Metalcoren esi-isä täyttää 25 vuotta – ruodinnassa ”Destroy the Machines”

Kirjoittanut Eetu Oranen - 3.2.2020

 

New Yorkin Syracusesta 1989 ponnistanut Earth Crisis on nimetty nykyisen metalcoren esi-isäksi sekä Vegan Straigth Edge -liikkeen yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajista. Yhtye on julkaissut vuosien saatossa kahdeksan studioalbumia, lukuisia musiikkivideoita, pari live-DVD:tä sekä kiertänyt maailman joka kolkan. Heidän debyyttilevynsä “Destroy the Machines” täyttää tänä vuonna 25 vuotta.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändi on alusta asti tunnettu aggressiivisesta vegaanipaasauksesta ja militant straight edge -genren synnystä. Yhtyeen julkaistessa lyhyen “Firestorm” -julkaisun vuonna 1993, koko hardcorescene räjähti. Kukaan ei ollut ikinä kuulostanut samaan aikaan niin pelottavalta, raskaalta ja sanonut niin suuria sanoja. Kyseisen nimikkoraidan teema hieman liioitellusti onkin “kill your local drugdealer”.   

Firestormin” oltua hetken ulkona, alkoi yhä useampi bändi matkia ennenkuulumatonta metalcore-soundia, ja parissa vuodessa olikin jo tuhansia samankaltaisia bändejä.  

Earth Crisis teki valtavan vaikutuksen, ei vain Yhdysvalloissa, vaan maailmanlaajuisesti. Miljoonat ihmiset ympäri maailman lopettivat alkoholin sekä huumeiden käytön kokonaan, rajoittivat toksisen eläinperäisen ruoan syömistä sekä alkoivat elää hardcore-scenessä. Yhtyeen vaikutusta on mahdotonta kuvailla sanoin. Se on ollut todella suuri, niin ihmisten elämässä kuin musiikillisesti hardcoren sekä metalcoren synnyssä.  

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi demoa julkaistuaan yhtye teki ensimmäisen levynsä. ”Destroy the machines” kritisoi valtavasti yhteiskunnan peruspilareita, ihmisten toksista käyttäytymistä sekä muistuttaa kasvissyönnin tärkeydestä, unohtamatta kunnon streittisaarnausta. Tämä klassikoksi muodostunut levy viimeistään teki yhtyeestä järkälemäisen.  

 

Kuvahaun tulos haulle earth crisis live

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Levy alkaa raidalla “Forced March”, joka vie kuulijan suoraan asian ytimeen. Raskaat metalcore-soundit raahaavat aikansa parhaalla soundilla jyrisyttävät sanat korviin. 

Lives of excesslust and material greed
slave to their own desiresapathetic to those in need. 

Sanat kertovat ihmismielen kykenemättömyydestä olla oikeudenmukainen kaikille. 

Koska levy ei todellakaan ole pelkkää synkkyyttä tai negatiivisuutta, “Born From Pain” kertookin antifasistisesta ideologiasta, jossa noustaan maailmaa hallitsevia voimia vastaan ja käyttäydytään itse maailmaa muuttavalla tavalla. Every single revolution starts with selfrevolution 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Horror that I have witnessed comes from the knowledge that freedom must be won. 

Aiheeseen liittyvä kuva

 

Levy ei hidasta tahtiaan. Sinkkua sinkun perään ja jokainen biisi on todella vahva kokonaisuus.   

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Earth liberation through ecodefense. To halt the insanity of the yellow.

Lyyrisestihän tämä bändi on ollut aikaansa edellä kymmenen vuotta. Aivan käsittämätöntä sanaleikittelyä todella tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista.  

Raitaa seuraakin hymni eläinoikeuksille, “New ethic” on edelleen yksi yhtyeen takuuvarmoista sing along -biiseistä jokaisella heidän keikallaan. Niin kuin mainittu, ei koko levyllä ole biisiä, joka ei olisi jokaisen kuulijan tiedossa. Heidän keikkansa ovat joka kerta käsittämättömiä, kun scenen tuhannet ihmiset kolmelta eri vuosikymmeneltä laulavat yhdessä samoja sanoja ja oikeasti myös elävät niiden sanojen mukaan. Hardcore on elämäntyyli.  

Dairyeggs and meatfursuedewoolleather are the end.
Products of tortureconfinement and murder.

Veganism is the essence of compassion and peaceful living.
The animals are not ours to abuse or dominate. I abjure their use.” 

Meno ei hellitä, ei vieläkään. “The Discipline huutaa päin kuulijan naamaa päihteettömyyden merkityksestä jokapäiväisessä eämässä. Keikalla saavat kaljatuopit kyytiä, kun maailman suurin ja ensimmäinen militant straight edge –yhtye paasaa tunnetuimpia sointujaan.  

From drug-clouded lungs and veins motivation dissipatesImprisoned within addiction. 

 

 

Seuraavien rallien kohdalla sama meno jatkuu. Levyltä ei löydy hengähdystaukoja, vaan sanottavaa tulee lisää ja lisää. Systeemille haistatetaan paska ja todetaan, että nyt on tehtävä jotain. Edelleen, vielä 25 vuotta myöhemmin samat ukot inspiroivat miljoonia ihmisiä ympäri maailman toimimaan oman elämänsä sekä yhteisen maapallon puolesta. Rakkauden puolesta.

Toiseksi viimeinen raita, ”The Wrath of Sanity” nousi yhdeksi yhtyeen tunnetuimmista biiseistä. Sanoissa kohtaavat pettymys yhteiskunnan johtajia kohtaan ja tässä, samoin kuin suuressa osassa muistakin biiseistä, sanoma on edelleen todella ajankohtainen.

 

10/10

 

Kappalelista

1. Forced March
2. Born From Pain
3. Destroy The Machines
4. New Ethic
5. The Discipline
6. Deliverance
7. Inherit The Wasteland
8. Asphyziate
9. The Wrath Of Sanity
10. Fortress