Metallin vuosikymmen: mitkä trendit ja suuntaukset hallitsivatkaan metallimusiikkia 2010-luvulla?

2010-luku on ollut erittäin mullistuksellinen musiikin suhteen. Spotifyn kaltaisten striimausalustojen noustessa suosioon on fyysisten äänitteiden myynti romahtanut huomattavasti. Samalla kuitenkin musiikkia on kehittyneen teknologian ja sosiaalisen median ansiosta ollut entistä helpompaa tehdä ja julkaista niin, että 2010-luvulla on varmasti nähty yksi koko metallin lyhyen historian suurimmista luovuuden ja monipuolisuuden aalloista.

Vaikka vanhat mestarit ovat edelleen ansaitussa suosiossaan, on 2010-luvulla nähty myös uusia kykyjä läpi metallin spektrin aina death metalista progressiivisempaan ilmaisuun ja valtavirrasta synkimpiin ja esoteerisempiin nurkkiin. 2010-lukua voi todella kutsua yhdeksi metallin rikkaimmista vuosikymmenistä.

Jos 80-lukua hallitsi thrash ja 90-luvun loppua ja 2000-luvun alkua nu metal, on 2010-luvulla nähty myös omia trendejä ja suuntauksia. Alhaalla käsittelen joitakin selkeitä trendejä ja suosiossa olleita tyylisuuntia, joita vuosikymmenen aikana on nähty sekä maailmalla että Suomessa. Jokaisesta tyylistä ja suuntauksesta esitellään joukko bändejä ja tutustumisen arvoisia albumeita. Lopuksi käyn läpi myös valtavirtametallin kerman koko vuosikymmeneltä.

HUOMIO! Minun on ollut täysin mahdotonta tehdä kaikenkattava kooste kaikesta metallista, jota vuosikymmenen aikana on julkaistu, enkä myöskään ole voinut syventyä kaikkiin ilmiöihin niin syvällisesti ja tutkivasti kuin olisin halunnut – puhtaasti ajan ja tilanpuutteen vuoksi. Kaikki alla käsitellyt asiat ovat karkeita poikkileikkauksia ja yksinkertaistuksia ilmiöistä, jotka ovat vaatineet paljon aikaa ja lukuisia eri osatekijöitä muodostuakseen. Olen myös täysin varma, että joitakin bändejä ja albumeita on jäänyt mainitsematta, koska niin käy aina, siitäkin huolimatta, että pyrkii listaamaan asioita mahdollisimman kattavasti. Pidähän siis tämä mielessäsi lukiessasi.

Djent

Kun Meshuggah julkaisi vuonna 1998 albuminsa ”Chaosphere”, tapahtui ruotsalaisbändin tyylissä huomattava muutos. Thrash-paahtaminen vaihtui grooveen ja polymetreihin, ja kitarat viritettiin tavallista alemmas. Jotain peruuttamatonta tapahtui kuitenkin vuonna 2002, kun bändi julkaisi neljännen albuminsa ”Nothingin”. Tempo hidastui ja kitarat viritettiin entistä alemmaksi aina drop F# – ja drop F -vireisiin, jolloin riffit alkoivat nojata yksittäisiin ääniin voimasointujen sijaan.

Makuuhuonekitaristit alkoivat keskustella yhdessä internetin syövereissä raskaasta musiikista ja erilaisista soundeista, joita he voisivat kitaroistaan saada. Yksi makuuhuonekitaristien näkyvimpiä jäseniä oli kitaristi Misha Mansoor, joka operoi tuolloin Bulb-nimellä. Nykyisin Mansoor vaikuttaa Peripheryssa, joka on djent-suuntauksen maailmanlaajuisesti suosituimpia edustajia. Mukana tyyliä edistämässä oli myös muusikoita bändeistä kuten SikTh, Fellsilent, Tesseract, Chimp Spanner, Textures, After the Burial ja Monuments. Näistä esimerkiksi Monuments, After the Burial ja Tesseract ovat tällä hetkellä Peripheryn tavoin suosituimpia tyylin edustajia. Muita genren bändejä ovat muun muassa Uneven Structure, Skyharbor, Stealing Axion, The HAARP Machine, Hacktivist, Voices From The Fuselage ja Shokran.

Netissä on kiistelty pitkään siitä, voiko djentiä pitää yhtenä alagenrenä muiden joukossa. Lisäksi paljon keskustelua on herättänyt se, mistä nimi oikein on tullut. Tyypillinen selitys nimelle on se, että se on onomatopoeettinen termi, joka kuvastaa sitä, miltä djent-yhtyeiden riffit kuulostavat soitettuna. Tyylille ominaista ovat matalalle viritetyt kitarat, joissa on usein seitsemän tai kahdeksan kieltä, monimutkaiset polymetrit ja -rytmit, karjutut vokaalit ja vahvasti särötetyt kitarat, sekä toisinaan myös ambient-tyyliset välikkeet ja taustat. Riffit koostuvat yleensä yksittäisistä äänistä voimasointujen sijaan, ja tyypillisesti ne nojaavat erityisesti avoimen matalan kielen ja ensimmäisen nauhan varaan hyödyntäen myös esimerkiksi kromatiikkaa ja fryygistä asteikkoa. Meshuggahin ohella tyyliin ovat vaikuttaneet vahvasti myös Fear Factory sekä hieman myös Godflesh ja Nevermore.

Suomessa djent ollaan lähestulkoon skipattu kokonaan. Joitakin yhtyeitä, jotka tyyliä Suomessa edustavat, ovat esimerkiksi Circle of Contempt, Humavoid, SkiZma, Depths Of Titan, Khroma ja Oddland viimeisimmällä albumillaan ”Origin”.

Meshuggah tuskin osasi vuonna 1987 odottaa, että se tulisi muuttamaan modernin metallin totaalisesti. Mutta kuten Devin Townsend laulaa kappaleessaan ”Planet Of The Apes”:  ”– we all rip off Meshuggah!”

Ota nämä albumit haltuun:

• Meshuggah – Nothing (2002)
• SikTh – The Trees Are Dead & Dried Out, Wait For Something Wild (2003)
• After The Burial – Rareform (2008)
• Fellsilent – The Hidden Words (2008)
• Volumes – Via (2011)
• Ever Forthright – Ever Forthright (2011)
• Periphery – Periphery II: This Time It’s Personal (2012)
• Vildhjarta – Måsstaden (2012)
• Tesseract – Altered State (2013)
• Monuments – The Amanuensis (2014)
• Destiny Potato – Lun (2014)
• VOLA – Inmazes (2016)
• Khroma – Stasis (2016)
• Shokran – Exodus (2016)
• Spiritbox – Spiritbox (2017)
• Veil Of Maya – False Idol (2017)
• Kadinja – Super 90’ (2019)

Blackgaze ja moderni black metal

Ranskalaismuusikko Stéphane Paut, taiteilijanimeltään Neige, on yksi moderniin black metaliin eniten vaikuttaneista muusikoista. Neige yhdessä Alcest– ja Amesoeurs -projektiensa kanssa ammensi Ulverin, Burzumin ja Agallochin kaltaisten yhtyeiden tuotannosta niiden tunnelmallisuutta ja synkkyyttä yhdistellen sitä muun muassa shoegazeen ja post-punkiin, unohtamatta myös post-rockia ja post-metalia.

2000-luvun puolivälissä kehittymään lähtenyt tyyli saavutti metallimaailmassa valtavaa huomiota kuitenkin vasta vuonna 2013, kun yhdysvaltalainen Deafheaven julkaisi rakastetun ja vihatun ”Sunbather”-albuminsa. Levyn pinkki kansikuva, bändin runolliset sanoitukset ja duurivoittoiset kappaleet olivat omiaan suututtamaan elitistit ja puristit, ja blackgaze on yhä tänä päivänäkin ristiriitaisessa maineessa.

Blackgazeksi tai post-black metaliksi kutsutun metallin ominaispiirteitä ovat uneliaisuus, rääkyvokaalit, blast beatit, vahvasti efektoidut ja kaiutetut kitarat, särövallit sekä tunnelmallisuus. Genren merkittävimpiä yhtyeitä ovat esimerkiksi Alcest, Deafheaven, Ghost Bath ja Agalloch.

Tunnelmallista black metalia on Suomessa toki tehty paljon, mutta varsinaista blackgazea ei ole täällä pinnalle juuri noussut. Mikäli näitä yhtyeitä Suomessa on, ovat ne vielä niin pieniä, että allekirjoittaneen korviin ei heidän musiikkinsa ainakaan ole kantautunut. Lähimmäs pääsevät esimerkiksi Circle Of Ouroborus, October Falls ja Cosmic Church, mutta nekin ovat huomattavasti lähempänä tavanomaisempaa tunnelmallista black metalia kuin modernia blackgazea.

Muita 2010-luvulla merkittäviä black metal -yhtyeitä ovat olleet muun muassa Wolves In The Throne Room, Liturgy, Mgła ja Batushka. Merkittäviä kotimaisia black metal -yhtyeitä 2010-luvulla ovat olleet esimerkiksi Oranssi Pazuzu, Paara, Vargrav, Vorna, Malum ja Sielunvihollinen. Lisäksi black metalissa on ollut läsnä myös jo 2000-luvulla kehittynyt black ’n’ roll -tyylisuunta, jossa yhdistellään rock-riffejä ja black metalia. Tyylin suosituin edustaja 2010-luvulla on ollut ehdottomasti Kvelertak.

Ota haltuun nämä albumit:

• Alcest – Souvenirs d’un autre monde (2007)
• Lantlôs – .neon (2010)
• Kvelertak – Kvelertak (2011)
• Liturgy – Aesthetica (2011)
• Deafheaven – Sunbather (2013)
• Altar Of Plagues – Teethed Glory And Injury (2013)
• Mgła – Excercises In Futility (2015)
• Batushka – Litourgiya (2015)
• Ghost Bath – Moonlover (2016)
• Oathbreaker – Rheia (2016)
• Oranssi Pazuzu – Värähtelijä (2016)
• Schammasch – Triangle (2016)
• Wolves In The Throne Room – Thrice Woven (2017)
• Møl – Jord (2018)
• Paara – Riitti (2018)
• Numenorean – Adore (2019)
• Misþyrming – Algleymi (2019)
• Yellow Eyes – Rare Field Ceiling (2019)

Moderni thrash metal

Vaikka yhtyeet, kuten Overkill, Slayer, Megadeth, Metallica ja Death Angel, ovat jaksaneet julkaista 2010-luvulla takuuvarmoja thrash-teoksiaan, on tyylissä ollut myös paljon moderneja ja mielenkiintoisia elementtejä läpi koko vuosikymmenen.

Hallitsevia elementtejä modernissa thrashissa ovat olleet riffipitoisuus, monipuolisemmat groovet, matalammat vireet ja selvät vaikutteet progressiivisesta metallista. Vektorin, Havokin ja deathia thrashiin yhdistelleen Revocationin kaltaiset yhtyeet ovat julkaisseet läpi 2010-luvun lukuisia ylistettyjä ja genreä elävöittäneitä albumeita. Skeletonwich ja Deathhammer taas ovat pitäneet yllä blackened thrashin liekkiä. Crossoverin puolella pinnalla ovat olleet puolestaan Power Trip, Iron Reagan ja Red Death.

Suomessa thrashin ja sen eri muotojen parissa ovat kyntensä päässeet näyttämään esimerkiksi Foreseen, Lost Society, Inkvisitor, Maniac Abductor, Radux, Nuclear Omnicide, External (varhaistuotanto) ja Unhoped.

Ota haltuun nämä albumit:

• Havok – Time Is Up (2011)
• Lost Society – Fast Loud Death (2013)
• Revocation – Deathless (2014)
• Vektor – Terminal Redux (2016)
• Power Trip – Nightmare Logic (2017)
• Iron Reagan – Crossover Ministry (2017)
• Foreseen – Grave Danger (2017)
• Skeletonwitch – Devouring Radiant Light (2018)
• Alien Weaponry – Tū (2018)
• Inkvisitor – Dark Arts of Sanguine Rituals (2018)
• Maniac Abductor – Casualties of Casuality (2019)
• Inculter – Fatal Visions (2019)
• Misterer – Ignoramus (2019)

Corea, corea ja vielä lisää corea

Metalcorea ja sen johdannaisia on tyypillisesti halveksuttu metallipiireissä. Moni genreä miettivä ajattelee luultavasti metalcoren toista aaltoa, jossa muusikot, jotka eivät olleet osana hardcoren ja varhaisen metalcoren skeneä, alkoivat esittää omaa versiotaan tyylistä. Näitä yhtyeitä ovat olleet muun muassa Asking Alexandria, Attack Attack! ja The Devil Wears Prada.

Moderni metalcore poikkeaa kuitenkin huomattavasti tyylin kahdesta aiemmasta aallosta. 2010-luvulla suosioon nousseet tyylin edustajat ovat huomattavasti raskaampia ja synkempiä. Kitarat on viritetty usein hyvin matalalle, ja vaikutteita on haettu Meshuggahilta. Lisäksi metalcore on siirtynyt 2000-luvun parrasvaloistaan ja laajasta suosiostaan takaisin siihen hardcoresta tuttuun DIY-kulttuuriin, josta se on alun perin lähtenytkin.

MySpace -sivuston aikana deathcore oli puolestaan hetken aikaa jännittävä ja brutaali tyyli, joka kuitenkin kärsi lopulta mielikuvituksettomuudesta ja lukuisista kopiobändeistä. Nykyisin tyyliin on kuitenkin tullut paljon eloa ja omaperäisyyttä lukuisten modernien nimien ansiosta. Yhtyeet, kuten Fit For An Autopsy ja Thy Art Is Murder ovat nousseet 2010-luvulla deathcoren omaleimaisimpiin tekijöihin, ja heidän rinnallaan loistavat esimerkiksi Lorna Shore, Make Them Suffer, Cabal, Within The Ruins, Humanity’s Last Breath ja Angelmaker. Deathcoren ympärille on myös kehittynyt aliencoreksi luonnehdittu suuntaus, jolle ominaista ovat teknisyys ja avaruusolennoista ja avaruudesta ammentava estetiikka. Tällaisia bändejä ovat muun muassa Rings of Saturn, Aversions Crown ja jossain määrin myös Oceano sekä Enterprise Earth.

2010-luvulla moni metalcore-yhtye on myös alkanut yhdistellä mukaan vaikutteita nu metalista, jolloin on syntynyt täysin omanlainen fuusionsa, jota kutsutaan nimellä nu metalcore. Tyylin edustajia ovat muun muassa Emmure, Loathe, Lotus Eater, Alpha Wolf, Sylar, Cane Hill ja Volumes (nykytuotanto). Mathcoressa on puolestaan hypätty kunnolla Botchin ja The Dillinger Escape Planin viitoittamaan meluisaan ilmaisuun. Modernin mathcoren mestareihin voidaan 2010-luvulla luokitella esimerkiksi Car Bomb, Frontierer, Sectioned, Vein ja SeeYouSpaceCowboy.

Progressiivinen metalcore flirttailee vahvasti aiemmin mainitun djentin kanssa, jolloin lopputuloksena on yhdistelmä matalalle viritettyjä riffejä, synkopoituja grooveja ja metalcoren breakdowneja, ja toisinaan myös puhtaasti laulettuja kertosäkeitä. Esimerkkejä progressiivisen metalcoren yhtyeistä ovat muun muassa Northlane, Born Of Osiris, Novelists, Erra, Elitist, Auras ja Structures.

Metalcore on alkanut nostaa päätään kunnolla Suomessa vasta 2010-luvulla. Tyylin edustajia kotimaassamme ovat muun muassa Atlas, Resonance, Chronoform, See No Sorrow, Countless Goodbyes, Assemble The Chariots, Right To Remain Silent, Crucify The Faith, Balance Breach ja My Favourite Nemesis.

Ota haltuun nämä albumit:

• Oh, Sleeper – Children of Fire (2011)
• Betraying The Martyrs – Breathe In Life (2011)
• Of Mice & Men – The Flood (2011)
• Erra – Impulse (2011)
• Parkway Drive – Atlas (2012)
• Aversions Crown – Tyrant (2014)
• The Amity Affliction – Let The Ocean Take Me (2014)
• For The Fallen Dreams – Heavy Hearts (2014)
• Thy Art Is Murder – Dear Desolation (2017)
• Fit For An Autopsy – The Great Collapse (2017)
• Code Orange – Forever (2017)
• Loathe – The Cold Sun (2017)
• Polaris – The Mortail Coil (2017)
• In Hearts Wake – Ark (2017)
• Fit For A King – Dark Skies (2018)
• Architects – Holy Hell (2018)
• Greyhaven – Empty Black (2018)
• Atlas – Primitive (2018)
• Wage War – Pressure (2019)
• Northlane – Alien (2019)
• Crystal Lake – Helix (2019)

Moderni death metal

Death, Atheist, Pestilence ja Cynic olivat aikaansa edellä oman teknisen metallinsa parissa 90-luvulla. Yhtyeet, kuten Gorguts, Demilich ja Cryptopsy, veivät touhua vielä enemmän eteenpäin, ja 2000-luvulla teknisen death metalin maailmassa oli jo loistavia albumeita julkaisevia bändejä, kuten Martyr, Nile, Decapitated, Quo Vadis, Necrophaqist, The Faceless ja Gorod.

2010-luvulla on kuitenkin julkaistu joitakin koko genren omalaatuisimpia ja hienoimpia albumeita, kun bändit alkoivat viemään death metalia mitä mielenkiintoisempiin suuntiin. Tekninen death metal muuttui entistä virtuoosimaisemmaksi ja vaativammaksi soittaa, kun esimerkiksi sellaiset yhtyeet kuin Beyond Creation, Obscura, Archspire, Vale of Pnath, Virvum, Allegaeon The Zenith Passage ja Artificial Brain ottivat tyylin käsittelyynsä.

Entistä omaperäisempiä makuja ja vivahteita tyyliin ovat tuoneet esimerkiksi australialainen Ne Obliviscaris, joka onnistuu tekemään sinfonisia, melodisia ja koskettavia teoksia death metalin ja progressiivisen metalin mikstuurissaan. Fallujah sekä Black Crown Initiate puolestaan ovat tuoneet mukaan koskettavaa tunnelmallisuutta ja eteerisyyttä, John Frum psykedeliaa, Fleshgod Apocalypse sinfonisuutta ja teknisyyttä, ja Rivers of Nihil sekä Alkaloid mitä erikoisempia ja omaperäisempiä elementtejä. Horrendous, Blood Incantation ja Nucleus puolestaan ovat pitäneet yllä Deathin ja Cynicin teknistä perintöä, mutta soonisesti nämä yhtyeet pyrkivät luomaan rujoa ja liejuista musiikkia silotellun ja tarkasti tuotetun soundimaailman sijaan.

Death metal ei ole 2010-luvulla ollut pelkästään teknisyyteen ja progressiivisuuteen kurottavaa, vaan myös genren rujous ja orgaaniset perinteet ovat olleet hyvin tapetilla. Yhtyeet, kuten Tomb Mold, Corpsessed, Mortiferum, Gatecreeper, Desecresy, Necrot, Fetid, Carnal Tomb, Memoriam ja Cerebral Rot, ovat pitäneet yllä vanhan liiton dödiksen uuden aallon lippua. Vaikutteita on haettu myös esimerkiksi hardcoresta Venom Prisonin ja Fuming Mouthin tapaan.

Suomessa on aina osattu tehdä laadukasta death metalia sen eri muodoissa. Joitakin 2010-luvulla loistavia albumeja julkaisseita moderneja dödisbändejä ovat muun muassa Gorephilia, Corpsessed, Mörbid Vomit, Mors Subita, Festerday, Skeletal, Kaunis Kuolematon, Bloodred Hourglass, Ghastly, Desecresy, Krypts, Raster Density, Wolfheart, God Disease, Galvanizer, Foredoomed ja Torchia.

Ota haltuun nämä albumit:

• Beyond Creation – The Aura (2011)
• Ne Obliviscaris – Portal of I (2012)
• The Faceless – Autotheism (2012)
• Fallujah – The Flesh Prevails (2014)
• Obscura – Akróasis (2016)
• Fleshgod Apocalypse – King (2016)
• Black Crown Initiate – Selves We Cannot Forgive (2016)
• Gorephilia – Severed Monolith (2017)
• Archspire – Relentless Mutation (2017)
• Tomb Mold – Manor of Infinite Forms (2018)
• Horrendous – Idol (2018)
• Mors Subita – Into the Pitch Black (2018)
• Rivers of Nihil – Where Owls Know My Name (2018)
• Alkaloid – Liquid Anatomy (2018)
• Corpsessed – Impetus Of Death (2018)
• Gatecreeper – Deserted (2019)
• Venom Prison – Samsara (2019)
• Allegaeon – Apoptosis (2019)
• Nucleus – Entity (2019)
• Fractal Universe – Rhizomes Of Insanity (2019)
• Krypts – Cadaver Circulation (2019)
• Mortiferum – Disgorged From Psychotic Depths (2019)
• Baest – Venenum (2019)
• Blood Incantation – Hidden History of the Human Race (2019)

Instrumetal ja modernit kitarasankarit

2010-luvulla on nähty valtavat määrät täysin instrumentaalista metallia, jossa usein pääroolissa on sähkökitara. Instrumentaalisen metallin villi nousu kulkee käsi kädessä djentin kanssa, sillä monet makuuhuoneprojekteista ovat juuri olleet yksittäisten kitaristien kipparoimia välineitä oman musiikin julkaisemiseen ja jakamiseen internetissä. Samalla tämä ilmiö on nostanut ylös myös modernit kitarasankarit, joita nuoret muusikot palvovat instrumenttinsa virtuooseina.

Yksi merkittävimmistä modernin instrumentaalisen metallin kokoonpanoista on Animals As Leaders, joka on vastuussa sellaisista tekniikkasirkuksista kuten ”CAFO” ja ”The Woven Web”. Bändin kitaristi Tosin Abasi on yksi instrumenttinsa arvostetuimmista taitajista 2010-luvulla, ja nykyisin Abasi myös valmistaa omia kitaroitaan ja pedaaleitaan.

Muita merkittäviä 2010-luvun kitarasankareita ovat olleet esimerkiksi Angel Vivaldi, Sithu Aye, Jakub Zytecki, Mark Holcomb, John Browne, Tim Henson, Lucas Mann, Jason Richardson, Dmitry Demyanenko, Aaron Marshall, Yvette Young, Sarah Longfield, Plini, Felix Martin, Lee McKinney ja David Maxim Micic.

2010-luvulla suosiossa olleita, instrumentaalista progressiivista metallia ja djentia esittäviä bändejä ovat olleet muun muassa Intervals, Polyphia, The Helix Nebula, Modern Day Babylon, Scale The Summit, Chon, Arch Echo, Outrun The Sunlight, Mestís, Widek, Anup Sastry, Nova Collective ja The Omnific.

Ota haltuun nämä albumit:

• Sithu Aye – Cassini (2011)
• Angel Vivaldi – Universal Language (2011)
• Scale The Summit – The Migration (2013)
• Pomegranate Tiger – Entities (2013)
• Chon – Newborn Sun (2013)
• Modern Day Babylon – Travelers (2013)
• The Helix Nebula – Meridian (2014)
• Animals As Leaders – The Joy Of Motion (2014)
• Mestís – Polysemy (2015)
• Intervals – The Shape of Colour (2015)
• Polyphia – Renaissance (2016)
• I Built The Sky – The Sky Is Not The Limit (2016)
• Plini – Handmade Cities (2016)
• Arch Echo – Arch Echo (2017)
• Their Dogs Were Astronauts – Neon Theatre (2017)
• David Maxim Micic – Who Bit The Moon (2017)
• Covet – Effloresce (2018)
• Jakub Zytecki – Nothing Lasts, Nothing’s Lost (2019)

YouTube ja uuden sukupolven metallifanit

Videopalvelu YouTubesta on 2010-luvulla kehittynyt merkittävä tekijä modernin metallin maailmassa. Siinä, missä uutta musiikkia löydettiin ennen vanhaan selaamalla lehtiä, vaihtamalla kavereiden kanssa kasetteja tai CD-levyjä tai kuuntelemalla radiota, on nykyään YouTube oleellinen paikka metallimusiikin löytämiseen Spotifyn ja Facebookin kaltaisten alustojen ohella.

Viihdepalveluna YouTube on kuitenkin vailla vertaansa. Kissavideoiden, vlogien ja asiasisällön keskellä on oma rikas yhteisönsä, jonka keskiössä ovat erilaiset muusikot ja metallifanit. Yksi tärkeä osa 2010-luvun metallikulttuuria ovat olleet erilaiset huumorivideot, coverit ja asiasisällöt, joita eri sisällöntuottajat ovat palveluun ladanneet. YouTubeen voi kuka tahansa ladata videoita, ja ihmisten kanssa voi kommunikoida helposti ja globaalisti.

Ehdottomasti suosituinta metalliaiheista sisältöä YouTubessa ovat tarjonneet Jared Dines, SteveTerreberry, Rob Scallon, Ola Englund, Gear Gods, Kmac2021, SpectreSoundStudios, Frog Leap Studios, Sarah Longfield, Rabea Massaad, Riffs Beards & Gear, Andrew Baena ja lukuisat muut taitavat, metallimusiikkia rakastavat sisällöntuottajat.

Esimerkiksi Jared Dinesilla on tällä hetkellä YouTubessa 2,65 miljoonaa tilaajaa, ja hänen suosituinta videotaan, ”10 Styles of Metalia” on katsottu jo yli 12 miljoonaa kertaa. Dines on julkaissut erilaisia covereita ja huumoriaiheisia videoita, joiden keskiössä on usein ollut esimerkiksi djent-suuntaus. Myös 1,85 miljoonan tilaajan seuraama Rob Scallon ja 1,67 miljoonaa tilaajaa kerryttänyt SteveTerreberry ovat tehneet djent-aiheisia videoita, huumoria ja myös asiasisältöä. Dines on myös päässyt YouTube-kanavansa kautta soittamaan Triviumin kanssa bändin kiertueella, ja onpa miehen oma taannoinen Rest, Repose -bändikin päässyt albumillaan iTunes-albumilistan kärkeen.

Forg Leap Studiosin Leo Moracchiolilla on tällä hetkellä 3,51 miljoonaa tilaajaa YouTubessa. Moracchioli julkaisee kanavalleen metalliversioita erilaisista pop-hiteistä, ja hänen suosituin videonsa, cover Adelen kappaleesta ”Hello”, on kerännyt jo huimat 55 miljoonaa katselukertaa. Covereita YouTubessa tykätään tehdä usein varsin mielenkiintoisesti: banjoilla, dildoilla, 18-kielisillä kitaroilla, kivääreillä, selloilla ja milloin milläkin.

Gear Gods, Ola Englund, Riffs Beards & Gear ja SpectreSoundStudios puolestaan tuottavat usein soittimiin, vahvistimiin ja muihin laitteisiin ja oheistarvikkeisiin liittyviä videoita ja arvosteluja, sekä avaavat aktiivisesti omia näkemyksiään musiikista, soittamisesta ja teknisistä kysymyksistä.  Nämä kanavat ovat olleet omiaan lisäämään nuorten kiinnostusta kitaroihin ja teknologiaan.

YouTubessa merkittävä ilmiö ovat olleet myös erilaiset reaktiovideot, eli sellaiset videot, jossa eri ihmiset katsovat ja kuuntelevat ensimmäistä kertaa jotakin metallibändiä, ja kamera tallentaa heidän aidot ensireaktionsa kaikkien myötäelettäväksi ja viihdykkeeksi. Erityisesti Jinjer, Devin Townsend ja Nightwish ovat olleet trendikästä reagoitavaa, ja tästä syystä myös heidän musiikkinsa näkyvyys ja suosio on räjähtänyt entisestään. Suosittuja reaktiokanavia ovat olleet muun muassa Lost In Vegas, A&P Reacts,  Metalbirb, Galacticcriminal, Alex Hefner ja Rebecca Vocal Athlete.

Moderni progressiivinen metalli

Karkeasti ajateltuna 2000-luvun progressiivista metallia hallitsivat Dream Theater, Opeth, Tool ja Mastodon. Kuten monessa muussakin modernin metallin tyylissä, on djent vaikuttanut reilusti myös progressiiviseen metalliin 2010-luvulla. Toisinaan monista djent-yhtyeistä puhutaankin pelkästään progressiivisena metallina, joten erottelu voi toisinaan olla hankalaa. Lisäksi progressiiviseen metalliin voidaan lukea myös aiemmin mainitut instrumentaalisen metallin ja progressiivisen metalcoren edustajat, joten genre on muuttunut huomattavasti monipuolisemmaksi, ja vaikutteet soljuvat suuntauksesta toiseen vapaasti.

