Metallican ”black album” myynyt käsittämättömiä määriä – ylsi saavutukseen, johon vain kolme muuta albumia on historian aikana yltänyt

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.12.2019

Yhdysvaltalainen Metallica on vähätellen sanottunakin yksi menestyneimmistä metalliyhtyeistä ikinä. Bändi kerää ympäri maailmaa keikoilleen järjettömän määrän ihmisiä, sen musiikkia coveroidaan ja soitetaan jatkuvasti ja bändin oheistuoteimperiumi on ehtinyt kasvaa vuosien saatossa mittaviin määriin.

Bändin vuonna 1991 julkaistu nimetön albumi, jota bändit kutsuvat joko sen nimikkoalbumiksi tai black albumiksi on ehdottomasti Metallican kaupallisesti menestynein albumi, joka sisältää joitakin metallimusiikin tunnistettavimpia riffejä ja kappaleita. Tällä hetkellä albumia on myyty maailmanlaajuisesti jo yli 31 miljoonaa kappaletta, joista 17 miljoonaa on pelkästään Yhdysvalloissa tapahtunutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2019 ihmisten into ostaa levyjä on laskenut huomattavasti menneisiin vuosikymmeniin verrattuna, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että black albumin myyntiluvut olisivat peräisin menneiltä ajoilta – ei suinkaan. Black album on nimittäin juuri ylittänyt myynnissään ja listapysyvyydessään sellaiset luvut, että vain neljä albumia on musiikin historian aikana yltänyt samaan.

Black album on ollut nyt Billboardin 220 myydyimmän albumin listalla yhteensä 550 viikkoa. Samaan ovat yltäneet vain Pink Floydin legendaarinen ”The Dark Side of The Moon”, Bob Marley & The Wailersin ”Legend” -kokoelma sekä Journeyn ”Journey’s Greatest Hits” -kokoelma. Näin ollen black album on sekä listan nuorin albumi että myös toinen kahdesta nelikon albumista, jotka eivät ole kokoelmia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat