 25. marraskuuta. Erityisvieraana keikoilla on mukana modernia metallia soittava Ember Falls, joka tulee soittamaan keikoilla ennakkoon tulevan albuminsa kappaleita livenä. Helsingin keikalla mukana on lisäksi melodisen progemetallin kuumin tulokas Edge of Haze.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Merta on suomenkielistä vaihtoehtometallia ja screameja popahtaviin melodioihin yhdistelevä tuore kokonaisuus, jollaista Suomessa ei ole aikaisemmin kuultu! Häpeilemättömät popkuviot tuovat raikkaan vastapainon muutoin raskaalle soundille, saaden yhtyeen fanikannan olemaan todella laaja ja lähes genrerajaton. Suuren mediajakelun ja radiohuomion lisäksi Merta äänestettiin Soundin lukijoiden toimesta alkuvuodesta kotimaisten tulokkaiden kymmenen kärkeen sekä Kaaoszinen lukijaäänestyksessä lehden Vuoden Tulokas -kategorian kärkikolmikkoon.

Juhis Kauppisen johtama Merta teki levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa jo ensisinkkujensa jälkeen ja julkaisi debyyttilevynsä ”Kokonainen” 6.3.2020 nousten usealle Spotifyn listalle, mukaan lukien ’Suomen 50 viraalisinta’ -lista. Huomiota on herätetty suuresti myös aktiivisella keikkailulla ympäri Suomen muun muassa Kotiteollisuuden ja Uniklubin kanssa.

Pe 5.11.2021 / Helsinki, Tiivistämö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Merta (Leyvyjulkkarit)

+ Special Guest: Ember Falls

+ Edge Of Haze

Liput 14/16€

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin pian.

https://www.facebook.com/events/416744793343366

To 25.11. / Tampere, Olympia

Merta (Leyvyjulkkarit)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

+ Special Guest: Ember Falls

Liput 12/14€

Ennakkoliput tulevat myyntiin Tikettiin pian.

https://www.facebook.com/events/379007407286799

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Molemmilla keikoilla mukana oleva erityisviera Ember Falls on modernin metallin tulevaisuus. Yhtye on löytänyt uuden maailman modernin ja melodisen metallin parista, jossa esille tulevat energiset elektroniset taustat ja raskaat riffit, jopa popinomaisten melodioiden kanssa – hyvää karismaa ja näyttävää showta unohtamatta. Kappaleista löytyy raskaan metallin paino, jonka tuntee silloinkin kun mukanahypittävät taustat ottavat vallan, väistyäkseen vain mukaansatempaavien laulumelodioiden edestä.

Keikkoja yhtyeiden kuten WASP, Turmion Kätilöt, Amaranthe ja Dead By April kanssa tehnyt Ember Falls on noussut jo miljoonakerhoon Spotifyn streamausmäärissään. EF kiinnitettiin Ranka kustannukselle 2019 ja uudet singlejulkaisut ovat jatkaneet debyyttilevyn menestystä niin arvioissa kun kuuntelumäärissään. Toista täyspitkää levyä työstetään parhaillaan Tanskassa Amaranthen ja Volbeatin tuotannosta vastanneen Jacob Hansenin kanssa ja levy on luvassa vuoden 2021 lopulla.

Näillä keikoilla tullaan kuitenkin kuulemaan jo ennakkoon tulevan levyn tuotantoa ensi kertaa livenä.

Maan ehkä kuumin melodisen progressiivisen metallin tulokas Edge of Haze punoo upeasti yhteen niin sinemaattiset tunnelmakuvat kuin progemetallin taidokkaat tekniset suorituksetkin, unohtamatta tarttuvia pop-koukkuja. Ensi vuonna julkaistavan uuden ”the Convoy of Ruin” -albumin massiivisista soundeista vastaa Jens Bogren.

https://www.facebook.com/M3RTA

https://www.facebook.com/EmberFallsOfficial

https://www.facebook.com/edgeofhaze

Luetuimmat

Uusimmat