Mestarillinen folk metalin ja melodisen death metalin juhla – arviossa Ensiferumin 20 vuotias debyyttialbumi

 

Vuosi 2001 teki tuloaan kylmän talven saattelemana 20 vuotta sitten ja mikäpä olisi ollut parempi aloitus vuodelle, kuin ehta annos siihen asti parasta pakanallista folk metalia. Yksinkertaisemmin ajateltuna tuolloin jo viisi vuotta olemassa olleen Ensiferumin olisi voinut kategorisoida myös melodisen death metalin genreen ilman sen ihmeempiä omantunnon kolauksia, mutta koska nykyään on yhtyeen kohdalla yleisempää puhua vain ’folk metalista’, niin olkoon sitten niin.

 

Ensiferumin debyytti oli alusta alkaen hyvin kiehtova julkaisu ja alan mediat toivat sitä esiin Suomessa melko hyvin. Muistan itse saaneeni koko albumin käsiini ja soittimeen vasta pari kuukautta julkaisunsa jälkeen, kun Raha-automaattiyhdistyksen Apila-pelikone oli suotuisa ja tarjosi koko levyn hinnan edestä kolikoita hyppysiin. Se ainut kappale Ensiferumin albumia joka pienen kaupungin keskustan tavaratalon hyllyllä oli houkutellut jo viikkoja, olisi viimein omani. Väinämöinen soutuveneessä oli tuolloin uusi ja kiehtova asia, taidokkaasti maalattuna keskelle Suomalaista metsämaisemaa miekka ja kilpi käsissään. Vain mielikuvitus saattoi alkaa laukkaamaan samaan tahtiin, kun nuori mieli mietiskeli; kenties Väiski on menossa hakemaan hevosen, ja kyyti olisi vielä hurjempaa. Ja niin, se cd-levyn hinta? 19,90 euroa kansivihkoineen ja koteloineen. Ajat olivat tottavie erilaiset joskus silloin.

 

Ensiferumin debyytti on kaikkea muuta kuin tavanomainen ja tylsä, vaikka folk metalissa genrenä on alkanut kuulua jonkin verran tyhjäkäyntiä. Kansanmusiikki-tyyliset melodiat alkaa heti albumin ”Intro” -raidasta soiden ylväästi ja kauniisti sekä puhtain että särötetyin kitaroin. Heti raidan vaihduttua ”Hero In A Dream” kappaleeseen alkaa vauhti kiihtyä melodeath-riffein ja vokalisti Jari Mäenpään tasaisen ja täydellisyyttä hipovan ärinälaulun siivittämänä. Hienointa kappaleessa on yhä sen useat vaihtuvat osat, mutta kuitenkin niin toteutettuna, että kappaleen tempo pysyy pääosin samassa. Myös puhtaat lauluosuudet on alusta alkaen suuressa osassa kappaleita ja mikä tärkeintä, ne ovat toimivia ja mielenkiintoa lisääviä yksittäisiä helmiä.

 

Kolmas kappale ”Token Of Time” saa pään yhä nykimään viimeistään kertosäkeistössä ja melodia päälle huudettuine sanoineen on omiaan jäämään päähän takomaan. Albumi jatkaa järjetöntä, paikoin hilpeääkin laukkaansa, joka toisen kappaleen ollen lähes tyylipuhtainta melodeathin ja folk metalin juhlaa. Olisi mahdotonta kehua jokaista kappaletta erikseen kohta kohdalta, vaikka sille aihetta olisikin. Palstatila ja työtunnit ovat rajallisia, kuten toisaalta itse albumin kestokin. Silti Ensiferumin debyytillä on niin paljon tyylikkäitä pieniä nyansseja, jotka tekevät kokonaisuudesta hyvin uniikin kuunneltavan, alkaen esimerkiksi riffien mieleenjäävästä omaperäisyydestä.

Tempo hidastuu ensimmäisen kerran toden teolla viidennessä kappaleessa ”Old Man (Väinämöinen)” joka on vain alkusoittoa ehkäpä albumin parhaalle kappaleelle, heti seuraavana kuultavalle ”Little Dreamer (Väinämöinen Part II)”. Kappaleet ovat luonteeltaan aavistuksen samankaltaisia, jonka vuoksi ne varmasti ovat peräkkäin ja ns. serkukset keskellä albumia. ”Little Dreamer” aavistuksen paremmalla sanoituksella ja melodioilla ja kertosäkeistöllä kiilaa kuitenkin edelle. Edelleen 20 vuotta julkaisun jälkeen menee kylmät väreet rivistä ”take him back where rivers flow upwards” ja siitä miten tyylikkäästi se on vuoroin laulettu ja öristy albumillle kaiken death metal -tykittelyn oheen.

Little Dreamer” kappaleen selkein haastaja albumilla tulee heti seuraavana. Albumin melankolisin kappale ”Abandoned” on paitsi ainut joka on laulettu lähestulkoon kokonaan puhtailla vokaaleilla, mutta myös sen surullinen melodia yhdistettynä surullisiin lyriikoihin on oikeanlaisessa mielentilassa kuunneltuna varma valinta laittamaan kyyneleen poskelle raavaammallekin soturille. Todellinen nyyhky-anthem, jossa komppi vaihtelee slovarista tuplabasari-biittiin. Hienoimpia Suomessa sävellettyjä metallibiisejä koskaan. Piste.

Loppusuora albumista on niin ikään jälleen nopeaa ja reipasta – hilpeää ja jopa koomista. ”Windrider” kohkaa menemään, mutta ei aivan vakuuta edellisen jälkeen vaikka hiljalleen fiilistä nostattaakin ylös melankoliasta. Tietyllä tavalla oikein hyvä kappale oivaltavine melodioineen, mutta tällä albumilla ja tässä välissä valitettavasti täytteenä. ”Treacherous Gods” on albumin parhaimmistoa ja tuo osittain mieleen vanhan kunnon 1990-luvun melodisen death metalin parhaat puolet. ”Tältäkään soundaavaa musiikkia tällä tavoin tehtynä ei vain enää tehdä” on se ajatus, joka kappaleesta tulee mieleen. Yksi seikka joka albumista tekee vahvan on se, miten kosketinsoittimet ovat albumilla juuri sopivassa roolissa, eivätkä puske liikaa kielisoittimien päälle vaan pysyttelevät mattona niiden alla. Hieman esimerkiksi Iron Maidenin ”Somewhere in Time” klassikon tapaan. Tyylitajulla!

 

Eternal Wait” on mieleenpainuva ja rauhallinen – ylväästi soiva kappale, jonka paikka albumilla on hienosti ennen kahta viimeistä nopeampaa ja hilpeämpää rallia. ”Battle Song” tuo omalla hauskalla tavalla mieleen jälleen Iron Maidenin, mutta vain sopivassa määrin. Kappaleen kertosäkeistö voisi olla niin Rhapsodyn, HammerFallin kuin Sabatoninkin toteuttama (lue: kopioima), mutta onneksi Ensiferumin tuolloinen vokalisti Mäenpää omasi laulajana siedättävämpää tulkintaa, kuin yhdenkään edellä mainitun yhtyeen vastaava.

Goblin’s Dance” päättää eräänlaisena folk metal -juomalauluna hienon albumin, joka on hieno juuri siksi, että siltä kumpuaa itseluottamus omaan tekemiseen. Hilpeitäkään melodioita ei ole säästelty tai hävetty, joka tekee kokonaisuudesta hyvin valmiin ja uniikin kuuloisen. Kappaleet on mietittyjä ja hyvin tuotettuja, mutta mietinnän ja tuotannon jälkeen kuuluu soittamisen riemu, eikä sitä pidättele mikään.

Niin sanotulle ylianalyysille ei ole jätetty tilaa, mikä on vain hyvä asia Ensiferumin debyytin kohdalla. Albumi on yksi kaikkien aikojen parhaista metalliyhtyeiden debyyttialbumeista ja suomalaisista metallimusiikin debyyttialbumeista allekirjoittaneen mielestä onnistunein, yhä edelleen. Väitettä ikään kuin alleviivaa se, ettei ole itsekään päässyt myöhemmillä albumeillaan aivan samalle tasolle.

 

Kommentoi julkaisua