Metallican oikea käsi jäi Live Nationin kanssa kiinni konserttilippujen ylihintaisesta jälleenmyynnistä

Monia konserttikävijöitä on suututtanut ja harmittanut ikävä ilmiö, jossa liput suuriin konsertteihin ovat kadonneet alta aikayksikön virallisilta myyjiltä vain ilmestyäkseen jälleenmyyntisivustoille huomattavasti kalliimmalla. Uutisoimme hiljattain esimerkiksi Googlen puuttuneen kyseiseen ilmiöön poistamalla jälleenmyyntisivusto Viagogon mainokset hakukoneestaan.

Nyt aiheesta on noussut pinnalle kuitenkin varsin ikäviä uutisia. Billboard on nimittäin saanut selville, että Suomessakin vastikään vierailleen metallilegenda Metallican oikea käsi Tony DiCoiccio on juonitellut yhdessä tapahtuma-alalla toimivan, muun muassa Ticketmasterin omistavan Live Nationin kanssa myydäkseen bändin konserttilippuja suoraan jälleenmyyntisivustoilla – isolla rahalla, totta kai. Lippuja myytiin suoraan jälleenmyyntiin jopa 88 000 kappaletta.

Billboard oli saanut käsiinsä puhelintallenteen, jossa DiCoiccio suunnittelee temppuaan yhdessä Live Nationin yhdysvaltalaisen konserttimyynnin johtajan, Bob Rouxin kanssa. Nauhoite on vuoden 2017 alusta, ennen kuin Metallica lähti massiiviselle WorldWired-maailmankiertueelleen. Tallenteessa Roux oli harmitellut Ticketmasterin haluttomuutta myydä lippuja suoraan jälleenmyyjien kautta ja ehdotti myynnin tapahtuvan suoraan Live Nationin työntekijän kautta. Roux tiedosti ääneen juonen olevan hyvin arka päivänvalolle.

Juonen voitot jakautuivat niin, että Metallica sai myynnistä 40 %, Live Nation 40 %, DiCioccio 12 % ja yhtiön johtoon kuuluva Vaughn Millette 8 %.

Millette kuitenkin oli tallentanut puhelun ja lähetti sen Live Nationin johdolle sekä hallitukselle varoittaakseen heitä. Nauha päätyi lopulta Billboardin käsin.

Live Nation on myöntänyt suoran jälleenmyynnin, kun heitä grillattiin kyseisestä nauhasta. Yhtiön mukaan ”kymmenet artistit, joiden kanssa olemme tehneet töitä, pyysivät meitä tekemään näin vuosien 2016 ja 2017 välillä”.

DiCioccion asemasta ja läheisestä suhteesta Metallicaan kertonee jotain se, että Metallican edustajan mukaan bändin lentokoneen viidestä istuimesta yksi kuuluu DiCiocciolle. Edustaja myös kertoo, että bändi ei ole ollut tietoinen juonesta ja että DiCioccio on edelleen töissä lippuvastaajana.

Kommentoi julkaisua