MetalDays 2014 @ Tolmin, Slovenia 21.7. – 25.7. 2014, osa 1/2
Jo perinteeksi muodostunut kesän Slovenian-retki vei tänäkin kesänä Tolminka-joen rannalle nauttimaan metallimusiikista ja hyvästä fiiliksestä. Retkueemme saapui paikalle jo sunnuntaina, jolloin festaria aloitellaan beach barissa dj:n luukuttaman musiikin tahdissa. Ja mikäpäs siinä istuskellessa joen rannalla ja seuratessa, kuinka ensin auringonpaisteen aikaan metalliporukkaa puljaa kylmässä vuoristojokivedessä ja sitten auringon laskettua nauttii olostaan kylmä drinkki kädessä. Väkeä tuntui olevan nytkin paikalla oikein mukavasti, ja festarit saatiin näin hyvin käyntiin.
Maanantai 21.7.2014
Ensimmäinen varsinainen festaripäivä oli maanantai, ja nyt saatiin helteelle vastapainoa, kun ensimmäinen kunnon sadekuuro pääsi kastelemaan aluetta juuri silloin, kun olimme sinne kävelemässä. Törmäsimmekin leirintäalueella sopivasti tuttuihin ja päädyimme pitämään sadetta katokseen oluttuopposen ajaksi. Sadekuuro lakkasi tässä sopivasti, mutta valitettavasti suunnitelmat menivät heti aluksi ns. munilleen, koska ehdin tämän takia näkemään kakkoslavalla soittaneesta meksikolaisesta Nuclear Chaoksesta vain viimeisen biisin. Soundit kuulostivat tässä yhdessäkin kappaleessa melkoisen suttuisilta.
Tämän jälkeen riensin tsekkaamaan tämän vuoden päälavan korkkaajan eli itävaltalaisen Rest In Fearin. Göteborg-vaikutteista melodeathia veivaavat pojat olivat ehkä hiukan liian isolla lavalla. Bändi on kuitenkin ihan kehityskelpoinen, kunhan löytää vähän enemmän jotain muutakin kuin vain lainattua musiikkiinsa. Puolituntinen keikka oli varmasti itse soittajille isompi kokemus kuin yleisölle. Joka tapauksessa Rest In Fear sai näin polkaistua päälavankin osalta festarin täyteen vauhtiin. Tämän jälkeen sai heti nähdä vuodesta toiseen esille tulleen ihmettelyn aiheen: päälavalla bändien välissä on roudaustaukoa alkupäivästä vain puoli tuntia. Ja homma vielä kaiken lisäksi toimii! Mutta soundeihin tämä yleensä on vaikuttanut niin, että ensimmäiset biisit bändeillä menee vielä säätöjen kohdalleen saamiseen. Isommilla nimillä toki on hiukan pidempi roudaus/checkaustauko.
Mainos päättyy
Seuraavaksi päälavan otti haltuun Cripper, ja nämä rässiliivit saivat jo aikaan enemmän elämää yleisöönkin. Bändin laulajatar Britta Görtz jaksoi heilua lavalla ja muistuttaa yleisöä siitä, että bändi kuvasi keikalta live-DVD:tä. Tämä saikin yleisöön ainakin jonkin verran lisää energiaa. Cripper on ollut ahkera Metal Campin/MetalDaysin esiintyjä ja selvästikin lunastanut paikkansa festareilla päästessään tänä vuonna soittamaan päälavalle asti. Ja miksipä ei olisikaan päässyt, sen verran pirteää thrash metallia nämä saksalaiset maanantaihin veivasi
vat. Bändiä voisi tavallaan pitää jopa Holy Mosesin pikkuveljenä/siskona, sen verran samoja elementtejä tästäkin keikasta löytyi.
On mielenkiintoista nähdä, miten erityyliset bändit tänä vuonna päälavalla esiintyivät peräkkäin. Kuten sanottu, alkuillan bändien roudaustaukokin on lyhyt, joten Cripperin jälkeen lavalla kivunnut Alcest oli vauhdikkaan thrashin jälkeen 
melkoista tunnelmointia. Sopivan raukean tunnelman se kuitenkin sai aikaan. Tuntui kuitenkin, että yleisön koostumus ehti puolituntisen tauon aikana muuttua täysin. Neigen erittäin apaattinen esiintyminen sopii kyllä tälle bändille, mutta itse kaipasin jo jotakin muuta, joten oli aika suunnata kakkoslavalle, jossa meuhasi Beheaded – ja hyvin muuten meuhasikin. Maltalainen brutaali death metal oli omiaan pimentyvään iltaan, ja viimeistään tässä vaiheessa festarimeininki vei totaalisesti mukanaan, ja niin sitä vain löysi itsensä puimasta nyrkkiä keikalla. Jo 90-luuvulla aloittanut bändi näytti Metal Daysille, miten homma hoidetaan ansiokkaasti!
Eilisen teeren poikia eivät ole seuraavanakaan lavalle kiivenneet, kun maanantai-illan ehdottomasti kovimmasta vedosta vastasi Helheim. Keikalla esiteltiin niin vanhaa kuin viimeisimmänkin ”Heiðindómr ok Mótgangr” -levyn tuotantoa. ”Dualitet og Ulver” -biisissä lavalla nähtiin kaavussaan myös Hoest (Taake), joka kertoi myöhemmin tykästyneensä tähän festariin niin kovasti, että tulee mielellään paikalle yhdenkin biisinlopun takia. Maanantain voittajaksi nostan siis ehdottomasti nämä norjalaiset. Tälle kohdalle sattui myös harmittava päällekkäisyys, koska samaan aikaan päälavalla olisi musisoinut Grave. Helheim ei kuitenkaan päästänyt otteestaan, että olisin edes hetken tuota toista bändiä nähnyt. Valitettavat päällekkäisyydet ovat oikeastaan MetalDays-festareitten ainoa heikkous. Ihmettelen, miten kahden lavan systeemissä bändejä ei saada porrastettua paremmin, vaan erityisesti loppupäivän bändit soittavat aivan järjestään päällekkäin. Lavat eivät myöskään sijaitse aivan vierekkäin, ja siirtyessään lavalta toiselle täytyy taivaltaa ostoskujan läpi, jossa festarikansa lompsuttelee edessä ilman minkäänlaista kiirettä. Joten vinkkinä järjestäjille: aikataulut paremmiksi!
Mainos päättyy
Abortedin ja Turning Golemin takia puolestaan näkemättä jäi Children of Bodom, mutta tästä on muutamassakin festariraportissa jo tänä kesänä Kaaoszinessäkin kirjoitettu. Keikan todistaneet kertoivat, ettei nyt ollut Suomen festareilta tuttua Bodom Barbeque -teemaa vaan aivan peruskeikka. Samaan aikaan kakkoslavalla täräytti Aborted myös ilman turhia krumeluureja – ja teki sen oikein ansiokkaasti. Kirjoittajan suupielet vääntyivät väkisin leveään hymyyn viimeistään ”Necrotic Manifeston” räjäyttäessä potin lopullisesti. Festaritutut mainitsivatkin seuraavana päivänä, että raportoijan hyvää tuulta oli hienoa seurata vierestä. Bändin aikaan kakkoslavan tienoo odotetusti oli myös melkoisen tukossa yleisöstä, koska tämä alue ei kovinkaan suuri ole. Siitä huolimatta Aborted takuulla toimi paremmin tällä pienellä lavalla kuin isolla päälavalla.
Turning Golem -nimen taakse kätkeytyi puolestaan illan performanssi, joka piti sisällään Vulture Industriesin vahvistettuna Happy Gorilla Dance Companylla. Luvassa oli siis omanlaistaan avant gardea, joka toimi hienosti pimeässä Tolminin yössä. Mitään suurta lisäarvoa tanssiryhmä ei loppujen lopuksi tuonut Vulture Industriesin musiikkiin, joka jo itsessään on suhteellisen viihdyttävää. Erilaisiksi hahmoiksi puetut tanssijat sulautuivat kuitenkin lavalle oikein mukavasti. Pääosassa oli kuitenkin bändin erityisesti viime vuonna ilmestyneen levyn materiaali. Tässä oli joka tapauksessa ehdottomasti yksi illan viiihdyttävimpiä esiintymisiä. Tämän jälkeen Opethin suolapatsaana päälavalla seisovat soittajat eivät kyllä saaneet otettua ainakaan allekirjoittanutta mukaansa, vaikka vanhempaakin materiaalia keikalla kuultiin. Tällä kertaa Opeth sai jäädä lähinnä sosiaalisen toiminnan taustamusiikiksi.
Ensimmäisen festariyön päättäjäksi oli valikoitunut pitkän linjan jenkkibändi Immolation, joka hoitikin tämän roolin täpäkästi. Kakkoslavan tuntumaan oli vielä pikkutunneillakin löytänyt todella hyvin porukkaa, ja Immolation palkitsi sinnikkäät valveillaolijat kunnon death metal -pläjäyksellä. Hieno päätös ensimmäiselle festaripäivälle, ja kahden jälkeen yöllä pystyi hyvillä mielin vaeltamaan majapaikalle.
Tiistai 22.7.2014
Mainos päättyy
Tiistaina (kuten muinakin päivinä) kakkoslavan musisoinnit olisivat alkaneet iltapäivällä, mutta koska festareihin kuuluu myös muuta toimintaa, jäivät nämä tuntemattomammat, usein paikalliset tai lähimaista tulevat aktit valitettavasti tarkastamatta. Muutaman biisin jonkin cover-bändin
esiintymistä ehdin tiistaina seurata, kunnes täytyi siirtyä päälavan tuntumaan. Saavuin siis festarialueelle parahiksi katsastamaan hollantilaisen Vanderbuystin hardrokkailut. Tällä triolla on meiningit ainakin livenä kohdallaan, ja bändi heittikin hyvätuulisen tiistain aloituksen – ainakin sen muutaman biisin verran, kun ehdin keikkaa katsomaan. Mutta sitten pitikin kiirehtiä kakkoslavalle, jossa settinsä oli jo aloittanut Scarab. En ole bändin tuotantoon juurikaan perehtynyt, mutta tämän keikan jälkeen se täytyy ehdottomasti tehdä! Egyptiläinen death metal oli niin kovaa tykitystä, että moshaus lähti väkisinkin käyntiin keikan aikana. Yleisöä ei paikalla ollut kovinkaan paljon, mutta paikalle rantabaarista tai omasta leirinnästään saapuneet osoittivat kyllä bändille suurta kunnioitusta. Bändi oli ehdottomasti positiivisin yllättäjä tämän vuoden MetalDaysissa. 40 minuutin rypistys oli täyttä timanttia, jossa ei turhia hetkiä ollut ollenkaan. Bändi ei myöskään käyttänyt aikaansa erinäisiin välispiikkeihin, vaikka jossakin kohdassa uskontoteemaa sivuttiinkin. Korkea hatunnosto Scarabille!
Jos Scarab vielä kärsi vähäisestä yleisömäärästä, niin seuraavana päälavalla rypistävää Obituarya olivat sateesta huolimatta tulleet seuraamaan suunnilleen kaikki kynnelle kykenevät, niin kova tungos päälavan edustalla oli keikan aikana. Bändi palkitsi yleisönsä soittamalla yhden kappaleen syksyllä ilmestyvältä levyltään ja toisaalta myös ”Slowly We Rot” -biisin, joka sai aikaiseksi melkoisen myllytyksen yleisön joukossa. Eikä myllytystä puuttunut lavaltakaan, vaan Obituary osoitti John Tardyn johdolla tällä keikalla olevansa vielä täysissä voimissaan. Kritisoin aikaisemmin tänä kesänä Obituaryn Copenhell-keikkaa hiukan väsyneeksi, mutta nyt tästä väsymyksestä ei ollut lainkaan tietoa. Obituary on siis yhä voimissaan, joten innolla odotan tulevaa levyäkin.
Jenkkidödön jälkeen ehdin vilkaisemaan hetken verran kakkoslavalta ranskalaista bläkkistä Nocturnal Depressionin muodossa. Keikka kuulosti suhteellisen asialliselta, mutta hetken perusteella siitä on sen suurempaa analyysia vaikea tehdä. Syy tähän hetkellisyyteen aloitti päälavalla, jonne täytyi kiirehtää katsomaan Borknagarin keikkaa. Tällä kertaa keikan vokalistina toimi Athera (mm. Chrome Division), ja tämä toi keikkaan aivan uutta ulottuvuutta. Ehdottomasti ICS Vortex voisi jättää vokalisoinnin itse asiassa vaikka kokonaan Atheralle; nyt kuitenkin myös basistiherra verrytteli jälleen äänijänteitään suhteellisen paljon. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, vakituinen vokalisti Vintersorg ei ole bändiä kuitenkaan jättänyt, mutta joutuu esimerkiksi nimikkobändinsä keikkojen takia välillä loistamaan poissaolollaan. Athera on siis vain live-vokalistin roolissa bändissä, mutta MetalDaysissa hän hoiteli tämän roolin erittäin kunniakkaasti. Keikalla kuultiin mukavasti biisejä aina debyyttialbumilta viimeisen ”Urd”-levyn materiaaliin. Mutta eikö festarikeikalla kuitenkin rumpusoolo ole vähän liikaa? Mielellään keskittyisi kuuntelemaankin sen reilun tunnin verran muuta kuin sooloja. Muuta valitettavaa tämän norjalaisbändin keikasta ei missään tapauksessa ole, vaan folk-vaikutteinen norjalaismetalli toimi hengen kohottajana loistavasti.
Sitten olikin aika jo alkaa odottaa illan pääbändiä Satyriconia, ja tietenkin ennen keikkaa alkoi vettä tulla taivaalta aikaista enemmän. Jotenkin 
Tuskan keikka rankkasateessa oli yhä hyvässä muistissa. Mutta ilmasta viis, koska kaikki sellaiset pikkuseikat kuin sade unohtui, kun introna toimiva ”Voice Of Shadows” tärähti vartin yli yksitoista soimaan. Tämän jälkeen mentiin puolitoista tuntia täysillä. Luonnollisestikin Satyricon yhä keskittyy promotoimaan viime syksynä ilmestynyttä levyään, jolta kuultiin useampia biisejä. Ehdottomasti esimerkiksi ”Nekrohaven”, jota kollega Tuska-raportissaan kaipaili settiin, toimi loistavasti livenä MetalDaysissa. Mutta vähintään samanlaisen ilon tunteen toivat mukanaan esimerkiksi ”Forhekset” ja muutamat muut vanhemman materiaalin edustajat. Ja kyllähän ”Mother North” kirvoitti yleisön melkeinpä ironmaidenmaisen yhteislaulun Sloveniassakin. Kaiken kaikkiaan Satyricon heitti jälleen kerran loistavan keikan ja bändikin poistua tyytyväisenä kumarrettuaan MetalDaysin yleisölle ”K.I.N.G.”-päätösbiisin jälkeen.
Mainos päättyy
Valitettavasti tiistaipäivän kakkoslavalla päättänyt Vader jäi pahasti sitä edeltäneen Satyriconin varjoon. En tiedä, oliko bändillä jotakin ongelmia esimerkiksi soundien kanssa, mutta harmittavan väsyneeltä puolalaiset tällä kertaa kuulostivat. Steelfestillä tänä vuonna erittäin tiukasti soittanut Vader tuntui olevan vain varjo tästä toukokuisesta keikasta. Yleisökin katseli vähän ihmeissään toisiaan ikään kuin kysyen: ”Mitä tuolla lavalla tapahtuu?” No, aina ei voi olla paras päivä bändilläkään. Tämän jälkeen täytyi vielä jatkaa illan tapahtumien analysoimista beach barin puolella, jossa menoa ja meininkiä yhä riitti strippareinaan ja tulinäytöksineen. Välillä sitä menoa seuratessa jaksaa ihmetellä pääasiassa sitä, miten tämä metalliporukka oikein jaksaa.
Keskiviikko 23.7.2014
Keskiviikkona tuli keskityttyä Tolminin kylässä muihin aktiviteetteihin, joita niitäkin on festarikävijöille tarjolla aina raftingista ja luonnonpuistossa samoilusta vaikkapa riippuliitoon. Suosittelen ehdottomasti tänne tulevia tutustumaan myös lähimaaston muuhun tarjontaan, sillä maisemat Slovenian vuoristossa ovat mitä hienoimmat! Koska Kaaoszine oli jälleen paikalla vain yhden raportoijan voimin, jäivät keskiviikon bändit vähemmälle huomiolle. Tein täsmäiskun festarialueelle vasta illalla siinä vaiheessa, kun Amorphis oli aloittelemassa omaa settiään. Suomen yksi vientituote heittikin hienon keikan, joka oli viime vuosina näkemiini keikkoihin verrattuna huomattavasti raskaampi. Kyllä vanha kunnon ”Black Winter Day” vain jytisee hienosti vielä vuonna 2014.
Tämän jälkeen jytisi myös kakkoslavalla, jossa Asphyx veti tunnin verran moukarilla ohimoon. Jo Martin van Drunenin hymyilevä hahmo saa aina hyvälle tuulelle, mutta kun tähän yhdistetään kunnon mättöä, on onnistuminen taattu. Tässä olikin loistava täsmäisku keskiviikkona. Päälavalla oli musisoinut vielä muutaman biisin verran Volbeat, joka kuitenkin oli joutunut lopettamaan keikan muutaman biisin jälkeen vokalistin äänen petettyä totaalisesti. Itse jäin tuoksi ajaksi seuraamaan kakkoslavalla näytettyä kauhua – aina päälavan illan pääesiintyjän aikana tuolla kakkoslavalla sai nimittäin halutessaan nauttia jostakin leffasta, jonka viihdearvo oli taattu. Tässä vaiheessa kuitenkin päivän samoilut alkoivat painaa jo silmäluomissa ja raportoija joutui antamaan väsymykselle periksi ja siirtymään nukkumatin hellään huomaan.
Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen
Kuva (Scarab): Hencca Ojamo/LiveStillLive