Metallin ikiliikkuja Devin Townsend aikeissa äänittää seuraavan levynsä vuonna 2021
Kanadalainen metallimuusikko Devin Townsend tunnetaan yhtenä metallimusiikin tuotteliaimpana muusikkona. Sooloalbumeita mieheltä löytyy kymmenen, kun taas Devin Townsend Project -nimikkeen alla levyjä on seitsemän ja The Devin Townsend Band -nimellä kaksi. Strapping Young Ladin kanssa Townsend ehti aikoinaan julkaista viisi studioalbumia, ja sen lisäksi diskografiaan on mahtunut monenmoisia pienempiä projekteja ja ykittäisiä albumeita puhumattakaan muista erikoisjulkaisuista.
Joten tuskin tulee yllätyksenä, että tänä vuonna uuden ”Empath” -albuminsa julkaissut Townsend kertoo Twitter-tilillään suunnittelevansa uuden albumin nauhoittamista vuoden 2021 aikana. Sitä ennen miehellä on vielä kaksi erillistä kiertuetta suoritettavanaan: yksi vuoden 2020 aikana ja toinen kesällä 2021. Laiskaksi Townsendia ei ainakaan voi syyttää.
Townsend nähdään uuden taustabändinsä kanssa Helsingissä 21. marraskuuta ja Turussa 20. marraskuuta.
Just finishing the next Eras box set and the Empath ultimate edition before leaving on this first crazy tour… this year will be exceptionally colourful in terms of live shows in my world. Tons of different things. Looking forward to recording the next album in 2021. Love this.
— Devin Townsend (@dvntownsend) October 29, 2019