Metal Thrashing Mad! – Dan Lilker Tullikamarin klubilla

Yhdysvaltalaisissa thrash-, sekä crossover-bändeissä bassoa soittanut Dan Lilker siivitettiin Speed Metal Partyn toimesta juhlakeikalle Suomeen. Ilta siis koostui ammattimiehen vaikuttamista bändeistä, joihin kuuluvat Anthrax, S.O.D., Nuclear Assault, sekä Brutal Truth. Yhtyeissä mies hoiti basistin virkaa, sekä ajoittaisia taustalauluja. Loput soittajat lainattiin suomalaisesta thrash metal -kermasta.

Ilta alkaa siis luonnollisesti Anthraxilla, tarkemmin siis tietysti ”Deathriderilla”. ”Fistful of Metal” -esikoisalbumin avausraita värisyttelee yleisöä ja hilseet saadaan karisteltua päänahasta. Rumpupuolta hoitelee Gas Lipstick ja on myönnettävä, että soitto takkuaa vähän joka puolella, eikä sitä saada kuriin koko Anthrax -setin aikana. Meininkiin kompastelu ei pysty vaikuttamaan, sillä innostusmittari on pamahtanut jo ensimmäisten iskujen aikana. Kovin usein ei ”Fistful of Metal” -albumista kuule puhuttavan.

Luonnollisesti siirrytään vuoteen 1985, jolloin Anthrax äänitti seuraavaa pitkäsoittoaan Dan Lilkerin lähdettyä bändistä. Studioaikaa oli kuitenkin riittämiin ja Dan Lilker pyydettiin mukaan huumoriprojektiin, jonka levy nauhoitettaisiin näiden studiosessioiden aikana. Kitaristi Scott Ian oli session aikana piirtänyt kuvia hahmosta, joka toimisi maskottina uudelle bändille. Stormtroopers of Death oli syntynyt.

Tämä setti kiinnosti itseäni eniten, sillä en saanut kymmenvuotiaana tarpeeksi ”Speak English or Die” -albumista. En saa näköjään vieläkään. Bändin huumoripuoli tietysti aukeaa vasta näin vanhemmalla iällä, mutta bändin musiikillinen puoli on myös kunnianosoituksen arvoinen. Muun muassa ensimmäiset blast beatit löytyvät tältä levyltä.

S.O.D. -akti hoituukin hieman rivakammin ja kompasteluista päästään lähes kokonaan pois. Ja vaikka tälläkin bändillä on toinenkin albumillinen kappaleita niin siltä ei soiteta mitään, vaan keskipiste on ”Speak English or Die” -klassikkoalbumissa. Ja hyvä niin, koko levyn olisi saanut minun puolestani soittaa.

Seuraavaksi siirryttiin sitten itselleni helposti tuntemattomampiin vesiin. Nuclear Assaultiin sekä Brutal Truthiin. Muistelen lämmöllä 2000-luvun alun ala-astevuosia, jolloin thrash metal oli ainoa musiikkityyli joka puhelimesta ja kannettavasta cd-soittimesta pauhasi. Youtuben tullessa kuvioihin homma levähti entisestään ja thrash metal bändejä oli joka mielentilaan, joiden seasta sitten myös Nuclear Assault löytyi. Muistan elävästi ihailleeni ”Game Over” -albumin kantta ja nyt lainamiehet, sekä Dan Lilker niitä kappaleita räyhää lavalla. Soundillisesti illan helposti parhaimpia vetoja. Energiaa ei puutu ja biisit pääsivät ansaitsemiinsa oikeuksiin.

Brutal Truth -veto todisti minulle vain, että bändiin tutustuminen on jäänyt väliin aivan typeristä olettamuksista. Yläastevuosina kun death metal ja muu äärimmäisempi meininki löysi tiensä korvalappuihin, niin Brutal Truth jostain syystä vaikutti enemmän nu-metal johdannaiselta yhtyeeltä. Näinhän ei ole, vaan yhtye on erittäin priimaa grindcorea ja death metallia.

Ilta oli kaikkine ominaisuuksineen unelmien täyttymys. Dan Lilkerin asemaa skenessä vertailisin Gene Hoglaniin, joka on myös soittanut joka ikisessä bändissä. Ja eritoten bändeissä jotka ovat venyttäneet genrerajoja, joille ei tunnu vieläkään löytyvän loppua. Niin hyvässä, kuin pahassa.

Illan päätteeksi tietysti rykäistiin vielä S.O.D. -klassikko ”United Forces”.

Kiitän suuresti Speed Metal Partya näin hienon tapahtuman järjestämisestä.