messier sopimukseen SideOneDummy Recordsin kanssa ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä
Oulussa vuonna 2017 perustettu rock-yhtye messier on solminut levytyssopimuksen kalifornialaisen SideOneDummy Recordsin kanssa. Kyseessä on ensimmäinen suomalaisyhtye muun muassa Flogging Mollya ja The Gaslight Anthemia julkaisseen levy-yhtiön riveissä. Bändi julkaisi ensimmäisen singlensä ”Salt Water Flush” viime perjantaina. Laulaja-kitaristi Lauri Huumosen mukaan yhtyeen musiikissa on kyse ääripäiden tasapainosta:
”Meille on tärkeää saada mukaan koko dynamiikan skaala. Äänekästä ja hiljaista, valoisaa ja synkkää; kappaleissa pitää olla vähän kaikkea, jotta ne tuntuvat inhimillisiltä.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Bändi kommentoi sopimustaan:
”Perustaessamme bändin kolme vuotta sitten emme olisi osanneet ikinä odottaa, että voisimme ilmoittaa jotain näin upeaa. On suuri kunnia olla ensimmäinen suomalainen bändi SideOneDummyn riveissä. On todella jännittävää päästä tekemään yhteistyötä sellaisen levy-yhtiön kanssa, joka on työskennellyt itsellemme ja bändillemme tärkeiden artistien kanssa.”
Musiikkivideon näet alta: