Kirk Hammet

Metallican Kirk Hammett pohtii sooloalbumin tekemistä: ”Se ei tulisi olemaan metallialbumi”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 27.9.2018
Kirk Hammet

Yhdysvaltalaisen thrash metal -legenda Metallican soolokitaristina tunnettu Kirk Hammett on alkanut pohtia sooloalbumin mahdollisuutta. Tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa Hammett kertoo, että idea oman sooloalbumin tekemisestä ei vaikuta mahdottomalta. Hammett kertoo:

”Minulla on todella paljon sellaista materiaalia, joka ei todellakaan ole Metallica-tavaraa, ja se kasa vain kasvaa ja kasvaa. Jonakin päivänä, kun aika on oikea… Minusta tuntuu, että minulla on vielä paljon annettavaa Metallicalle. Kun tuntuu, että työni on tehty, mietin ehkä jonkin muun tekemistä. Albumini ei tulisi olemaan metallialbumi. Se tulisi olemaan jotain todella outoa ja eri tyylejä yhdistelevää mutta samaan aikaan yhtenäistä. En yllättyisi, jos jokainen meistä tekisi jossain kohtaa sooloalbumin. Se on mielestäni terveellistä, ja lopulta se varmasti auttaa innostumaan jälleen bändisoitosta sen jälkeen. Se tuntuisi pieneltä leirimatkalta, ja sellaisen jälkeen on aina hienoa palata kotiin lämpimään sänkyyn.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat