Australian suunnalta ponnistava Meshiaak (Messias hepreaksi) on saanut paljon palstatilaa ensilevynsä ”Alliance Of Thieves” tiimoilta. Yksi vaikuttava tekijä on varmasti jäsenien menneisyyden teot, sillä esimerkiksi rumpali Jon Detten cv:sta löytyvät mm. rässätyt hetket yhtyeissä Slayer, Anthrax ja Testament. Vanhojen meriittien perään ei yhtyeen onneksi tarvitse jäädä haikailemaan, sillä palstatila on ansaittu ihan oikeutetusti nykyisellä soitannalla.

Yhtye ilmoittaa juuriensa olevan thrashin maaperässä, mutta ihan niin yksioikoisesti ei voi materiaalia kuvailla. Tuota thrashin maaperää on kasteltu monilla eri musiikillisilla vaikutteilla, ja kokonaisuus on kasvanut varsin monipuoliseksi metallin puutarhaksi. Bändi onkin ilmoittanut yhdeksi tavoitteekseen tehdä metallialbumi ilman sääntöjä. Niiden sääntöjen sisällöstä en tiedä, mutta varmasti Meshiaak on ainakin venyttänyt niiden rajoja.

Avausbiisi ”Chronicles Of The Dead” potkaisee levyn tehokkaasti käyntiin, ja alun riffittelystä tulee vahvasti Testament mieleen. Kaikki palaset ovat kohdallaan; riffittely on jämerää, Dette hakkaa kuin nuori kolli ja biisissä on tarttuvuutta. Kaikesta hyvästä huolimatta tuntuu, että olen jossain kuullut tämän biisin tai ainakin sen osia ennenkin. Kyseessä on kuitenkin mainio kipale, ja varsinkin soolokitaroinnissa on mukavaa ilmavuutta ja raikkautta.

Musiikin ulottuvuuksia laajennetaan toisena tulevassa ”It Burns At Both End” – biisissä. Mukana on akustista kitaraa ja itämaista tunnelmaa. Edellä mainittuihin elementteihin biisi ei kuitenkaan perustu, vaan ydin on vihaisessa takomisessa. Promossa ei ole sanoja mukana, mutta jokin selvästi ottaa kitaristi–laulaja Danny Camilleria päähän. Biisissä useasti mainitut sanat ’society’ ja ’authority’ antanevat osvittaa ketutuksen kohteista. Sanoitusten puuttuminen on valitettavaa, sillä kuuntelun ja aavistelun perusteella niihinkin on paneuduttu tyhjänpäiväistä liibalaabaa enemmän ja ne ovat tekijälle oletettavasti henkilökohtaisesti tärkeitä.

Videobiisi ”Drowning, Fading, Falling” edustaa levyä hyvin sisältäessään kaikkia mahdollisia eri tyylien vahvuuksia jousista tuplabassareihin. Laulajana Camilleri hallitsee äänenkäytön melodisesta ja puhtaasta laulusta aina vihaa sekä aggressiota tihkuvaan huutamiseen. Bändin oma valinta singleksi olisi levyn viides biisi ”At The Edge Of The World”, ja kieltämättä biisi on tehokas. Raskaasta otteesta huolimatta biisin voisi kuvitella soivan päiväsaikaan tehorotaatiossa nykyisillä rockiin myönteisesti suhtautuvilla kanavilla Black Stone Cherryn, Avenged Sevenfoldin ja muiden nykypäivän artistien kaverina. Tosin seuraava biisi ”Last Breath Taken” palaa sellaiseen thrashin monottamiseen, että sillä ei radiossa taitaisi olla asiaa kuin erikoisohjelmiin.

Levyn loppupuoli pitää hyvin mielenkiintoa yllä, sillä rankempiinkin tykityksiin on aina ujutettu jokin poikkeava koukku mukaan joko laulumelodioihin tai soittoon. Levyn päättävä ”Death Of An Anthem” on eeppisyydessään ja radioystävällisyydessään aiemman ”At The Edge Of The Worldin” velisisko. Biisi on kyllä särmikkyydessään oiva päätös levylle yhdistellessään isoja kertosäkeitä, seesteisempiä kohtia ja silti raskautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Levyn biiseissä ja tuotannossa on moderni ote unohtamatta menneisyyden kaikuja. Sävellykset ovat monitasoisia ja sen verran vankalla ammattitaidolla tehtyjä, etteivät ne mene ihan sekalaiseksi sopaksi. Sävellykset toivat itselleni usein mieleen esimerkiksi Annihilatorin tuotannon ja Megadethin ”Rust In Peacen”. Sikäli vertaukset eivät tee oikeutta Meshiaakille, että sen skaala on vielä laajempi ja tarttuvampi.

Soitto on kauttaaltaan laadukasta, ja varsinkin sooloissa on nähty normaalia tilutusta enemmän vaivaa. Biiseissä on dynamiikkaa, ja tarttuvat melodiat lyövät sujuvasti kättä päälle vihaisen potkinnan kanssa. Kaikkinensa levyn rima on nostettu korkealle ja on kiva nykypäivänä kuulla uudempien artistien keskittyvän kokonaisuuksien laatuun yhden tai kahden biisin sijaan.

Monipuolinen on sana, joka tulee yhtenään mieleen levyä kuvaillessa. Sen pariin myös palaa mielellään, sillä ”Alliance Of Thievesiä” ei ihan yhdellä tai kahdella kuuntelulla oteta kokonaisuudessaan haltuun. Huolimatta siitä, että monen biisin kohdalla tulee varsin tutun oloisia kohtia vastaan, levy on erittäin hieno aloitus bändin uralle. Toivottavasti se ura myös kestää yhtä levyä pidempään.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. Chronicles Of The Dead
2. It Burns At Both Ends
3. I Am Among You
4. Drowning, Fading, Falling
5. At The Edge Of The World
6. Last Breat Taken
7. Maniacal
8. Alliance Of Thieves
9. Death Of An Anthem

Kirjoittanut: Nikki Jääsalmi