Metallican massiivinen ”The Black Albumin” juhlajulkaisu kuunneltavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.9.2021

Metallica juhlistaa 30 vuotta sitten julkaistua ”Metallica”-albumiaan (tunnettu myös nimellä ”The Black Album”) julkaisemalla sen tänään perjantaina uudelleen masteroituna. Samaan aikaan julkaistaan tribuuttilevy ”The Metallica Blacklist”.

Metallica-albumi on yhtyeen kaupallisesti menestynein levy ja samalla kriitikoiden ylistämä. Se on myynyt tähän mennessä yli 30 miljoonaa kappaletta ja se nosti aikoinaan bändin suuren yleisön tietoisuuteen ja stadion-kokoiseksi livebändiksi. Vuonna 1991 julkaistu albumi toi yhtyeelle sen ensimmäiset listaykköset 10 maassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Grammylla palkittu albumi pitää sisällään yhtyeen tunnetuimpia biisejä, kuten ”Enter Sandman”, ”Nothing Else Matters”, ”The Unforgiven” ja ”Sad But True”. Uudelleen masteroitu albumi julkaistaan lukuisissa eri formaateissa vinyylistä deluxe-boxiin. Albumin tiimoilta on julkaistu 8-osainen The Metallica Podcast, jolla on mukana myös yhtye itse.

The Metallica Blacklist -tribuuttilevy on kunnianosoitus Metallicalle ja tämän klassikkoalbumille. Se pitää sisällään peräti 53 versiota Metallica-albumin kappleista, esittäjinä mm. Miley Cyrus, Ghost, Volbeat, Dave Gahan, Juanes ja Alessia Cara. Albumista saatavat tuotot osoitetaan artistien valitsemille hyväntekeväisyyskohteille ja Metallican omalle All Within My Hands -hyväntekeväisyysorganisaatiolle.

Voit kuunnella ”The Black Albumin” uudelleen masteroidun hulppean juhlaversion kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella ”The Metallica Blacklist” -tribuuttilevyn kokonaisuudessaan puolestaan tästä:

www.metallica.com
www.instagram.com/metallica
www.facebook.com/metallica

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat