MetalDays 2015 @ Tolmin, Slovenia, osa III: to 23.7.2015

stagediving_metaldays2015MetalDays, festaripäivä neljä – aamulla meinasi jo vähän puhalluttaa, vaikkeivät pari edellistä päivää miksikään 12-tuntisiksi venyneet. Mutta puhaltelut pois! Koska edellisinä päivinä olin pakoillut hellettä viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka, päätin ottaa nyt itseäni niskasta kiinni ja raahautua festarialueelle jo iltapäivällä vaikka sitten viimeisillä voimilla. Niinpä tein omalla terassillamme kunnon nestetankkauksen ja käänsin nokkani kohti festaria. Hii-op.

Kun saavuin alueelle, soitteli kakkoslavalla jo itävaltalainen SiliuS. Vilkaisin bändin rässäystä ohi mennessäni hetken aikaa, ja kyllähän se varsin perus-thrashiltä kuulosti. Hiukan ihmettelin, että näinkin samantyyliset bändit oli laitettu soittamaan samaan aikaan, sillä päälavalla omaa keikkaansa altair_metaldays2015aloitteli jo tukholmalainen Altair. Suurta yleisöryntäystä bändi ei saanut aikaiseksi, mikä johtuu varmaan osittain iltapäivän soittoajasta. Mutta oli sinne kourallinen ruotsalaisia kuitenkin saapunut paikalle todistamaan maanmiestensä keikkaa. Hiukan joutui ihmettelemään, kuinka Altair on päälavalle sijoitettu, mutta hyvinhän tämäkin thrash metal -pumppu lavan kuitenkin täytti. Bändi on jo melko iäkäs, mutta julkaisuja sillä ei juurikaan takanaan ole. Soitto kuitenkin kulki lavalle porottavasta auringosta huolimatta, ja kovasti bändi kiitteli myös paikalle vaivautunutta yleisöä, joka ei keikan aikanakaan poistunut paikalta. Tuossa miedossa 40 asteen kuumuudessa tämä jo kertoo osaltaan, että bändi oli aivan kuunneltava.

profane_omen002_metaldays201515 minuutin roudaustauon aikana pieni yleisö muuttuikin sitten ruotsalaisesta suomalaiseksi, koska seuraavana päälavalle nousi oma Profane Omenimme. Täytyy sanoa, että määrällinen voitto tässä epävirallisessa maaottelussa meni – luonnollisestikin – Suomeen. Profane Omen täräytti keikan vauhdilla käyntiin, minkä jälkeen mentiin eikä meinattu. Vokalisti Jules Näveri riekkui tuttuun tapaansa pitkin lavaa ja pyöritteli välillä päätään ihmetellen, että joku todellakin oli bändiä iltapäivän tunteina tullut paikalle katsomaan – olkoonkin, että yleisö taisi olla ainakin 99-prosenttisesti suomalaista. Mutta näin me annoimme kannatuksemme oman maamme yhdelle parhaista show-bändeistä. profaneomen_yleiso_metaldays2015Saatiinhan siinä Suomi-paitaisten toimesta pieni pittikin pyörimään Profane Omenin tahdissa. Täytyy kyllä nostaa hattua siitä, että bändi jaksaa päiväaikaan antaa kaikkensa, vaikka paikalla on vain kourallinen ihmisiä. Joka tapauksessa väki tykkäsi ja bändi groovasi menemään asiaan kuuluvalla intensiteetillä. (Ps. Tytöt sanoivat keikan jälkeen, että muista sitten kirjoittaa sinne raporttiin, että Jules on ihana.)

joella_metaldays2015Profane Omenin kaahauksen jälkeen oli pakko siirtyä hetkeksi kakkoslavan tietämille puiden varjoon. Soitosta vastasi samaan aikaan slovenialainen Morana. Jonkin sortin folk-vaikutteista melodeathiä bändi soitteli, mutta tällä kertaa se ei tehnyt mitään suurta vaikutusta. Niinpä ajattelin tässä välissä ehtiä kerrankin piipahtamaan rantatunnelmia vilkaisemassa. Selvästikin beach barissa oli menossa vuoronvaihto, koska väkeä ei ollut kovinkaan paljon paikalla. Yleensähän joki on täynnä vilvoittelevia metallimiehiä ja -naisia, mutta nyt aamuvuorolaiset olivat selvästi lähteneet jo valmistautumaan isompiin bändeihin mutta iltameiningit eivät vielä olleet alkaneet. Tokihan paikalta joku tuttu löytyi, ja siinä hetkeksi chillailemaan jäädessä vilahtikin sitten aika taas yllättävän sukkelaan, jopa niin sukkelaan, että piti alkaa laittaa oikein tosissaan monoa toisen eteen, että ehti todistamaan päälavan Vreidin keikkaa.

vreid_metaldays2015Norjalainen Vreid on jo ylittänyt kymmenen vuoden iän, mikä näkyy tiettynä varmuutena ja yhteensulautumisena. MetalDaysin tunnin kestävällä keikalla taidettiin soittaa biisejä bändin jokaiselta levyltä, joita ei kuitenkaan ole lähelle kymmentäkään. Mutta näin bändi pystyi antamaan hyvän läpileikkauksen urastaan. Show-miehinä Vreidin muusikoita ei voi varsinaisesti pitää; erityisesti vokalisti Sture keskittyi lähinnä esittämään suolapatsasta lavalla. Kielisoitinosasto yritti ylläpitää edes jonkinlaista liikettä lavalla, mutta tästäkin huolimatta päälava tuntui hiukan liian isolta Vreidille – ehkäpä bändi on tottunut hiukan pienempiin estradeihin. Mutta musiikillisesti bändin black rock (tai miksi tämän nyt sitten luokittelisikin) oli vallan maistuvaista.

Norjalaisten jälkeen meno muuttui vielä astetta kevyemmäksi, kun Hardcore Superstar nousi lavalle rokkikukkoilemaan. Enpä ole bändistä koskaan suuremmin välittänyt, mutta pimenevässä Tolminin laakson yössä se oli ihan pirteä väriläiskä kaiken metallisuuden keskellä. Bändin soittaessa pystyi hyvin istuskelemaan caipirinhaa nauttien. En nyt bändin tuotantoa ryntää tämänkään keikan jälkeen ostamaan, mutta seuraamani kolmevarttinen ei myöskään pakottanut poistumaan paikalta. yleiso_metaldays2015Kakkoslavan suuntaan lähdin valumaan vasta siinä vaiheessa, kun Betraying the Martyrs oli aloittelemassa settiään. Ja hitto vie, tämä tuli kyllä täysin puskista! En nimittäin osannut kuvitellakaan pitäväni bändistä, joka seikkailee jossain metallin ja hardcoren maastoissa. Niinpä tämä Ranska-poppoo pääsikin yllättämään ja iskemään täysillä ohimoon. Kyllä muuten oli kova meininki lavalla – aivan kuten yleisössäkin! Bändin tuotantoa en tunne laisinkaan, mutta ehdottomasti se toimi erityisesti livenä. Mielentilani oli selvästikin juuri sopiva tällaiselle junttaukselle. Betraying the Martyrs oli ehdottomasti yksi torstain positiivisista yllätyksistä – ja vastaava oli myös päälavalla viimeisenä meuhkannut Unearth. Tässähän kääntyy ihan core-faniksi vielä vanhoilla päivillään! Kaulatatuoinnin ottoon vain ja lippis vinossa kohti uusia kokemuksia! Mutta myös Unearth vakuutti aggressiivisuudellaan, vaikka itselleni MetalDaysin oudommat esiintyjät -kategoriaan kuuluikin.

arch_enemy_metaldays2015Ruotsalaisista ei päästy vieläkään eroon, ja miksipä olisi pitänytkään. Ainuttakaan MetalDaysin kävijää ei tuntunut haittaavat se, että Arch Enemy toi oman sotatantereensa MetalDaysin päälavalle. Arch Enemy on jo kokenut MetalDaysin kävijä, mutta nyt se tuli tännekin maailman kolkkaan nykyisen vokalistinsa Alissa White-Gluzin kanssa. Tällä tuntui olevan keikan alussa jotain ongelmia nähtävästi korvanappinsa kuuluvuuden kanssa, mutta photopittiä kauemmas tämä tuskin välittyi. Arch Enemy nykäisikin käyntiin sellaiset kinkerit, ettei aivan äsken ole nähty. Crowdsurffaajia näkyi yleisössä pilvin pimein, ja jengi eli muutenkin mukana täysillä. Ja kyllähän Arch Enemy asiansa osaa! Valitettavasti jouduin itse jättämään keikan pahasti kesken, vaikka tätä en olisi halunnutkaan tehdä, mutta kakkoslavan pahasti päälle painava Archgoatin keikka vain vei voiton omassa aikataulussani.

archgoat_metaldays2015Archgoatia tulee keikoilla todistettua aivan liian harvoin, joten pitäähän tämä kokemus saada aikaiseksi Sloveniassakin. Punaisten valojen värittämänä bändi saapui lavalle ajallaan ja tuuttasikin siitä menemään eleettömästi mutta – ah – niin aggressiivisesti. Tänä vuonna loistavan ”The Apocalyptic Triumphator” -levyn julkaissut turkulaistrio yksinkertaisesti vain on niin tiukkaa jyräystä, ettei se voi olla viemättä mukanaan. MetalDaysinkin tunnin setti vedettiin täysillä turpaan ilman turhia jorinoita. Kyllä kiitos, juuri tällaista kunnon metallin pitääkin olla: täyttä asiaa, jossa todellakin on sitä kuuluisaa munaa. Erityismaininta menee vokalisti Lord Angelslayerin ulosannille, sen verran vakuuttavaa ärinää Tolminissa saatiin kuulla.

rotting_christ_metaldays2015Loppuhuipennuksena torstaiyöhön saatiin vielä Rotting Christin tömäkkä rykäisy. Tässäkin on bändi, jolta ei ole tarvinnut koskaan todistaa huonoa keikkaa, eikä sellaista vastaan onneksi tullut nytkään. Heti keikan alkuun vetäistiin sellainen biisikaksikko, kun bändi täräytti ilmoille ”P’unchaw Kachun – Tuta Kachun” ja samaisen levyn sen ”Kata Ton” -biisin (kreikan kielen pikakurssini ei ole vieläkään toiminut niin hyvin, että muistaisin biisin tai edes levyn nimeä kokonaisuudessaan). Luonnollisesti keikalla kuultiin myös englanninkielistä materiaalia, joten pelkästään uusimman kokopitkänsä biiseissä ei bändi pysytellyt. Jälleen kerran viimeistään ”Societas Sathana” -biisi sai jokaisen paikalla olevan puimaan nyrkkiä ilmassa, sen verran vakuuttavasti Rotting Christ sen ilmoille kajautti. Eikä bändiä todellakaan päästetty aivan helpolla: MetalDaysissa monikaan bändi ei ole encoreita aikataulujen takia pystynyt heittämään, mutta niin vain Rotting Christ huudettiin kertaalleen takaisin lavalle ja bändi vastasi huutoon. Tässä oli ehdottomasti kaikkien päivien paras päivän lopetus! Tai eihän sen jälkeen iltaa/yötä voinut vielä lopettaa, mutta sitä jatkettiin muuten kuin live-musiikin tahdittamana.

Valitettavasti erinäisten tekijöiden summa johti siihen, että torstai jäi itselläni viimeiseksi festaripäiväksi. Vakaa aikomukseni oli vielä perjantainakin muutama bändi todistaa, mutta tein pelkästään täsmäiskun Infestusin keikalle. Andras-herra on saanut kasattua aivan mukavan live-porukan ympärilleen, ja bändin black metal miellyttää minua kuulijana suuresti. Valitettavasti oma mielentila ja helteen mukanaan tuoma kunto oli jotain aivan muuta kuin otollinen, joten jouduin seuraamaan keikkaa tukevasti istualtani, vaikka mieli olisi vienyt kyllä puimaan pirunsarvia yleisön joukkoon. Olo ei helpottunut koko keikan aikana, ja siinä vaiheessa, kun Kataklysmin muutaman biisin seuraaminen sai suunnilleen silmätkin hikoilemaan, oli korkea aika antaa periksi. Muutama hieno bändi jäi siis perjantailta näkemättä, mutta ehkä ensi vuonna taas uudelleen.

Loppuyhteenveto:

Kuten aikaisempinakin vuosina olen sanonut, MetalDays on festari, jota voi pyyteettömästi suositella kaikille. Vaikka bändikattaus ei olisi kovin mahdollinen, tarjoilee festarimiljöö oman osansa fiilikseen – itse asiassa monelle sen tärkeämmän osan. Hommat MetalDaysissa toimivat. Toki silloin, kun iso kasa ihmisiä kokoontuu samaan paikkaan, juomaansa saattaa joutua joskus odottamaan jopa minuutin, mutta mitään pahoja jonoja ei täällä tarvinnut oikeastaan koskaan todistaa. Ehkä aikaisempiin vuosiin verrattuna jonotusajat olivat kuitenkin hiukan pidentyneet. Maksukorttisysteemi on loistava, koska silloin aika myyntitiskeillä ei tuhraudu käteisen kaiveluun.

Suurimman osan fiiliksestään luo tietenkin festariyleisö, joka MetalDaysissa on yhtä suurta perhettä. Mitään turhia kähinöitä tuolla ei ole tarvinnut koskaan todistaa. Tänäkin vuonna MetalDaysissa tuli tavattua paljon niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja. Suomalaiselle 40 asteen helteet eivät ehkä ole otollisin ilmanala, mutta tästä nyt ei festariorganisaatiota voi syyttää, vaikka Death Angelkin esitti tervehdyksessään festareille toiveen ”Just switch off the heat next time, hahaha!”. Ensi vuodeksi MetalDaysiin on jo julkaistu ensimmäiset bändit, niiden joukossa esimerkiksi Kreator, Insomnium ja Krisiun. Ensimmäinen satsi lippujakin on jo myynnissä elokuun ajan, joten nyt kannattaa varata paikkansa yksille Euroopan hienoimmista metallifestareista. Minä ainakin olen mitä todennäköisimmin jälleen siellä!

Lisää kuvia torstailta MetalDaysin Facebookissa
Kuvia perjantailta MetalDaysin Facebookissa

Raportin aikaisemmat osat: osa I ja osa II

http://metaldays.net/

Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen