Mesetiah – Tesis

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 27.2.2014

Kokkola on näillä näppäimillä kasvamassa kovaksi metalliskenepitäjäksi. Bändejä alkaa puskea läpi jatkuvasti. Julkaisuja pukkaa pihalle ja bändit keikkailevat muuallakin kuin Ylivieskassa.

Vuonna 2008 perustettu Mesetiah tervehtii meitä kuuden kappaleen ”Tesis”-EP:llä periksiantamattomalla pohjalaisella asenteella (vaikkakin Kauhavalta Ilmajoelle ollaan varmaan sitä mieltä, että sanaa Pohjanmaa ei saisi sekoittaa Kokkolaan… joka tapauksessa ollaan periksiantamattomia).

Niille, joille Mesetiah on outo nimi, selvitettäköön, että kyseessä on neljän miehen metalliyhtye. ”Tesis” on yhtyeen kolmas julkaisu, ja saatekirjeen mukaan mahdollisuus kokonaiseen levyynkin olisi ollut, mutta päättivät kivasti tämmöisen tiukan paketin vääntää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Death- ja thrash-elementtejä musiikissaan yhdistelevällä yhtyeellä on toki oma otteensa biiseissä, ja koska vaikutteet ovat 90-luvun metalliskenessä, niin tuolta vuosikymmeneltä jo melkein unohtuneet kikat on otettu käyttöön suuremmalla ja tuntuvasti modernimmalla tuotannolla.

”Tesis” on nykypäivää, mutta siitä puuttuu se ennakkoluulottomuus, räkäisyys ja turvonneen eturauhasen tuoma ”ei mitään hävittävää” -asenne, joka yhtyeen aikaisemmilta julkaisuilta ”The Purpose of Our Existence” (2009) ja ”A Force to Recognize” (2011) eittämättä löytyy.

EP toimii varmasti hyvänä ponnahduslautana keikkalavoille tai suuren levy-yhtiön verkkoihin päätymisessä, mutta allekirjoittanut olisi kaivannut jonkinlaista punaista lankaa sovittamaan kappaleet kokonaisuudeksi. Yhtye toimii hyvin yhteen. Vokaalit ja etenkin rytmiryhmä erottuu taustalta enemmän kuin hyvin, joten levykin on ihan ok tuotettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päällimmäisenä päässä velloo kuitenkin ajatus ”meh, tämä on kuultu joskus aikaisemminkin eikä herätä isompaa tunnetta”. Vaikka EP todellakin on tiukka paketti, sitä olisi voinut ehkä tiukentaa vieläkin enemmän tai sitten julkaista se oikea pitkäsoitto.

Yhtyeellä ei ole tätä kirjoittaessa kotisivuja, ja FB-sivuilla olevassa biografiassakin puhutaan asioista niin, että lukijan pitäisi jo henkilökohtaisesti tuntea yhtyeen jäsenet ja se, mitä heille on bändin olemassaolon aikana tapahtunut. Tästä pientä henkistä miinusta.

 

5+/10

Kappalelista:
1. The Abomination
2. Legacy of the Damned
3. Into the Abyss
4. Contagious
5. Cause of Anger
6. Mother of All Executions

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat