Meshuggahin rumpali Tomas Haake kertoo kärsineensä hiljattain terveysongelmista: ”Olen ollut melkein vuoden verran soittamatta rumpuja”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 16.3.2022

Ruotsalaisen metallijätti Meshuggahin rumpalivirtuoosi Tomas Haake on menneisyydessään kärsinyt terveysongelmista, jotka ovat haitanneet rumpujen soittoa. Nyt Haake paljastaa, että hänellä on jälleen ollut ongelmia oman terveytensä kanssa.

Haake kertoo Rolling Stonelle, että hänellä on ollut erikoista ihottumaa käsissään.

”Minulla on ihottumaa käsissäni. Minun on teipattava kaikki sormeni ja laitettava hanskat käteeni, että voisin edes hieman soittaa rumpuja. En ole siis koskenut rumpuihin sen jälkeen, kun äänitimme albumin, ja se tapahtui huhtikuun alussa. Olen siis ollut melkein vuoden verran soittamatta rumpuja”, Haake kertoo ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olen käynyt niin monilla erikoislääkäreillä ja ihotautilääkäreillä tässä vaiheessa, ja he kaikki ovat ihan ihmeissään. He sanovat, että se näyttää kosketusihottumalta, mutta olemme sulkeneet sen pois, koska olen tehnyt kaikki testit, joita voi tehdä, ja olen tutkinut kaiken sen, minkä kanssa olen voinut joutua kosketuksiin. Se menee paremmaksi ja huonommaksi, mutta se on varmasti ikävää, olipa rumpali tai ei. Tarkoitan, että me kaikki tarvitsemme käsiämme toimiaksemme jokapäiväisessä elämässä.”

Meshuggahin uusi albumi ”Immutable” ilmestyy 1. huhtikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat