Metallia Viikinsaaressa viidennen kerran – Saarihelvetti osa 2/2

Tampereen Viikinsaaressa järjestettävää Saarihelvettiä juhlittiin nyt ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä. Kahden päivän liput sekä lauantai olivat jo ennakkoon loppuunmyytyjä. Eipä tämä ole ihme, kun kyseessä lienee Tampereen kovin metallitapahtuma. Viides Saarihelvetti keräsi yleisön paikalle mahtavalla esiintyjäkaartilla, johon kuuluivat esimerkiksi Fear of Domination, Swallow The Sun, Lähiöbotox, Turisas, Kalmah, Rytmihäiriö, Korpiklaani ja tietysti Turmion Kätilöt. Joillekuille tästä lienee jo vuosien varrella tullut enemmänkin tapa, oli esiintyjinä sitten keitä tahansa. 

Lauantaina ehdin juuri ja juuri ensimmäiseen laivaan. Olin toki ollut ajoissa hereillä, mutta kiirehtimisen aiheuttivat hotellin lähellä olevat kaksi levykauppaa. Kun asuu pikkukaupungissa, jossa ei enää tällaisia hienouksia ole, voisi näissä viettää helposti muutaman tunnin. Eiliseen verrattuna oli jo tähän aikaan enemmän ihmisiä liikkeellä. Osa varmasti kuitenkin nukkui vielä väsymystään eilisen jäljiltä. Turvatarkastukset olivat, ainakin omalla kohdallani, paljon perusteellisemmat kuin perjantaina. Tarkastaja ei kuitenkaan näkynyt kenenkään aamukaljoja löytävän. Viikinsaareen tultaessa silmiini osuivat erään herran päällä olevat Gambina-liivit. Selässä näkyi olevan myös nimikirjoitukset. Ei ollut epäselvää, että Rytmihäiriö soittaisi tänään. 

Lauantain ensimmäisenä bändinä esiintyi Inferno Stagella klo 15.30 soittanut Everwave. Itse en bändiin juuri ole tutustunut paria kappaletta enempää. Yleisömäärästä päätellen Everwave taisi olla monelle muullekin vieraampi. Toki soittoajallakin oli tässä merkitystä, koska hyvin mahdollisesti osa ihmisistä ei ollut vielä edes päässyt sängystä ylös eilisen festaroinnin  jäljiltä. Yleisömäärän vähyydestä huolimatta Everwaven melodinen metalli toimi kuitenkin hyvin, ja bändi sai väsynyttä kansaa nostamaan nyrkkejään ilmaan. Laulaja jopa kiitteli yleisömäärää kellonaikaan nähden. Täytyy alkaa tutustua bändiin paremmin. Tällä keikalla en tunnistanut kappaleista muita kuin A-ha-coverin “Take On Me”, joka soi lopuksi. 

Melodisen Death metallin parissa jatkettiin, kun klo 16.00 Kalmah nousi Kaaoszine Stagelle. Minulle tämä oli yksi päivän odotetuimmista bändeistä. Kalmahin keikalla olen ennenkin viihtynyt. Napattuani kahvin ehkäistäkseni levottomasti nukutun yön jälkeistä väsymystä, sainkin keskityttyä keikkaan hyvin. Tänään tuuli ei tuntunut häiritsevän musiikkia, ainakaan tässä vaiheessa. Onnistuneet kitarariffit yhdistettynä koskettimien kauneuteen toimivat nyt juuri niin kuin pitikin. Kalmahin keikalla musiikin lisäksi hyvää ovat huumorilla höystetyt välispiikit. Laulaja-kitaristi Pekka Kokko totesikin välillä, että hän haluaisi kyllä höpötellä, mutta muut haluavat ehkä soittaa. Mielestäni viime vuonna julkaistu “The Evil Kin”-albumi oli todella onnistunut. Onneksi tälläkin keikalla kuultiin “Evil Kin” -kappale. Tässä vaiheessa huomasin jo ihmisiä saapuneen paikalle paljon enemmän. Kalmah oli varmasti monelle se päivän ensimmäinen bändi. “Heroes To Usin” soidessa pitti pyöri ja jengi alkoi päästä taas fiiliksiin. Bändiä täytyy lohduttaa tässä sen verran, että ei välttämättä aina ykkösfani ole karvainen, partainen mies, kuten keikalla mainittiin, vaan kyllä meitä naisiakin täältä löytyy. Keikalta pois lähtiessä sainkin jo hiukan yrittää luovia ihmisten välistä. Porukka vain lisääntyi, ja pääpäivä oli lähtenyt hienosti käyntiin. Kalmahin keikalla 45 minuuttia oli kulunut silmänräpäyksessä. 

Klo 16.45 Inferno Stagella aloittanut Tyrantti ei ollut minulle sellainen bändi, joka olisi juuri kiinnostanut. Jäinkin aluksi lavan ulkopuolelle kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan eväitäni. Kuten olin jo eilen todennut, musiikki kuului hyvin ulos kaiuttimien ansiosta, ja tämä oli minulle oikein sopiva paikka. Ilma oli vielä viileämpi kuin eilen, ja halusin hetken myös nauttia auringosta, joka välillä viitsi näyttäytyä. Tyrantti on varmasti suosittu bändi niille, joille iskee tällainen vanhan tyylinen kotimainen musiikki. Kävin sisätiloissa pyörähtämässä, ja kuten arvata saattaa, oli faniporukkaa paikalla. Bändillä oli myös ulkoisesti hiukan 80-lukuun menevä tyyli, joka sopi musiikkiin oikein hyvin. 

Seuraavaksi riehuttiin Rytmihäiriön tahdissa. Juontaja kertoi ennen bändin aloittamista, että myös Gambinaa oli saatavilla anniskelupisteistä. Hyvin tärkeä asia tätä keikkaa ajatellen. Kuulemma on myös olemassa sanonta “Sanokaa Gambina, kun haluatte hyvää!” Rytmihäiriö saapui lavalle suosionosoitusten saattelemana. Gambina kiersi lavalla, ja “Viinapirun kelkassa” alkaessa soida meininki oli saman tien huikea. Mieleeni juolahti ajatus, että kuinkakohan paljon Gambinan myynti on kasvanut tämän bändin myötä. Onko se muka oikeasti hyvää? Ilmeisesti on. “Koska Saatana Sanoo niin” -kappale oli odotettavissa, ja pitti pyöri vauhdikkaasti. Bongasinpa sieltä jopa tämän Gambina-liivit päällä olevan kaverin, jonka asua olin aiemmin ihaillut. Rytmihäiriön laulajan, Unto Helon kesä meinasi mennä pilalle, koska olut oli tippunut kesken “Räjähtävä Lepakko Helvetistä” -kappaletta. Onneksi olut kuitenkin löytyi, eikä pahempaa nestehukkaa päässyt tapahtumaan. Koko keikan ajan laulaja olisi myös toivonut portteja pois ja yleisöä lähemmäs. Kieltämättä olisinkin halunnut nähdä, kun porukka olisi totellut toivetta kaataa portit ja juoda Gambinat. Nopeasti meni taas tämäkin 45 minuuttia, ja lämmin oli tullut. Keikan lopulla kuultiin hitit “Pakko Tappaa Ihminen” ja “Saatana On Herra”. Näihin oli hyvä lopettaa, vaikka lisääkin olisi maistunut. 

Arion oli jo aloittanut, kun pääsin kulkeutumaan Rytmihäiriön keikalta jälleen Inferno Stagen luo. Sisään sai mennä pienen ihmismassan läpi, mutta sivuilla oli kuitenkin vielä hyvin tilaa. Arion oli oikein hyvä jatko edelliselle Inferno Stagen esiintyjälle, mutta eihän tämä nyt oikein Rytmihäiriön keikalta palatessa tuntunut missään. Tämänkaltainen, osittain sinfoninen metalli, löytää kyllä varmasti aina kuuntelijansa. Vaikka tämä ei niin oma juttuni ollutkaan, pyrin katsomaan kaikkia bändejä ainakin osittain. Keikalla kyllä viihtyi. Meininki oli oikeastaan aika iloinen ja leppoisa. 

Ihan mielenkiinnosta päätin piipahtaa vilkaisemassa myös Burleski Showta, ennen Omnium Gatherumin aloitusta. Yllätyin, miten paljon ihmisiä oli paikalla. Siitä en yllättynyt, kuinka suuri osa yleisöstä oli miehiä. Ehkä tällainen oli hiukan enemmän kaksilahkeisten mieleen, vaikka oli itseni lisäksi muutama muukin nainen löytänyt paikalle. Ei kai tässä mitään vikaa ollut, mutta en kyllä löytänyt tästä mitään kovin erikoistakaan lyhyen katselun perusteella. 

