Metal Hammer -lehti haastatteli kotimaisen ”Hevi Reissu” – elokuvan ohjaajaa: ”Kukaan ei käynyt katsomassa sitä suomalaisissa elokuvateattereissa”
Oululaisen ohjaajakaksikko Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ”Hevi reissu” -elokuva on noussut nopeasti kulttielokuvaksi maailmalla. Legendaarinen Metal Hammer -lehti haastattelu elokuvan ohjannutta Laatiota.
Laatio kertoo, että elokuva ei varsinaisesti menestynyt odotusten mukaisesti Suomessa huolimatta siitä, että maatamme pidetään yleisesti metallimaana.
”Kukaan ei käynyt katsomassa sitä suomalaisissa elokuvateattereissa. Sitä markkinoitiin hyvin huonosti ja väärälle yleisölle; sitä markkinoitiin 15-vuotiaille, mutta se ei ole elokuva heille. He eivät tiedä metalliviittauksia, eivätkä he muutenkaan kuuntele metallia. Epäonnistuneen ensi-illan jälkeen ajattelimme aika lailla niin, että ’No, siinä meni uramme. Kukaan ei tee enää töitä kanssamme.””
Mutta epäonnistumisen tunne jäi onneksi kuitenkin lyhyeksi. South By Southwest -festivaalin ensi-illassa yleisö ihastui elokuvaan, ja se reagoi jyrisevällä naurulla ja seisovilla suosionosoituksilla.
”Olimme todella yllättyneitä ja mietimme, pitäisivätkö ihmiset suomalaisesta elokuvasta, jossa on tekstitys, mutta he pitivät siitä. Sen jälkeen olemme käyneet monilla festivaaleilla, ja olen nähnyt teattereissa moshpit-tapahtumia! Meillä on hulluimmat fanit Japanissa. Siellä harrastetaan cosplayta, ja eräs kaveri esiintyi nopeuskamerana! Ja heillä oli erityisiä näytöksiä, joissa musiikki oli erityisen kovalla. Siellä on hullu Heavy Trip -skene.”
Laatio paljastaa, että elokuvasta on tekeillä jatko-osa.
”Olemme kirjoittaneet todella hyvän käsikirjoituksen, ja meidän piti kuvata se tänä kesänä. Tavoitteenamme on kuvata se ensi vuonna. Eihän sitä koskaan tiedä. Edellinen elokuva kesti kuusi vuotta, joten toivottavasti tämä ei kestä yhtä kauan!”.