Metallica Takeover – viikonlopun ohjelma täydentyy 

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.4.2024

Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 7. kesäkuuta ja sunnuntaina 9. kesäkuuta M72-maailmankiertueellaan esiintyvä Metallica järjestää faneilleen ohjelmaa koko viikonlopun ajaksi. Suomessa Metallica Takeover -viikonlopun ohjelman kruunaa Apocalyptica Plays Metallica Vol. 2 –kiertueen avauskeikka Helsingin jäähallissa lauantaina 8. kesäkuuta. Aiemmin jo julkistettuun ohjelmaan on nyt lisätty sekä Finnish Metallica Tribute -bändin keikka On The Rocksissa lauantaina että kaikille ilmaisen Fan Zone -kohtaamispaikan ohjelmisto.

Amsterdamista viime vuoden huhtikuussa käynnistynyt Metallican M72-maailmankiertue pysähtyy jokaiseen tarkoin valikoituun keikkakaupunkiin kahdeksi illaksi ja tarjoilee kumpanakin iltana toisistaan erilaisen keikkasetin.  Metallica tarjoaa faneilleen tekemistä myös konserttien välipäiväksi -nyt Suomen Metallica Takeover-viikonlopun ohjelma on valmis.  Alla tarkemmat kuvaukset viikonlopun ohjelmasta.

APOCALYPTICA PLAYS METALLICA VOL. 2  -KONSERTTI LA 8.6.

Lauantaina 8. kesäkuuta Helsingin jäähallin Black Boxissa nähdään Apocalyptican Plays Metallica Vol. 2 –kiertueen avauskeikka. Liki viisikymmentä keikkaa ympäri Eurooppaa käsittävä kiertue juhlistaa Apocalyptican vuonna 1996 julkaistun ”Plays Metallica by Four Cellos” -debyyttialbumin jatko-osaa. Ovet klo 18.30, ei ikärajaa. Liput palvelumaksuineen alkaen 59 € Ticketmasterista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FAN ZONE / HELSINGIN JÄÄHALLI

Helsingin jäähallin parkkipaikalle ja sisätiloihin rakennettava Fan Zone tarjoaa ilmaisen kohtaamispaikan kaupunkiin kokoontuville Metallica-faneille. Fan Zonen sydämessä  on suuri terassialue rock-henkisine baari- ja ruokakojuineen. Terassialueella voi osallistua Hero Of The Day Metallica- visaan, laulaa karaokea sekä pelata Guitar Hero –peliä. Sunnuntaiaamuna Royal-ravintolassa tarjoillaan klo 12:00-15:00 Takeover Black –brunssi, jonka voi tilata etukäteen verkkokaupasta.

Pääsymaksuttomalta Fan Zone –alueelta löytyy myös Metallican virallinen merchandise myyntipiste sekä Hit The Lights –flipperialue, Too Late Too Late –reaktioseinä, Shoot Me Again –ammuntapiste, Crown Of Barbered Wire –kukkaseppelepiste sekä Eye Of The Beholder –valokuvausseinä, johon fanit voivat lisätä kuvansa ja lähettää terveisensä bändille.

Aukioloajat:
pe 7.6. klo 14:00-02:00
la 8.6. klo 12:00-02:00
su 9.6. klo 12:00-01:00

Fan Zone on ikärajaton joka päivä klo 20:00 asti, jonka jälkeen se muuttuu K-18 alueeksi. Fan Zone sijaitsee Helsingin Jäähallilla osoitteessa Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250 Helsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FINNISH METALLICA TRIBUTE BAND PLAYS THE ALBUMS KILL ’EM ALL AND RIDE THE LIGHTNING / ON THE ROCKS

Lauantaina 8. kesäkuuta Suomen ykkösketjun Metallica-tribuuttiyhtye Finnish Metallica Tribute esittää Metallica Takeover -livekeikalla Metallican varhaisvuosien legendaariset levyt. Yhtye soittaa On The Rocksissa kahden setin erikoisshown, jonka aikana kuullaan Metallican debyyttialbumi Kill ’Em All kokonaisuudessaan sekä juhlitaan ikonisen kakkosalbumin Ride The Lightningin 40-vuotisjuhlaa. Livekeikkojen lisäksi On The Rocksin katubaari ja terassi täyttyvät Metallican musiikista dj-settien myötä.  

On The Rocks, Helsinki
Metallica Takeover: Finnish Metallica Tribute Plays Metallica, Hevidisko: DJ Mikke & DJ Veneenkansi

La 8.6.2024
Ovet klo 20:00

Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk.15 € + toimituskulu alk. 0 € / tilaus– ovelta 18 €, mikäli jäljellä 

Diskolippu klo 23:30 jälkeen 7 €, sis. eteispalvelumaksu. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metallica DJ-keikat katubaarissa ja terassilla: 

14:00-17:30 DJ Mikke & DJ Veneenkansi

17:30-21:00 DJ Bone Daddy

Vapaa pääsy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

METALLICA FILM FEST

Lauantaina 8. kesäkuuta BioRex Kulttuurikasarmilla järjestettävä Metallica Film Fest tarjoaa kolme Metallica-aiheista elokuvaa. Iltapäivän avaa klo 15.00 esitettävä CLIFF ’EM ALL. Alunperin VHS:llä vuonna 1987 julkaistu Cliff ’Em All on Metallican ensimmäinen videojulkaisu. Cliff ’Em All sisältää esityksiä vuosilta 1983-1986. Suurin osa materiaalista on bootleg-videoita, kotivideoita ja esittämättä jäänyttä materiaalia, jota on kuvattu televisiota varten. Metallican varhaisen taipaleen loistavalla tavalla tallentava Cliff ’Em All sisältää esitysten lisäksi bändin jäsenten mielenkiintoista tarinointia sekä joitakin haastatteluita. Mukana olevat biisit: Creeping Death, Am I Evil?, Damage, Inc., Master Of Puppets, Whiplash, The Four Horsemen, Fade To Black, Seek & Destroy, Welcome Home (Sanitarium), For Whom The Bell Tolls, No Remorse, Metal Militia. 

