Meshuggahin Suomen kiertueen lämppärit selvillä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.3.2013

MeshuggahÄärimetallia soittava ruotsalaisyhtye Meshuggah on kutsunut huhtikuun Suomen-keikoilleen kaksi lämppäribändiä. Kaikilla kolmella paikkakunnalla ennen illan pääesiintyjää lavalle nousevat kotimainen metalcore-yhtye Nicole sekä espanjalainen thrash metal -nelikko Angelus Apatrida.

Parhaillaan viidettä pitkäsoittoaan valmisteleva Nicole saapuu Meshuggah-kiertueelle suoraan studiosta. Alustavien tietojen mukaan bändin ensimmäinen albumi neljään vuoteen julkaistaan vielä kuluvan kevään aikana. Tulevana kesänä pohjanmaalaisnelikko nähdään esimerkiksi Provinssirockissa ja Nummirockissa.

Exodusin ja Megadethin välimaastoon sijoittuva espanjalaisbändi Angelus Apatrida ehti julkaista kaksi omakustannealbumia, kunnes bändi kiinnitettiin arvostetulle Century Media -levymerkille. Perinnetietoista thrash-metallia soittava nelikko on noteerattu raskasta musiikkia seuraavan yleisön toimesta erityisesti viime vuonna ilmestyneen neljännen albuminsa ”The Call” myötä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

MESHUGGAH (SWE)
NICOLE
ANGELUS APATRIDA (ES)

To 18.4.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S/K-18)
Liput alk. 25/23 EUR, ennakko: Tiketti, Lippupiste sekä Selmun paikalliset myyntipisteet

Pe 19.4.2013 Tampere, Pakkahuone (K-18)
Liput alk. 26,50/28 EUR. Ennakko: Tiketti & Lippupiste.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La 20.4.2013 Helsinki, Nosturi (S/K-18)
Liput alk. 27 EUR. Ennakko: Tiketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat