Metallica julkisti Las Vegas -residenssin Spheressä
Kuukausien huhut ovat saaneet vahvistuksen: Metallica soittaa lokakuussa kahdeksan keikan residenssin Las Vegasin Sphere-areenalla. Keikat jatkavat yhtyeen No Repeat Weekend -konseptia, eli yksikään ilta ei ole sisällöltään täysin samanlainen.
”Life Burns Faster” -niminen residenssi järjestetään lokakuussa torstaisin ja lauantaisin. Luvassa on sekä keikkasuosikkeja että yllätyksiä koko Metallican uran varrelta, ja esitykset hyödyntävät Spheren immersiivistä huipputeknologiaa.
Lars Ulrich kertoi innostuneena idean syntyneen jo vuonna 2023, kun hän näki U2:n avajaisillan Spheressä:
”Noin 12 sekuntia U2:n avajaisillan alkamisen jälkeen ajattelin, että meidän on pakko tehdä sama! Se on täysin kartoittamatonta aluetta! Residenssi antaa meille uuden mahdollisuuden keksiä, miten olemme vuorovaikutuksessa fanien kanssa live-tilanteessa. Olemme äärimmäisen innoissamme päästessämme viemään homman seuraavalle tasolle.”
Liput tulevat myyntiin 6. maaliskuuta. Saatavilla on sekä kahden illan paketteja että yksittäisiä lippuja. Ennakkolippuja ja lisätietoja varten fanien tulee rekisteröityä yhtyeen uutiskirjeeseen.
Keikkapäivät:
1. ja 3. lokakuuta
15. ja 17. lokakuuta
22. ja 24. lokakuuta
29. ja 31. lokakuuta
