Metallilegenda Saxon julkaisi pandemiaa käsittelevän Remember the Fallen -singlen ja -videon Carpe Diem -albumi ilmestyy 4. helmikuuta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.1.2022

Brittiläinen metallipioneeri Saxon julkaisee uuden albuminsa ”Carpe Diemin” helmikuun 4. päivänä. Albumin soundimaailmaa pääsee jo tarkastamaan tänään yhtyeen uuden ”Remember the Fallen” -singlen ja -videon merkeissä. Voit katsoa videon alapuolelta

Halusin kirjoittaa laulun covidista ja ihmisistä, jotka ovat kuolleet pandemian myötä ja miltä koko tilanne on näyttänyt minun silmissäni”, nokkamies Biff Byford sanoo. ”Jotkin yksityiskohdista tuntuvat olevan edelleen mysteeri. Eikä tilanne ole vielä ohi. Meidän tulisi muistaa pandemian johdosta kuolleet ryhmänä ihmisiä, jotka eivät kunnolla edes ymmärtäneet kuolemansa syytä, sillä tietoa ei yksinkertaisesti ollut saatavilla.

Uusi ”Carpe Diem” -albumi tehtiin yhdessä tuottajalegenda Andy Sneapin kanssa. Biff Byfordilla riittää ylistyssanoja, mitä Sneapin kanssa työskentelemiseen tulee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Andy on itsekin loistava kitaristi, mutta hän ei ole meidän kaltaisemme blues-pohjainen soittaja vaan modernimpi tyyliltään. Tämän takia kitaristimme Paul Quinn ja Doug Scarratt tykkäävät työskennellä Andyn kanssa, sillä Andylle intensiteetti on kaikki kaikessa. Sneap puskee heitä jatkuvasti, hänelle ei kelpaa kuin täydellisyys.

Jo 44 vuotta toiminut sekä yli 15 miljoonaa albumia myynyt Saxon valmistautuu parhaillaan varsin kiireiseen vuoteen.

Hommaa tulee piisaamaan”, Biff kertoo. ”Siirrettyjä festivaaleja on jo kahden vuoden takaa. Tarkoitus olisi kierää Amerikassa, ja Eurooppa- sekä Brittirundi on tiedossa loppuvuodesta. Kuten kaikki muutkin tällä hetkellä, me vain pidämme peukkuja että nämä rundit toteutuvat. Aiomme myös äänittää toisen Inspirations -coveralbumin, ja eihän sitä tiedä, voi olla, että kirjoitamme myös muutaman uuden Saxon-biisinkin seuraavaa albumia varten…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Carpe Diem” -albumin biisit ovat:

  1. Carpe Diem (Seize the Day)
  2. Age of Steam
  3. The Pilgrimage
  4. Dambusters
  5. Remember the Fallen
  6. Super Nova
  7. Lady In Gray
  8. All for One
  9. Black is the Night
  10. Living On the Limit

Tilaa albumi ennakkoon täältä.

Saxon on:
BIFF BYFORD – Laulu
PAUL QUINN – Kitara
NIGEL GLOCKLER – Rummut
DOUG SCARRATT – Kitara
NIBBS CARTER – Basso

www.facebook.com/SaxonOfficial
www.instagram.com/saxon.official
www.twitter.com/SaxonOfficial
www.youtube.com/PlanetSaxon
www.saxon747.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat