Metallican parjattu ”St. Anger” -albumi täytti 20 vuotta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.6.2023

Metallibändien uran varrelle mahtuu monenlaisia julkaisuja. Isoimmat ja suosituimmat bändit voivat julkaista peräkkäin useammankin klassikon ja kehutun albumin. Mutta pitkän uran varrelle mahtuu luonnollisesti myös sellaisia albumeita, jotka eivät uppoa faneihin.

Kun metallijätti Metallica julkaisi vuonna 2003 albuminsa ”St. Anger”, osasi bändi tuskin odottaa niin ristiriitaista vastaanottoa. Moni oli kuvitellut tähän asti, että bändi ei kykenisi julkaisemaan huonoa albumia, mutta koko historiansa ajan ”St. Anger” on jakanut ihmisiä kahtia niihin, jotka pitävät levystä, ja niihin, jotka pitävät sitä bändin huonoimpana.

Levyn tekeminen ei ollut suinkaan helppo prosessi. Yhtye kärsi äänitysten aikaan sisäisistä ristiriidoista ja henkilökohtaisista ongelmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Basisti Jason Newsted sai tarpeekseen kohtelustaan bändissä ja lähti menemään, James Hetfield kamppaili alkoholiriippuvuutta vastaan, Kirk Hammett ei soittanut levylle yhtään sooloja ja Lars Ulrich onnistui löytämään kenties vihatuimman virvelirumpusoundin metallissa.

Tulehtuneen bändin kamppailua levyn ja koko bändin olemassaolon kanssa voi seurata vuonna 2004 ilmestyneessä ”Some Kind Of Monster” -dokumenttielokuvassa.

Hittibändin taakka on raskas, ja ”St. Anger” syntyi hetkenä, jolloin bändi tuskin olisi kyennyt tekemään mitään muuta albumia. Levy oli pakko tehdä, jotta yhtye pääsee jatkamaan eteenpäin noista myrskyisistä ajoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat