Merta-yhtye tuo helpotusta keikkaikävään – nyt vuorossa yhtyeen rankempaa puolta edustava ”Saarna”!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.3.2021

Merta aloitti 12. helmikuuta uuden “Mertan perjantai-live” -sarjan YouTubessa! Nyt nähdään sarjan neljäs osa, jossa bändi esittää ”Saarna”-kappaleen. Sarja sisältää neljä live-vetoa ja ne julkaistaan neljänä peräkkäisenä perjantaina. Bändin fanit saivat äänestää settilistan ennakkoon somessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juhis Kauppinen kertoo videosta seuraavaa:

”Keikoille ei päästä ja striimikeikat vähän arveluttaa. Joten, päätettiin tuoda meidän treenit ihmisten näytöille. Haluttiin tuoda kuuntelijat meidän lähelle näissä jaksoissa, tästä syystä päädyttiin tekemään tämä meidän treeniksellä.”

Jokaisessa jaksossa laulaja Juhis Kauppinen kertoo, miten kyseinen biisi on syntynyt ja mistä biisin sanoitukset kertovat. Seuraa Mertan Youtube-kanavaa tästä. https://www.youtube.com/channel/UC8Pkhq9QVmVWrLqyCjCCXeg

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tulokasyhtye Merta julkaisi Kokonainen-debyyttialbuminsa viime vuoden maaliskuussa juuri ennen pahinta koronatilannetta. Albumia on striimattu yli 1,3 miljoonaa kertaa.

Yhtye tekee parhaillaan kakkosalbumiaan Finnvoxilla tuottaja Aki Sihvosen johdolla. Tulevalta albumilta on jo julkaistu Mertan raskaampaa ilmaisua edustavat kappaleet ”Saarna” ja ”Insomnia”.

Merta on Juhis Kauppisen sooloprojektina alkanut yhtye, joka hitsautui kasaan vanhoista bändikavereista ja pitkän linjan muusikoista syksyn 2018 aikana.

Tuotanto: Guilty Visuals
Ohjaus: Petri Inkinen
Kuvaus: Petri Inkinen, Inka Halme
Leikkaus: Petri Inkinen
Äänitys: Olli Keskinen
Miksaus ja masterointi: Juhis Kauppinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat