Metalcorea tärkeällä sanomalla – In Hearts Waken ”Ark”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.8.2017

Jo neljänteen studioalbumiinsa yltänyt In Hearts Wake on kerännyt tasaisesti faneja julkaisemalla tasaisen hyvälaatuisia albumeita ja kiertämällä ympäri maailmaa. Bändi on hyvin onnistunut ylläpitämään fanikantaansa ja jopa kasvattamaan sitä tasaisesti, mutta nouseminen metalcoren kärkeen vaatii paljon lukuisten bändien yrittäessä samaa. Uudella ”Ark”-albumillaan yhtyeellä on tarjota modernia metalcorea tärkeällä sanomalla. Levyn kappaleet käsittelevät pitkälti ympäristöteemoja, erityisesti vesistöjen saastumista ja veden tärkeyttä ihmisille. Bändi ei tyydy pelkkään saarnaamiseen, vaan se pisti alulle kotimaassaan Australiassa oman ohjelmansa, joka tähtää paikallisten vesistöjen ja rantojen puhdistamiseen. Ympäristöteema tuo mieleen toisen Byron Baysta kotoisin olevan metalcore-yhtye Parkway Driven mahtavan ”Atlas”-albumin, joka myös käsitteli paljon tärkeitä asioita, mm. ympäristöä.

Tasalaatuisuus on ongelma, joka vaivaa tätäkin albumia. Ensimmäinen levypuoli on annettu varsin perus-metalcore-kappaleille, joissa on ruutia ja ytyä sekä paljon kimalletta pinnalla. Kappaleet kuten ”Nomad” ja ”Warcry” potkaisevat kuulijaa varsin iskevällä ja pomppivalla soundillansa. Vihaiset vokaalit tasapainotetaan kuulaan puhtaasti lauletuilla kertosäkeillä, joiden taustalla sädehtii usein kirkkaita kosketinosuuksia kaunistelemassa melodioita muutamilla korusävelillä. Breakdowneihin on haettu groovea käyttämällä paljon kuolleita nuotteja, mikä toimii aina tiettyyn rajaan asti; pään se saa liikkeelle, mutta mitenkään kovin originaalia se ei aina ole. Kappaleet tuovat mieleen For The Fallen Dreamsin sekä The Amity Afflictionin tyylin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kappaleet kuten ”Frequency” ja ”Flow” esittelevät bändin aavistuksen suoraviivaisempaa tyyliä, jota on siloteltu hieman pop-elementeillä. ”Frequencyn” aloittava kitaramelodia ja pop punk -komppi kuulostaa hyvin paljon Paramoren tyylisiltä yhtyeiltä sekä kaikista juustoisimmilta metalcore-orkestereilta. ”Flow” lähtee käyntiin hyvin suoraviivaisella peruskompilla, joka toisaalta heijastelee kappaleen nimessäkin nähtävää virtausta, mutta tämän kappaleen virta on enemmänkin pitkästyttävä. Useimmissa kertosäkeissä laulumelodiat on tehty hyvin sliipatusti hyödyntäen vanhoja kikkoja aina köörin ”woo”-huudatuksia myöten. Myös vihaisemmat vokaaliosuudet on fraasitettu melko varmasti ja tyypillisesti. Vihaisuus ja rankkuus kuuluu lähinnä äänenvärissä asenteen sijasta. Hieman vahvemmalla ulosannilla myös sanomaa olisi saatu väritettyä hieman uskottavammin.

Toinen puoli albumia esittelee musiikillisesti monipuolisemman ja kiinnostavamman In Hearts Waken. Kappaleita määrittelee usein itsetutkiskelu sekä harkitummat tekstuurit ja sovitukset. ”Waterborne” on hieno kappale, joka onnistuu samalla loihtimaan ilmoille tunteen vedestä kertosäkeen liplattavilla efekteillä sekä kappaleen läpi pyyhkivillä reverb-aalloilla, mutta myös tunteen autiomaasta. Tästä syntyy hieno kontrasti, joka sivuaa albumin teemaa ja huolta maailman vesistä. Seuraava kappale ”Arrow” keskittyy kasvattamiseen ja ottaa hienosti ilmaa siipiensä alle. Siinä on hienoja äänimaisemia, ja soundillisesti se sivuaa hieman jopa modernia indie-musiikkia ja post-rockia. ”Elemental”-kappaleeseen haetaan hieman uutta väriä sitarilla. Lopetuskappale ”Now” on rauhallinen ja komea pieni musiikillinen raapale, joka on koko levyn äänimaailma ilman itse bändiä. Tällainen akvaariomusiikki tiivistää hyvin albumin teeman ja tuudittaa kuulijansa rauhallisille vesille.

On hyvin paljon kiinni itse kuulijasta, miten albumi tulee iskemään. Mukana on paljon iskeviä kappaleita ja jytääviä riffejä, samoin popahtavia hetkiä ja tarttuvuutta. Lisäksi mukana on onneksi myös mielenkiintoisempia kappaleita ja musiikillisten teemojen rakentelua sekä tutkiskelua. Lopputulos on kuitenkin hivenen sekava ja muistuttaa sitä hetkeä, kun yrittää vääntää hanasta sopivan lämmintä vettä. Paikoitellen levy onnistuu todella hyvin siinä, mitä yrittää, mutta pian tuntuu, että uusi aalto latistaa hieman jo rakennettuja hiekkalinnoja. Huolimatta albumin tasalaatuisuudesta on kyseessä vankka ja erittäin kuunneltava albumi. Vaikka suuria huippuhetkiä ei löydykään, kestää ”Ark” kuuntelua ja todennäköisesti myös paranee ajan myötä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen