Metallijuhannusta vietettiin jo 30. kerran: Nummirock 2016, osa 1
Kauhajoen Nummijärvellä juhannuksena juhlittavaa Nummirockia voisi kutsua jo instituutioksi. Sinne tullaan ympäri Suomen aina uudelleen ja uudelleen; puhutaan pre-Nummirock anxietystä (PNA) sekä post-Nummirock depressionista (PND) kuin tautiluokituksista; sitä odotetaan ja sen vaikutuksia pelätään. Tänä vuonna nämä metallikansan juhannusjuhlat järjestettiin jo 30. kertaa, joten ilmassa oli suuren juhlan tuntua – jälleen kerran. Paikalla oli niin ensimmäisessä Nummirockissa vuonna 1987 juhlineita kuin ensikertalaisiakin.
Keskiviikko 22.6.2016
Juhlavuoden kunniaksi Nummirock täräytti eetteriin yhden lisäpäivän, eli kinkerit aloitettiin jo keskiviikkoiltana. Nummijärven kangasmetsiinhän on tullut koko ajan enemmän juhlakansaa jo ajoissa ennen juhlien alkua, joten tokihan siinä keskiviikkona voi suoda heille muutakin kuin leirielämän iloja. Olen itsekin rantautunut paikalle viime vuosina jo keskiviikkona, joten tämä lisäpäivä ei aiheuttanut mitään erityisiä järjestelyjä. Keskiviikoksi olutteltan Soundtools-lavalle oli buukattu kolme cover-bändiä, mikä oli oiva valinta bileitten avausillaksi.
Ensimmäistä cover-pumppua en itse ehtinyt näkemään – kiitos tästä kuuluu osittain passijonon hitaudelle ja osittain omalle tyhmyydelleni, koska onnistuin unohtamaan henkkarit mökille. Ja eihän sitä passia ilman näitä tietenkään saanut, vaikka miten kauniisti yritin hymyillä ja vahvistussähköpostia vilautella. Kaveri puolestaan joutui viemään juomasarvensa takaisin mökille, mutta seuraavina päivinä vastaavanlaisista sarvista juomiaan särpiviä ihmisiä paikalla kuitenkin näkyi. Toivoisi siis järkkäreiltä ainakin yhteneväisiä linjauksia jokaiselle päivälle. Mutta mitäpä tällaisia pikkuasioita harmittelemaan, kun lopulta kuitenkin oli ranneke kädessä, joten kohti Nummirockin onnelaa. Portilla törmäsin kuuluisaan ”Penaan”, joka juhlavuoden kunniaksi vietti kokonaiset 30 päivää Nummijärven maisemissa. Hyvin tuntui nuori nainen vielä jaksavan tuttujen saavuttua vihdoin ilahduttamaan näitä maisemia. Hatunnoston arvoinen suoritus!
Omalta osaltani Nummirockin vuosimallia 2016 pääsi musiikillisesti avaamaan 80’s Metal Night, jonka nimikin jo kertoo, mistä on kyse. Ajomatkalla Helsingistä listasimme mielestämme hienointa mahdollista biisilistaa kasaricoverbändille, mutta aivan ei osunut tämä yhteen bändin listan kanssa. Keikalla kuultiin niin Judas Priestiä kuin Kirkaakin, ja taidettiinpa siinä käväistä 90-luvun Manowarin puolellakin välillä. Biiseistä oli tehty omia sovituksia, mikä välillä laittoi höristelemään korvia, että missäs nyt mennään. Cover-bändit olivat kuitenkin varsin hyvä idea festareitten avauspäiväksi, jolloin paikalla ei tietenkään vielä ollut kaikkia kynnelle kykeneviä. 80’s Metal Nightin aikaan väkeä oli nimittäin anniskelualueella vielä suhteellisen vähän.
Mutta jostain mörrimöykyt sitten kaivautuivat paikalle, kun Sentenced-covereistaan tuttu Forever One viritteli soittimiaan. Yhtäkkiä teltta pullisteli ihmisiä jopa ahdistavuuteen asti. Forever One ei ole outo vieras Nummirockissa, vaan bändi on soittanut siellä useamman kerran aikaisemminkin – taitaapa nauttia jonkinlaista kotikenttäetua. Joka tapauksessa soitto kulki taas sutjakkaasti, ja Sentencedin eri aikojen biisit saivat yleisön hoilaamaan mukana varsin äänekkäästi. Mikäpä sen mukavampaa, kuin ”Nepenthen” alkutahtien soidessa kohotella maljoja muiden kaltaistensa kanssa festareitten ensimmäisenä iltana. Näin oli saatu kaikkien aikojen 30. Nummirock käyntiin. Nummirock-oluitakin ehti ensimmäisen illan kunniaksi maistamaan – vuosi sitten nimikko-oluet nimittäin katosivat nopeasti janoisempien kurkkuihin. (Rudi)
Torstai 23.6.2016
Vielä torstainakin sai alkupäivän chillailla rauhassa saunoen ja loppuporukan saapumista odotellen. Majoituin nyt itse toista kertaa Nummijärvi Campingissä mökissä, joten varsinaisen festarialueen leirielämä jäi kokematta. Itse asiassa en tänä vuonna edes käväissyt telttailualueella, joten niistä fiiliksistä ei pysty sanomaan mitään. Hyväähän meno leireissä on yleensä ollut, jopa niin ratkiriemukasta, että joillakin bändit saattavat tämän takia jäädä täysin sivuseikaksi. Mutta itse menen mieluusti myös nauttimaan bändien annista.
Vielä torstainakaan eivät kaikki alueen lavat olleet käytössä, vaan nyt festariväki ohjattiin ranta-alueelle, jossa bändit soittivat niin oman kuin kilpailevan mediankin nimikkolavoilla (Kaaos Stage ja Inferno Stage). Torstai-illan aloitti kuuden aikaan Mörbid Vomit. Tätä ennen oli uhkaavasti alkanut hiukan sataa tihuutella, mutta niinpä vain ilmakin kirkastui hyvän metallin myötä. Mörbid Vomit täräytti tuttuun tyyliin tiukan setin, mutta hiukan keikkaa heikensi Inferno-lavaa koko festarin ajan vaivanneet tuhnuiset soundit – tai ennemminkin paikallisesti suttuiset, sillä kuuntelualan levitessä laajemmalle alueelle ei reunoilla tahtonut kuulla bändeistä ajoittain yhtään mitään. Torstai-illan aloittaja on joka tapauksessa asenteeltaan hyvä bändi, jolla kelpasi aloittaa varsinainen bändikavalkadi.
Aloitusbändin jälkeen huomasin ilokseni, että rannan anniskelualueen jo viime vuonna laajentunut tarjonta oli parantunut entisestään. Nyt alueelle oli laitettu pystyyn myös viskibaari, josta myytiin myös erikoisoluita. Osaa näistä myytiin myös muissa juottopisteissä, mistä kiitos festivaalille. Viskibaari taas selvästi ilostutti olemassaolollaan muutamaa festariseurueemme jäsentä, ja lista tuli kuulemma koluttua melkoisen tarkkaan läpi.
Turmion Kätilöt taitaa alkaa olla jo jonkinlainen metallimaailman Cheek – siis ainakin festarikeikkailun frekvenssin suhteen. Ja ainahan tämä pebat heilumaan saava bändi jaksaa ilahduttaa festarilavoilla. Nummirockissakin laitettiin taas nyrkkiä ilmaan esimerkiksi ”Hyvissä Höyryissä” -kappaleen tahtiin. Vierailijana lavalla nähtiin Netta Skog. En nyt ole varma, toiko hanuri jotain lisäarvoa keikkaan, mutta ei se sitä huonontanutkaan. Viimeistään ”Tirehtööri”-biisin ”Tänne sitä jallua, hui hai!” -huudot saivat kaikki paikalla olleet mukaan. Kyllä sitä väkeä olikin ranta-alueellisen verran tullut todistamaan juhannuksen aatonaattoa.
Tätä seurannut Gloria Morti oli varmasti vaikean paikan edessä, mutta vaikka yleisöä selvästi myös valui takaisin leirinuotioille, ei se tätä melodeath-yhtyettä haitannut. Paikalle jääneille tarjoiltiin Kaaos Stagelta jämäkkä setti, joka osoitti bändin olevan hyvässä kunnossa. Bändihän julkaisi aikaisemmin tänä vuonna ”Kuebiko”-levynsä, jonka materiaalia nyt esiteltiin Nummirockille. Ainakin minä tykkäsin kovasti, ja muistiinpanovihkon sivut täyttyivät ylisanoista ja sydämistä. Tämä on aina merkki hyvästä keikasta, joka vie täysin mukanaan.
Tämänvuotisen Nummirockin ensimmäinen ulkomaan akti saapui Italiasta, kun Fleshgod Apocalypse toi sinfonisen metallinsa Nummijärven rannoille. Aikoinaan Finnish Metal Expossa esiintyessään bändi ei täysin vakuuttanut, mikä saattoi johtua osaltaan myös Kaapelitehtaan miljööstä, mutta alkuvuodesta ilmestynyt ”King”-lätty herätti kiinnostuksen bändiin. Ja kylläpä muuten italialaiset yllättivät lopullisesti myös livenä, sen verran kovan keikan bändi Nummirockissa heitti. Vaikka Inferno Stagen soundit eivät tässäkään vaiheessa olleet parhaimmillaan, toimi bändi moitteettomasti. Soittajilla on mukavan tekninen ote, ja omaa soitantaa sekoitetaan nauhoilta tuleviin sinfonisiin osiin. Mukana Nummijärvelläkin oli myös tuonne sinfoniaan kallellaan oleva laulajatar. Fleshgod Apocalypse oli heikoimmillaankin hyvä! Genrelle ominaisella tavalla bändi oli panostanut myös visuaaliseen ilmeeseen, mikä sopii tähän tyylilajiin mainiosti. Italialaiset olivat ehdottomasti koko Nummirockin iloisimmat yllättäjät.
Itsensä hautaan Nummirockista saatteli pietarsaarelainen Altaria. Bändin menneisyyteenhän kuuluu soittajia mm. sellaisista bändeistä kuin Nightwish ja Sonata Arctica. Koska power metal ei kuitenkaan ole minulle kaikista ominta genreä, en ole onnistunut bändiin aikaisemmin törmäämään. Tämän takia on myös vaikea sanoa, miten spesiaali tämä hautajaiskeikka oli. Toki lavalla nähtiin menneitä soittajia – ainakin Taage Laiho taisi vilahtaa vokaaleissa, mutta muuten en valitettavasti pysty ottamaan kantaa esimerkiksi soitettuun materiaaliin. Joka tapauksessa se tuntui yleisöön uppoavan, ja kyllähän tuolta itsensäkin löysi jalkaa tantereeseen naputtamasta. Tämän jälkeen olikin hyvä jo antaa vuoro paikalle vasta tässä vaiheessa saapuneelle nuoremmalle kollegalle ja siirtyä itse niiden erikoisoluiden pariin. (Rudi)
Kultakurkku Kotipelto toi Stratovariuksen Inferno Stagelle puolenyön jälkeen. Edellisestä Nummirockista Stratovariuksella oli ehtinyt vierähtää jo 12 vuotta. Virkeässä vireessä oleva bändi soitti tasaisesti sekä uutta että vanhaa tuotantoa, mikä sopi yleisölle mainiosti. Luonnollisesti hitit olivat yleisön mieleen, onhan bändi Suomen metalliskenen ”yksi suurista”. Kotipelto tarinoi bändin ensimmäisestä Nummirockista vuodelta 1995. Silloin juuri bändiin liittynyt kosketinsoittaja Jens Johansson oli kappaleen ”Speed of Light” alkaessa vielä backstagella ilman kenkiä, mutta pääsi kuitenkin kappaleen aikana lavalle. Kyseinen kappale kuultiin myös nyt 21 vuotta myöhemmin, mutta tällä kertaa Johansson oli lavalla alusta asti. Yleisön ”Hunting high and low” -yhteislaulu päätti torstain tarjonnan Inferno Stagella, josta Stratovariusta raskaamman musiikin ystävät siirtyivät viereiselle Kaaos-lavalle.
Torstai-illan sai kunnian päättää kotimainen, melodista death metallia soittava Wolfheart. Laulaja-kitaristi Tuomas Saukkosen tuorein bändi julkaisi viime vuonna toisen albuminsa ”Shadow World”. Sumun laskeuduttua järvelle ilma oli ehtinyt viiletä, mutta bändin pyrot pitivät viimeistään huolen siitä, ettei yleisön tarvinnut laittaa lämmintä päälle. Keskikesän juhlasta huolimatta pohjoisen hyinen viima välittyi kappaleiden teemoista vahvasti. Kauniit melodiat yhdistettynä raakaan ja raskaaseen musiikkiin lämmittivät kuitenkin pyroja enemmän. Kokemus ja itsevarmuus huokuivat Wolfheartin esiintymisestä, ja keikka osoittautui lopulta yhdeksi koko juhannuksen parhaista! (Mikko)
Torstaina väki pääsi valumaan pois alueelta sumun sekaan siis vasta puoli kolmen jälkeen, mutta varmasti tyytyväisenä illan antiin.
Teksti: Rudi Peltonen ja Mikko Äijö
Kuvat: Markus Helander, Rudi Peltonen ja DB Promotion Finland