Omnium Gatherum aloitti Kaaoszine Stagella klo 18.45. Tässä vaiheessa huomasi, että päivä oli todella loppuunmyyty. Hyvien järjestelyiden ansiosta pystyi kuitenkin hyvin liikkumaan. Paikkaa ei ollut tungettu liian täyteen, kuten saattoi käydä jollain muulla festarilla tänä vuonna. Suosiolla jäin kuitenkin miksauskopin tienoille katselemaan. Tämä olisi todennäköisesti äänenkin kannalta se paras paikka. Omnium Gatherumin musiikki on kauniin melodista, mutta samalla paikoittain todella raskasta. Bändin musiikki kuulosti nytkin niin monipuoliselta, että sitä on oikeastaan vaikea lokeroida aina tiettyyn genreen. “Be The Sky” on lähes täydellinen kappale. Onneksi se kuultiin tälläkin kertaa. Ihmisten puheen voimakkuus (humalatila) oli jälleen noussut, mutta onneksi se ei nyt onnistunut suuremmin häiritsemään keskittymistäni. Mitään varsin ihmeellistä ei Omnium Gatherumin keikalla tapahtunut, mutta tämä bändi ei sitä oikeastaan kaipaakaan. Pelkkä musiikki riittää. Keikalla kuultiin myös vanhempaa materiaalia. Kaikki ketkä kehtasivat tunnustaa olevansa vanhoja, tunnistivat kappaleet kyllä. Äkkiä nämä vuodet ovatkin menneet. 

Kun taas vaihdoin paikkaa kahden lavan välillä huomasin, että ensiapupisteen työntekijät näyttivät hiukan tylsistyneiltä. Ilmeisesti Saarihelvetti oli sujunut ilman suurempia ongelmia, mikä oli vain hyvä juttu. Bloodred Hourglass oli jo aloittanut, kun pääsin Inferno Stagelle sisään. Kesti tovin löytää paikka, josta näkisin edes jotain. Pienistä näköesteistä huolimatta nyt vaikutti siltä, että saataisiin mahdollisesti tämän lavan paras meno aikaiseksi näillä festareilla. Yleisö oli varmasti odottanut tätä bändiä, koska suuri osa porukasta hyppi ja lauloi mukana. Muutamat juomat olivat jo kaatuneet pitkin lattiaa, ja ihmismäärä oli tässä tilassa niin tukalan oloinen, että siirryin ovelle loppukeikan ajaksi. Tosin sitten en varsinkaan enää nähnyt mitään, mutta kuulin ainakin.  

Folk metalli on mielestäni hauskaa ja piristävää. Korpiklaani antoi seuraavaksi aimo annoksen tätä pirteyttä Kaaoszine Stagella klo 20.15. Jouduin taas jättäytymään hiukan kauemmaksi, mutta musiikki kuului hyvin. Ainoastaan harmitti vähän se, etten nähnyt minkälainen meininki yleisöllä oli eturivistössä. Meininkiä toki riitti taaempanakin olevalla väellä, kun Korpiklaani pisti tanssijalan vipattamaan. Bändi viihdytti yli 9 minuuttia kestävällä “Kallon Malja” -kappaleella. Katselin samalla lavanäkymää, josta varsinkin viulistin valkoinen asu silinterihattuineen pisti silmään. Viulu ja haitari tekevät tähän kansanmusiikin omaiseen soitantaan tärkeän osan. Jotenkin rauhallisempien kappaleiden aikana huomasin keskittyväni taas enemmän ihmishälinään kuin musiikkiin. Kaipasin tähän välillä enemmän menoa, mitä onneksi saatiinkin. Loppupuolen kappaleet oli loistavasti valittu vanhemmasta, menevämmästä päästä, ja johan oli taas lämmin. 

Inferno Stagelta kuului jo voimakas örinä, kun Medeia availi ääntään Korpiklaanin vielä soitellessa viimeisiä kappaleitaan. Olen viime vuosina ilmeisesti onnistunut kiertämään festarit jotenkin niin, että tuntuu siltä, kuin tämä bändi olisi aina joka paikassa. Tosiasiassa näin ei ehkä välttämättä edes ole, vaan tämä tunne on jäänyt muutamasta näkemisestä joidenkin vuosien sisällä. Minulla oli kuitenkin nytkin se fiilis, ettei tätä bändiä olisi edes pakko nähdä. Onneksi menin! Jos Bloodred Hourglass oli saanut Inferno Stagella menon pystyyn, niin Medeia jatkoi siitä. Bändin energia ei yksinkertaisesti voinut olla tarttumatta yleisöön. Välillä olin melkein huolissani, että joku bändin jäsenistä tulisi vielä lyömään päänsä lavalla oleviin tolppiin. Noinkin pienellä lavalla pystyi saamaan uskomattoman määrän askelia aikaiseksi. Yleisössäkin näytti jo tarkenevan mainiosti ilman paitaa.  

Tuttu Saarihelvetti-vieras Turmion Kätilöt aloitti soittonsa klo 22.00 Kaaoszine Stagella. Samalla kuulimme, että festari oli kerännyt paikalle 2400 ihmistä, joka oli suurin määrä vierailijoita Viikinsaaressa ikinä. Muutaman kerran aikaisemmin Turmion Kätilöt nähneenä olen alkanut pitää bändistä koko ajan enemmän. Hyvät discoilut saatiinkin saman tien taas aikaiseksi. Kappale “Mistä Veri Pakenee” oli omistettu tietysti naisille. Sakun ääntä ei tahtonut kuulla ollenkaan. Hetken jo mietin, oliko liika keikkailu käynyt voimille, olihan miehellä jo melkoinen setti takana tältä viikonlopulta. Todennäköisempää kuitenkin oli, että vika oli mikrofonissa. Sitä korjailtiinkin yleisön laulaessa “Saatanaa mä metsästän”. Homma toimi taas ja pienet ongelmat oli korjattu sujuvasti, ilman yleisön tylsistymistä. Meininki parani vain “Tirehtöörin” paukahtaessa soimaan. Yleisössä lähes kukaan ei ollut täysin paikallaan. Olihan tätä Saarihelvetin vakiovierasta odotettukin. Vaikka rakastan tätä tanssimeininkiä, nautin suuresti kappaleesta “Vihko”, josta löytyy myös rauhallisempaa otetta, enkä näyttänyt olevan ainoa. Tämän rauhoittumisen jälkeen tanssittiin kyllä pian jo sujuvasti “Dance Paniquen” tahdissa. Enemmänkin olisi vielä kuunnellut, kun Turmion Kätilöt aloitti viimeisen kappaleensa jo soittoajan päätyttyä. “Lataa ja Varmista” aikana suuri osa ihmisistä alkoi jo pikku hiljaa liikkua pois päin.  

Ruotsalainen Machinae Supremacy oli illan viimeinen esiintyjä. Pidin joskus paljon tästä bändistä, mutta viime aikoina tämä musiikki ei enää jostain syystä ole ollut kuuntelussani. Kahden päivän keikoilla seisomisen jälkeen olisin ollut ihan valmis nukkumaan, mutta tavoitehan oli ollut se, että jokainen keikka pitää nähdä ainakin osittain. Kun ensimmäisillä keikoilla oli ollut hiljaisempaa, saattoi myös viimeisenä olo hiukan kostautua tänään. Moni vaikutti lähtevän pois suoraan Turmion Kätilöiden jälkeen. Itse kuuntelin jonkin aikaa Machinae Supremacya. Melodiat olivat vakuuttavia ja laulu kaikui ihanasti joissakin kappaleissa. Ihmisiä tuntui löytävän paikalle, mutta toisaalta myös valuvan ulos samaan tahtiin. Inferno Stage saatiin kuitenkin melko täydeksi. 

Machinae Supremacyn vielä soittaessa halusin lähteä jo laivalle päin. Luulin edessäni olevan järjettömän wc-jonon, mutta se olikin massa laivaan jonottavia ihmisiä. Jono kiersi spiraalin muodossa alueella ja kasvoi kasvamistaan. Tässä jouduttaisiin olemaan hetki. Onneksi musiikki kuului hyvin uloskin. Kiitos taas hyvien järjestelyiden, jonossa ei aivan liian kauan joutunut jonottamaan. Laivoja näytti nyt menevänkin useammin, kuin suunnitellun tunnin välein. Kiitos. 

Lopuksi muutamia huomioita Saarihelvetistä: Roskiksia, tuhkakuppeja ja tölkkipusseja oli kiitettävästi, mitään ei tarvinnut heittää maahan. (Oikeasti, yrittäkää edes!) Viikinsaari on aivan ihana paikka. Juuri sopiva määrä väkeä. Jokainen bändi oli omalla tavallaan mahtava. Missään ei joutunut jonottamaan liikaa. Wc-tiloissa oli koko ajan paperia ja käsipyyhkeitä. Järjestelyt toimivat kaikin puolin hyvin. Huonoja puolia EI OLE. 

Tämä tältä vuodelta ja ensi vuoteen. Tästä voi hyvin tulla tapa. 

Raportti: Taru Ruusu

Kuvat: Outi Puhakka