Metal Asylum Promotions julkaisi oman kokoelmansa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.9.2013

Metal Asylum Promotions Kokoelma 2013Raskaan rockin ja metallin promootioon keskittynyt tamperelainen Metal Asylum Promotions julkaisee ensimmäisen kokoelmalevynsä, joka koostuu neljästätoista MAP:n artistikatraaseen kuuluvan yhtyeen kappaleesta. Mukana on tämän hetken kovimpia ja mielenkiintoisimpia suuren valtavirran ulkopuolella kroolaavia kotimaisia bändejä, joiden tyylikirjo vaihtelee aina fuzz rockista death-, thrash- ja black metalin kautta doomiin sekä perinteisempään metalliin.

Aiemmin tänä ja viime vuonna julkaistujen biisien lisäksi kokoelmalla kuullaan myös aimo joukko uunituoreita ja osin julkaisemattomiakin kappaleita yhtyeiltä kuten Corpset, Shoraiders, Deadforger, A Phantom Pack of Black Hounds, Count De Nocte, Re-Armed ja Ghost Voyage. Kaikilta näiltä kokoonpanoilta on odotettavissa uudet julkaisut vielä tämän syksyn aikana.

Kokoelmaa ei julkaista fyysisenä levynä tai edes digitaalisena latauksena, vaan ainoastaan ajan hengen mukaisena, ilmaiseksi kuunneltavana streamina. Kokoelmalle on luvassa jatkoa ensi vuoden puolella.

”WAILINGS FROM THE METAL ASYLUM VOL. 1” -BIISILISTA
1. Corpset ”Piss on My Grave” 02:39
2. Deadforger ”Remedy” 04:26
3. Mörbid Vomit ”I Breathe Hell” 02:42
4. Shoraiders ”Sandra” 02:58
5. A Phantom Pack of Black Hounds ”Soul Cleansing” 04:41
6. Amendfoil ”Blackleg” 03:34
7. Ghost Voyage ”The Paragon” 08:57
8. Count De Nocte ”Birth Of Peregrines” 03:50
9. Crystalic ”Scion” 05:19
10. Re-Armed ”Rottendam” 05:04
11. Masterstroke ”I Condemn You” 04:58
12. Oceanwake ”Carriers II: Luminious Waves” 05:22
13. Kameleontti ”Talvisalama” 03:41
14. Heavy Metal Perse ”Malja rivimiehelle” 05:02