Metallifestivaali Tuhdimmat Tahdit julkaisee ensimmäiset esiintyjät – Amaranthe pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.11.2021

Vuonna 2013 edellisen kerran järjestetty ja kesältä 2021 viime hetkellä peruttu metallifestivaali Tuhdimmat Tahdit julkaisee ensimmäiset esiintyjät. Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään Ruotsin metallijättiläinen Amaranthe ja kotimaiset raskassarjalaiset Stam1na, Stratovarius, Mokoma, Huora, Bloodred Hourglass, Doom Unit sekä paluun tehnyt Kiuas. Loput esiintyjät julkaistaan myöhemmin. 17.-18.6.2022 järjestettävän festivaalin kahden päivän liput ovat nyt myynnissä Tiketin ja Lippu.fi:n myyntikanavissa erikoishintaan 79,90€ 28.11. asti.

Festarin julkistus on tervetullut uutinen Tampereen seudun metalliväelle, joka on jo toista vuotta putkeen menettänyt Rockfestin ja Sauna Open Airin kaltaiset kokoontumisajot. Tuhdimmat Tahdit siirtyy kesäksi 2022 aiempaa tuhdimpiin puitteisiin Nokian Keskusurheilukentän alueelle. Nokian keskustan tuntumassa sijaitsevalle Keskusurheilukentälle on Tampereen Keskustorilta 19 minuutin bussimatka. Uusi alue mahdollistaa isompien yhtyeiden esiintymisen lisäksi yleisömäärän kasvattamisen usealla tuhannella hengellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikuisyleisölle suunnatulle festivaalilla nautitaan livemusiikin lisäksi monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta, paikallisherkkuja unohtamatta. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

Liput:
Kahden päivän Early Bird -liput myynnissä hintaan 79,90€ Tiketin ja Lippu.fi:n kautta. Kesälle 2021 ostetut kahden päivän liput käyvät sellaisenaan, päiväliput voi halutessaan vaihtaa toiselle tapahtumapäivälle lähempänä tapahtumaa.

Esiintyjät:
Amaranthe (swe), Stam1na, Stratovarius, Mokoma, Huora, Bloodred Hourglass, Kiuas, Doom Unit. Päiväkohtainen ohjelma ja loput esiintyjät julkaistaan myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.tuhdimmattahdit.com
www.facebook.com/tuhdimmattahditfestival

Luetuimmat

Uusimmat