Metallin paluu Kaapelitehtaalle – Hellsinki Metal Festival Winter Edition
Hellsinki Metal Festivalin Winter Edition järjestettiin ensimmäistä kertaa lauantaina 14.12.2024 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Sisäfestivaalin lauteilla nähtiin yhteensä viisi artistia, joista kolme oli tuotu ulkomailta.
Kyy esitti perusvarmaa black metalia ja täytti paikkansa illan avaajana. Yllätyksekseni kitarat kuuluivat selkeästi ja yleissoundi oli jo tässä kohtaa melko hyvä. Merikaapelihalli on muotonsa vuoksi haastava tila saada soundeiltaan toimivaksi, ja taannoisesta Millencolinin keikasta korviin oli kantautunut todella paljon huonoa palautetta nimenomaan soundipuolesta. Tarjolla oli viinaksien lisäksi merkkaria kaikilta artisteilta ja jo ennen ensimmäistä bändiä tiskillä näkyi olevan kuhinaa. Kyyn aikana väkeä oli paikalla suhteellisen maltillisesti, mutta aikainen veto kello 17 vaikuttanee asiaan ja tasainen ihmisvirta täytti hallia keikan edetessä.
Toisena esiintyneen Omnivortexin tekninen death metal toi mukavaa vaihtelua muuten mustan metallin täyteiseen iltaan. Bändi suoritti suurehkolla lavalla hyvin ja soitto oli ensiluokkaisen tarkkaa. Laulavia rumpaleita ei turhan usein näe, ja kahden vokalistin käyttäminen tuo hyvää syvyyttä yhtyeen musiikkiin ja esiintymiseen. Bändiltä katsoisi mieluummin hieman pidemmänkin setin.
Omnivortexin setin jälkeen oli hetki aikaa pyöriä ja tutustua alueeseen. Ihmisten päällä olevista paidoista päätellen seuraavana aloittava Batushka on monelle illan odotetuin akti. Parin kaljatiskin lisäksi tarjolla oli Kantsun Jerkytehtaan ständi, josta sai ostaa kuivalihaa pahimpaan nälkään.
Batushkaa varten lavalle oli kannettu kasa ikoneita, kynttilöitä ja muuta rekvisiittaa ja lavan keskelle oli tuotu ruumisarkku jonka päällä lepäsi pääkallo. Batushkan esiintyminen kaapuineen ja rekvisiittoineen on kokonaisvaltainen kokemus; eräänlaiseksi pimeän puolen rituaaliksi sitä voisi luonnehtia. Kellon katseleminen unohtui, ja bändin vähäeleinen esiintyminen piti otteessaan läpi koko tunnin setin. Batushkan aikana salikin oli pakkautunut täyteen miksauskopille asti ja sen takanakin näkyi riittävän väkeä.
Seuraavana luvassa Belphegor. Itävaltalaisten aloitettua nopeatempoisen death/blacktulituksen täydehkö Kaapelitehdas selkeästi piti näkemästään. Keikka vaikutti bändille rutiinivedolta vailla suurempia haukkuja sen paremmin kuin kehujakaan. Savua tuutattiin ilmatilaan siihen malliin, että lavalle ei juuri nähnyt parin ensimmäisen biisin jälkeen. Ehkä vähän vähempi olisi tällä saralla riittänyt.
Pitkän uran tehnyt Dark Funeral toimitti pitojen pääesiintyjän virkaa. Lord Ahrimanin luotsaaman porukan keikalle soundit oli ruuvattu niin kohdilleen, että bändin ulosanti mukaan lukien keikka tuntui hieman steriililtä suorittamiselta parin aiemman vedon jälkeen. Yhtye soitti kuitenkin vuoden 1994 nimikkoEP:n kokonaisuudessaan läpi keikan loppupuolella, mikä toi mukavasti lisäpotkua muuten tylsähköön settiin. Setin loppupuolella sali oli jo huomattavasti tyhjempi kuin esim. Belphegorin aikana, ja mieleen juolahtaa, onko Dark Funeral sen tason bändi, joka pystyy kantamaan headlinerin paineet näinkin isossa tapahtumassa.
Kaikenkaikkiaan tapahtuman järjestelyt toimivat moitteetta. Soundi ja valot olivat kohdillaan, kattaus oli vahva ja mukavasti väkeä oli löytänyt paikalle. Toivoa sopii, että HMF Winter Edition saa jatkoa tulevaisuudessa. Mieleen palaa muistot takavuosina samassa paikassa järjestetystä Finnish Metal Exposta, ja hyvä että Helsinkiin ja Kaapelille on saatu uusi raskaamman musiikin talvitapahtuma.