Metallin välkettä Jyväskylän Kirjamessuilla – haastattelussa sähkökanneltaja Juha Jyrkäs

Tevana3Metallisempaa mäiskettä sähkökanteleella paiskova esittäytyi kirjailijana Jyväskylän Kirjamessuilla 12.3.2016. Kaaoszine kyseli Sähkö-Wainämöisen kuulumisia ja tunnelmia tuoreiden julkaisujen tuoksinassa. Päivänvalo koitti sekä novelliantologialle ”” että C-kasettiformaatissa julkaistulle pitkäsoitolle ”Peräpohjolan takana”.

Tervehdys Juha Jyrkäs! Olet täällä Jyväskylän Kirjamessuilla kirjailijan roolissa, mutta jollain tavoin tämäkin nyt liittyy raskaaseen musiikkiin. Kerrotko lyhyesti, mikä on juuri julkaistu ”Rocknomicon” ja mitä tekemistä sillä on metallimusiikin kanssa?

Juha Jyrkäs: Tervehdys! ”Rocknomicon” on Osuuskumma-kustantamon julkaisema antologia, jonka ovat toimittaneet Magdalena Hai ja Hanna Matilainen. Siinä on eri kirjoittajilta novelleja, jotka jollakin tavoin liittyvät rock’n’rolliin tai heavy metaliin. Ajatus syntyi siitä, kun moni kirjoittaja käyttää yhtenä luomisensa välineenä musiikkia ja moni meistä kuuntelee metallia. ”Rocknomicon” on yhtä kuin 10 tarinaa raskaan musiikin rajoilta, ja samalla se on kunnianosoitus raskaalle rockille ja heavy metalille, kuten takakannessa sanotaan.

Kirjoitin itse tuohon antologiaan novellin nimeltä ”Turvapaikka”. Se on monitahoinen kertomus, jossa on oikeastaan viisi tarinaa yhdessä. Siinä on kummitustalokauhua lovecraftilaisessa hengessä, hyvin syväluotaava kuvaus ihmisen masennuksesta ja vielä vähän semmoista scifististä elementtiä myös. Ja tietysti löytyy näitä minun tavaramerkkejäni: kalevalamittaa, suomalaista mytologiaa ja kuumaa seksiä. Antologian toimittajat itse asiassa sanoivat, että missään Osuuskumman novellissa ei ole ennen näin paljon naitu ja kiroiltu!

IMG_8656

Kävitkö siinä myös omaa masennustasi läpi?

Juha Jyrkäs: Kyllä kävin. Se oli sellainen asia, joka minun piti kirjoittaa pois. Ja sanoisin, että se oli hyvin puhdistava ja terapeuttinen kokemus kaikin puolin. Ja vaikka siinäkin oli omat synnytystuskansa ja tarinaa hiottiin paljon, niin täytyy sanoa, etten ole mihinkään novelliini ollut niin tyytyväinen kuin tähän.

Sinut tunnetaan tosiaan sähkökanneltajana, ”Sähkö-Wäinämöisenä”, ja olet ensimmäisenä maailmassa julkaissut Tevana3:n kokoonpanolla vuonna 2011 metallimusiikkilevyn ”Mieron tiellä”, jossa sähkökannel korvasi kokonaan sähkökitarat. No, nyt on seuraavakin ”Peräpohjolan takana” -julkaisu jo ulkona. Ihan ensin kysyisin, miksi päädyitte C-kasettiin ainoana formaattina?

Juha Jyrkäs: No, tähän liittyy tarinakin. Minähän olen katusoittajana soittanut sähkökanteleen kanssa erittäin paljon. Vuonna 2013 olin Kaisaniemen puistossa soittamassa sähkökannelta, ja siinä minulla oli myytävänä Tevana3:n debyyttilevyä ja edellisen yhtyeeni Poropetran levyä. Sieltä tuli sellainen nuori heppu, joka oli selkeästi syntynyt monia vuosia Neuvostoliiton tuhon jälkeen. Hän esitti asiansa halveksuvaan ja ylimieliseen äänensävyyn, ässää lespaten: ”Kuka enää muka jotain CD-levyjä ostaa?” Vastasin siihen: ”Niin, kuka tosiaan niitä ostaa? Senpä takia meidän seuraava julkaisu tullaankin tekemään C-kasettina. Tiedätkös, poju, mikä on C-kasetti?” Meni jätkä hiljaiseksi. Silloin se oli tietenkin vitsiä ja vittuilua siinä tilanteessa, mutta sitten mietin, että ei helvetti, teen oikeasti sen C-kasetin! Se on kuitenkin formaatti, jonka parissa minäkin olen 80-luvulla kasvanut. Lapsena olen nähnyt vaivaa äänittääkseni LP:ltä C-kasetille. Kassu on minulle aika rakaskin formaatti. Uusin levymme on kunnianosoitus sille, että näinkin on musiikkia tehty. Siitä se päätös sitten tuli.

Ja kun kuuntelin kotona sitä soundia ja sitä, miten se masteroitui kasetille, tajusin, että se on just se soundi, josta tykkään. 80- ja 90-luvun soundi. Kuulosti siltä, kuin levymme olisi tehty 90-luvulla! Siinä vaiheessa kun vanha formaatti ja ysärinostalgia yhdistyivät upouuden hengentuotteen valmistumisen riemuun, tajusin viimeistään, että tämä oli oikea ratkaisu.

Olitko laittanut tässä vaiheessa merkille, että tämmöinen kasettiformaattitrendi oli syntymässä?

Juha Jyrkäs: En itse asiassa. Tämä levyhän on ollut valmiina jo vuodesta 2013. Sehän piti julkaista jo silloin, mutta sille ei silloin löytynyt julkaisijaa eikä itsellänikään ollut rahaa. Alkuvuodesta 2016 asiat vain tapahtuivat ja saimme aikaan levytyssopimuksen Aavetaajuuden kanssa. Ja oli hauskaa – ja ihan sattumaa – että näitä uutisia C-kasetin paluusta alkoi tulla samaan aikaan, kun kasetti oli jo monistamossa. Totta kai piti ottaa media haltuun ja Facebookissa sitten retostella, että olen aikaani edellä ja haluan ratsastaa trendin aallonharjalla!

Jos vertaat tätä uutta julkaisua edelliseen Tevana3:n julkaisuun, onko jotain muuttunut? Onko jotain pyritty muuttamaan, kehittämään, esimerkiksi sovituksellisesti tai ilmaisun suhteen? Ja jos on, miten se on mielestäsi onnistunut?

Juha Jyrkäs: Kyllä siinä aika moni asia on muuttunut ja mennyt eteenpäin. ”Peräpohjolaahan” alettiin tehdä heti, kun ”Mieron tiellä” oli julkaistu. Ja vaikka siinä ei mitään kypsyttelyaikaa ollutkaan välissä, niin nyt kun viiden vuoden jälkeen ajattelee, ”Peräpohjola” on silti paljon mietitympi ja valmiimpi kokonaisuus. Kun jo tiesimme, miltä sähkökanteleen soundit kuulostivat, osasimme hyödyntää niitä paljon paremmin. Siksi sovituspuoli on sata kertaa toimivampi kuin ”Mieron tiellä” -levyllä. Keksittiin paljon uusia elementtejä, joiden avulla voi tuoda syvyyttä ja vaihtelua musiikkiin. Niinpä sähkökantelesoundit ovat nyt paljon hiotummat, mättö on kovempaa ja eteeristä fiilistelyä on enemmän. Samoin biisien rakenteet ovat eheämpiä ja valmiimpia kuin ”Mieron tiellä” -lätyllä. Myös sanoitukset ovat monin verroin syväluotaavampia.

Sinulla on monentyyppistä äänenkäyttöä siellä…löytyy esim. tuommoista falsettityyppistä laulua…

Juha Jyrkäs: Se on se kuuluisa tuskainen laulu.

Sekö on sen falsetin perimmäinen tarkoitus?

Juha Jyrkäs: Se on yksi tehokeino. Se on tosin myös se, mistä kriitikot ovat valittaneet ja mussuttaneet, mutta keikkatilanteissa se toimii. Noissa biiseissä on rajuja tunteita, ja tuskainen laulu sopii sanoituksellisesti sellaisiin kohtiin, joissa sattuu ja tuntuu pahalta. Ja minähän, perkele, huudan silloin, kun minusta siltä tuntuu!

Mutta se on vaan yksi laulutapa. On siellä paljon muutakin. On kasarihenkistä puhtaampaa laulua, mystistä kuiskailua sekä noitamaisen möreää äännähtelyä.

Ymmärtääkseni olet sanoutunut irti folk metal -nimikkeen alta. Voiko Tevana3:sta sitten genrettää mitenkään?

Kuva: Minna Jerrman
Kuva: Minna Jerrman

Juha Jyrkäs: No, meidän musiikissahan yhdistyy aika moni genre. Tällä uudella julkaisulla skaala on sen suhteen paljon laajempi. ”Mieron tiellä” -levyllähän yhdistyivät jonkinlainen psykedeelis-okkultistinen rock, black metal ja doom metal. Siltä pohjalta lähdettiin nytkin. ”Peräpohjolaa” tehdessä oikeastaan vain lisäsimme valmiiseen pohjaan uusia vaikutteita. Nyt löytyy vähän punkkia, thrash metalia, kasarihevimeininkiä (esim. ”Raajat auki”) ja ehkä jotain jopa melodisesta death metalistakin. Toisessa ääripäässä on taas etno-ambientiä; mukana on mm. joikuakin. Saatiin Anne-Marie Keckman joikuvierailijaksi.

Tällä kertaa niitä etnisiä vaikutteita on enemmän kuin ennen, mutta se ei silti todellakaan mitään folk metalia musiikistamme tee. Sama juttuhan se oli, kun ”Mieron tiellä” -levyllä oli pari hassua kansanmusiikilta etäisesti muistuttavaa kohtaa, niin heti jotkut olivat takertumassa tuohon ”folk metal” -nimitykseen. Mutta jos nyt jokin juttu yhdessä biisissä menee vähän sinne kansanmusiikin suuntaan, ei se koko levystä vielä mitään hemmetin folk metalia tee! Teimme nyt sen päätöksen, että kun tiedotteisiin täytyy kumminkin jonkinlainen genre laatia, niin olkoon musamme sitten vaikka pakanallista extreme metalia. Se on ainakin mahdollisimman laaja lokero, jonka alle sen luulisi mahtuvan.

Veikkaan, että toinen syy, miksi ihmiset lokeroivat helposti tämän sinne folk metaliin, on se, että käytämme kanteletta. Ihmisillä on kliseisiä stereotypioita kanteleesta, vaikka näitä stereotypioita nimenomaan rikottiin jo ”Mieron tiellä” -levyllä viisi vuotta sitten. Ei ole vain muutettu akustista soundia sähköiseksi, kuten monella kanneltajalla tuppaa olemaan, vaan on kunnon säröä, mättöä ja mäiskettä! Kuten Metsatöllin Lauri Õunapuu sanoi, kansanmusiikkia voi soittaa muillakin kuin kansansoittimilla ja myös kansansoittimilla voi soittaa muuta musiikkia. Minä soitan kansansoittimella extreme metalia.

Pystyykö kanteleella soittamaan tremoloa tai glissandoa?

Juha Jyrkäs: Kyllä sillä mättämään pystyy!

Kun teet biisejä, kumpi on ensin, kalevalamittainen lyriikka vai musiikilliset elementit, vai vähän molempia?

Se on vähän sekä että. Joihinkin biiseihin on teksti valmiina ja sävel alkaa tavallaan syntyä siihen ympärille. Mutta joskus toisin päin: sävel tai biisin kohtia on valmiina ja alan miettiä, mitähän sinne mikkiin huutaisin. Ja on sellaisiakin hetkiä, että ne kummatkin tulevat samaan aikaan.

Kerrotko vähän näistä uuden julkaisun biisien nimistä. Mitä tarkoittavat esim. Čuorvvas’ tai ’Duoddaris’?

Juha Jyrkäs: Čuorvvas’ ja ”Duoddaris” ovat pohjoissaamenkielisiä biisin nimiä. Čuorvvas” tarkoittaa ’huutoa’ ja ”Duoddaris” tarkoittaa ’tunturilla/tunturissa’. ”Duoddaris”-biisissä on jonkin verran pohjoissaamea käytetty sanoituksissakin. Taustalla siinä on se, että opiskelin fennougristiikkaa vielä siihen aikaan, kun tää kokonaisuus syntyi, ja kun pohjoinen on teemana, olihan se pohjoiset heimoveljet ja -sisaret huomioitava. ”Duoddaris”-biisin sanat on tarkastettu ja hyväksytetty natiivisaamelaisella. Minulla on paljon saamelaisia ystäviä ja kunnioitan saamelaista kulttuuria erittäin paljon.

Näin ankeina aikoina toivoisinkin, että myös muu Suomi huomioisi pohjoisen sukukansamme paremmin tehdessään esimerkiksi vähänkin tärkeämpiä kaikkia koskettavia päätöksiä.

Olet alustavasti kertoillut uudesta sooloprojektistasi. Kerrot muun muassa, että se tulee tästä lähtien olemaan musiikillinen ykkösjuttusi ja että sovitusten suhteen tulee olemaan jotenkin isompia sääntöjen rikkomisia. Kerrotko vähän enemmän tästä projektista!

Juha Jyrkäs: No se skaala, jota sähkökanteleella voi tehdä, tullaan viemään entistäkin laajemmaksi. Sinne voi tulla toisaalta jonkin verran kevyempää materiaalia, ei nyt balladia kuitenkaan, mutta toisaalta tarkoitus on jyräyttää kovempaa mättöä kuin koskaan ennen. Ääripäät tullaan vetämään äärimmilleen. Ja se soololevyni muuten julkaistaan LP:nä!

Kun kuuntelee, miltä metallilevy kuulostaa tänä päivänä, niin se on ylikompressoitu, liikaa studiossa puunattu; kaikki jutut on niin tarkasti soitettu, että se kuulostaa muovilta. Ylituotettua paskaa, joka on ämpätty vain ja ainoastaan MP3-formaattiin. Siksi tuleva levyni tullaan tekemään punk-asenteella. Minähän en ole oikeasti mikään hyvä soittaja vaan tykkään mättää. Levylle tulen hakemaan tarkoituksella raakaa ja rajua soundia, oikein kunnon kellarimeininkiä.

Sovituksellisesti tulen tosiaan hyödyntämään sellaisia ratkaisuja, joita perinteinen metallibändi ei tee. Mutta ei niistä sen enempää. Pitää nyt jokin yllätysmomenttikin sentään säilyttää. Ja muutenkin levyn lopullinen muoto tulee syntymään siinä, kun sitä tekee, eli siinä mielessä tätä on turha tämän enempää vielä tässä vaiheessa spekuloida. Mitä hyvänsä voi vielä tapahtua. Nämä ovat vain näitä ajatuksia, joita minulla on nyt. Nämä ovat vain näitä lähtökohtaideoita.

Ja vielä kysymys, missä vaiheessa aloitit kanteleen soiton, ja koitko sähkökanteleen löytäessäsi sellaisen klassisen valaistumisen, että tämä on se soitin, jolla syvimmin pystyt sisintäsi ilmaisemaan?

Juha Jyrkäs: No, ensimmäinen kosketus kanteleeseen on ollut joskus ala-asteella, kun musiikinluokassa käytiin soittimia läpi. Tähänkin liittyy tarina. Musiikin tunnilla saatiin näppäillä viisikielistä kannelta, ja opettaja mainitsi samalla, että nythän on tehty myös sähkökanteleita. No, minä hypin, pompin ja huusin: ”Jee vitsi, sittenhän sillä voi soittaa heviä!” Olisi pitänyt varoa, mitä suustaan päästää, sillä nämä asiat toteutuivat, heh!

Vakavasti aloin soittaa vasta 21-vuotiaana, kun kansanmusiikki ja folk metal iskivät. Moonsorrow’n ”Suden uni” ja Finntrollin ”Jaktens tid” olivat tulleet siinä vuosituhannen taitteen aikoihin, ja vuonna 2004 tuli kaikista paras folk metal -levy: Metsatöllin ”Hiiekoda”. ”Hiiekoda” erityisesti on tärkeä levy, jossa tiivistyvät minulle ne asiat, joita folk metalin tulisi olla ja edustaa.

perustettiin vuonna 2002, ja koska halusin mukaan meidän omia kansansoittimia, valitsin kanteleen. Opettelin soittamaan, korvakuulolta. Olen siis täysin itseoppinut. Siitä se tavallaan lähti ja soittotaitokin kehittyi suuren innostuksen pauloissa. ”Hiiekodan” ilmestyessä olin jo pari vuotta soittanut kanteletta ja Poropetran eka demokin taisi olla jo julkaistu.

IMG_8645Soundin sähköistymiseen vaikutti parikin asiaa. Ensiksikin Poropetra kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa, ja toisekseen ennen minua innoittaneesta folk metalista tuli trendi. Vähän kaikkialta alkoi pukata jos jonkinlaista pillipiiparia, ja sovitukset alkoivat kuulostaa samanlaisilta. Oli aika, etten pystynyt enää kuuntelemaan edes tavallistakaan kansanmusiikkia tai folk rockia, koska aistin niissäkin trendiytymistä ja suunnilleen kaikki kaverit hehkuttivat niitä.

Ajattelin vakavissani, että luovun koko kanteleesta ja rupean soittamaan kitaraa tai bassoa ja perustan black metal -bändin. Mutta olen kärsimätön ihminen ja uuden soittimen opettelu olisi vienyt taas liikaa aikaa. Mietin sitten, että koska kantele on toisaalta se soitin, jota jo osaan soittaa, silloin soittimen on muututtava. Silloin tilata päräytin itselleni ekan sähkökanteleeni ja ostin vahvarit ja efektilaitteet. Hienoahan se olisi sanoa, että minä päätin uudistaa tykkänään koko suomalaisen kantelemusiikin, mutta ei se nyt ihan näin mennyt, heh! Omaa kärsimättömyyttä on tästä syyttäminen. Siitä on muutenkin ollut itse asiassa enemmän hyötyä kuin haittaa.

Siinä vaiheessa kun kytkin ensimmäistä kertaa sähkökanteleeseen säröt päälle, tajusin, että nyt löytyi aivan uusi juttu. En oikeastaan silloin vuosina 2010–2011 edes tajunnut, mitä soitolleni alkoi tapahtua. Mutta halusin mättää, tehdä rajua musiikkia! Tevana3 syntyi juuri siihen saumaan. Oikeastaan vasta nyt olen alkanut ymmärtää, miten uuden jutun äärellä tässä ollaan. Ja se into on tullut siitä, kun olen tajunnut, miten paljon tässä on vielä annettavaa. Lapsenkengissähän tässä vielä ollaan. Ja nyt kun ”Peräpohjola” saatiin ulos, on motivaatio sähkökannellukseen ja homman eteenpäin viemiseen isompi kun koskaan aikaisemmin. Päätin, että seuraavaksi tämä juttu viedään kunnolla läpi.

 

Kiitos Juha Jyrkäs haastattelusta! Olisitko vielä jotain halunnut sanoa lukijakunnalle?

Juha Jyrkäs: Kiitos! Lukekaa ihmiset Osuuskumman, Salakirjojen, Kuoriaiskirjojen ja Aavetaajuuden kirjoja. Kuunnelkaa C-kasetteja ja vinyylejä. Kuunnelkaa CD-levyjäkin. Käykää keikoilla. Tukekaa muusikoita ja kirjailijoita. Tukekaa taiteilijoita ylipäätään. Ajatelkaa sydämellänne. Pitäkää puolenne. Tehkää asiat niin, kuin itse parhaimmaksi näette. Nauttikaa elämästä. Löytäkää kaikesta aina jotakin positiivista. Iloitkaa! Syökää. Juokaa. Rakastelkaa. Eläkää. Rikkokaa rajoja. Kunnioittakaa luontoa ja ihmiselämän rikkautta.

Kaikkea hyvää kaikille!

https://www.facebook.com/Osuuskumma

https://www.facebook.com/Muusikko-Juha-Jyrk%C3%A4s-156896854346386/?fref=ts

Haastattelu: Sirpa Nayeripoor

Kommentoi julkaisua