Klo 17.00 nähdään vuonna 1998 julkaistu CUNNING STUNTS, joka on kuvattu Teksasin Fort Worthissa toukokuussa 1997. Metallica kiersi tuolloin Load- ja Reload  -albumeihinsa liittyvällä Poor Touring Me  -kiertueella. Tänä ajanjaksona Metallica jatkoi musiikillisten raja-aitojen venyttämistä ja kehitti faneille tarjoamaansa konserttielämystä, kuten Cunning Stunts-elokuvassakin on nähtävillä. Cunning Stunts on Metallican ensimmäinen teräväpiirto-tekniikalla DVD:lle kuvaama projekti, jonka erinomainen kuvan- ja äänenlaatu yhdistettynä näyttävään pyrotekniikkaan ja areenan keskellä olevaan pyöreään lavaan tekee tästä elokuvasta unohtumattoman elämyksen. Mukana olevat biisit: So What, Creeping Death, Sad But True, Ain’t My Bitch, Hero Of The Day, King Nothing, One, Fuel, Bass/Guitar Doodle, Nothing Else Matters, Until It Sleeps, For Whom The Bell Tolls, Wherever I May Roam, Fade To Black, Medley (Ride The Lightning, No Remorse, Hit The Lights, The Four Horsemen, Seek & Destroy). 

Illan viimeisenä esitetään klo 19.30 alkava ORGULLO, PASION Y GLORIA: TRES NOCHES EN LA CIUDAD DE MEXICO, joka tarjoaa kolme yötä Mexico Cityssä 155 000 innokkaan Metalli-fanin kanssa. Tämä pitkäaikaisen Metallican yhteistyökumppanin, Wayne Ishamin, kuvaama kokonaisuus julkaistiin espanjankielisissä maissa vuonna 2009. Mukana olevat kappaleet: The Ecstasy Of Gold, Creeping Death, For Whom The Bell Tolls, Ride The Lightning, Disposable Heroes, One, Broken, Beat & Scarred, The Memory Remains, Sad But True, The Unforgiven, All Nightmare Long, The Day That Never Comes, Master Of Puppets, Fight Fire With Fire, Nothing Else Matters, Enter Sandman, The Wait, Hit The Lights, Seek & Destroy, That Was Just Your Life, The End Of The Line, Holier Than Thou, Cyanide, Blackened, Helpless, Trapped Under Ice, Turn The Page, The Prince, No Remorse, Fuel, Wherever I May Roam, Harvester Of Sorrow, Fade To Black, …And Justice For All, Dyers Eve

METALLICA FILM FEST
La 8.6. BioRex Kulttuurikasarmi
15.00             Cliff ’Em All
17.00             Cunning Stunts
19.30             Orgullo, Pasion y Gloria: Tres Noches En La Ciudad de Mexico

Liput palvelumaksuineen alkaen 12 € / elokuva. Osta liput täältä https://biorex.fi/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

ROSS HALFININ BOOK SIGNING BIOREX LASIPALATSISSA

Valokuvaaja Ross Halfin on työskennellyt Metallican kanssa yhtyeen uran alusta alkaen. Hänen viimeisin virallinen Metallica-kirjansa Metallica: The Black Album in Black & White (Reel Art Press) juhlistaa Metallican Black-klassikkoalbumia, joka on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä levyjä. Ross Halfin kameroineen oli yhtyeen mukana albumin äänityksissä Hollywoodin One on One -studioilla sekä levyä seuranneella pitkällä kiertueella.  Metallica: The Black Album in Black & White -kirja sisältää klassisia ja aiemmin julkaisemattomia kuvia tältä ajalta.

Metallica Takeover -viikonloppuihin jo useassa kaupungissa sisältyneet Ross Halfinin kirjasessiot ovat olleet valtava menestys ja niiden kysyntä on monin paikoin ylittänyt tarjolla olevan kapasiteetin. Halfinin intiimit kirjasessiot sisältävät diashow:n, jossa nähdään yleensä kuvia myös edellisen illan esiintymisestä, ja mahdollisuuden esittää Halfinille kysymyksiä. Esityksen kesto on yleensä 45-60 minuuttia, ja tilaisuuden lopuksi on mahdollisuus saada Halfinin nimikirjoitus Metallica-kirjaan, jonka voi tuoda mukanaan tilaisuuteen. Lasipalatsin BioRexissä järjestettävä tilaisuus alkaa klo 12.00 lauantaina 8. kesäkuuta.

ROSS HALFIN BOOK SIGNING

La 8.6. klo 12.00 BioRex Lasipalatsi
Liput palvelumaksuineen alkaen alk. 20 € + toimituskulu alk. 1,50 € / tilaus Ticketmasterista, eivät sisällä kirjaa.

METALLICA-KONSERTIT:

Metallica (USA): M72 World Tour
Olympiastadion, Helsinki

Pe 7.6.2024
Support: Architects & Mammoth WVH

Su 9.6.2024
Support: Five Finger Death Punch & Ice Nine Kills

Portit klo 16

Luetuimmat

Uusimmat