Joitakin 2010-luvun suosituimpia progemetallibändejä ovat olleet Haken, Leprous, Caligula’s Horse, Soen, The Contortionist, Distorted Harmony, Protest The Hero, Wilderun, Headspace, Native Construct, Artificial Lanfguage, Thank You Scientist, Good Tiger, Twelve Foot Ninja ja Agent Fresco.

Suomessa progressiivinen metalli ei ole koskaan ollut samalla tavalla suosittua kuin muualla maailmalla, mutta myös meiltä löytyy joukko tyylin edustajia. Näitä ovat 2010-luvulla olleet muun muassa Wheel, Oddland, Keoma, External (nykytuotanto), Lasting Merit, Joviac, Time Primer, Somehow Jo, Anthriel, Cønstantine, For The Imperium, Simulacrum ja Fireproven.

Ota haltuun nämä albumit:

• Between The Buried And Me – The Parallax II: Future Sequence (2012)
• Haken – The Mountain (2013)
• Protest The Hero – Volition (2013)
• The Safety Fire – Mouth of Swords (2013)
• The Contortionist – Language (2014)
• Leprous – The Congregation (2015)
• Native Construct – Quiet World (2015)
• Agent Fresco – Destrier (2015)
• Thank You Scientist – Stranger Heads Prevail (2016)
• Headspace – All That You Fear Is Gone (2016)
• Oddland – Origin (2016)
• Twelve Foot Ninja – Outlier (2016)
• Caligula’s Horse – In Contact (2017)
• The Great Discord – The Rabbit Hole (2017)
• Soen – Lykaia (2017)
• VOLA – Applause Of A Distant Crowd (2018)
• Distorted Harmony – A Way Out (2018)
• Good Tiger – We Will All Be Gone (2018)
• Rendezvous Point – Universal Chaos (2019)
• Port Noir – The New Routine (2019)
• Maraton – Meta (2019)
• Wheel – Moving Backwards (2019)
• Wilderun – Veil of Imagination (2019)
• Sleep Token – Sundowning (2019)

Syvällä suossa

2010-luvulla julkaistiin myös monta loistavaa albumia täynnä stoneria, doomia, sludgea ja muuta mukavaa. Vuosikymmenen aikana nähtiin jonkinlainen retrohenkinen metallibuumi, jonka keskiössä olivat vaikutteet erityisesti 70-luvulta ja Black Sabbathilta. Näitä retrohenkisen psykedelian ja liejuisan hevin sanansaattajia ovat olleet muun muassa Uncle Acid & The Deadbeats, Kadavar, Elder, Purson, Blues Pills, Royal Thunder ja Graveyard.

Doomin, stonerin, dronen ja sludgen parissa ovat 2010-luvulla operoineet muun muassa Pallbearer, Bell Witch, Khemmis, Inter Arma, Sumac, Tempel, Bossk, Primitive Man, Avatarium, Windhand, Un, Boss Keloid ja Monolord. Toiset puolestaan lähtivät kokeilemaan ja yhdistelemään keskenään esimerkiksi sludgea ja hardcorea kuten Cult Leader ja Conjurer. Monet sludgea soittavat yhtyeet ottavat vaikutteita eri tyyleistä, kuten post-metallista ja progesta, joten tarkka lokerointi ei aina ole ihan yksiselitteistä. Monivivahteisia sludgen ja doomin yhtyeitä ovat muun muassa Sólstafir, The Ocean ja Cult of Luna.

Kotimaassamme liejuisan ja haudan synkän metallin parissa ovat vaikuttaneet vuosikymmenen aikana muun muassa Waste of Space Orchestra, Mireplaner, Hallatar, Lord Vicar, Hooded Menace, Desolate Shrine, Demonic Death Judge, Dark Buddha Rising, Atomikylä, Kuolemanlaakso, Hebosagil, Domovoyd, Red Moon Architect, Tomb Of Finland, Black Royal, Marianas Rest, The Fertility Cult, Opium Warlords, Atlases, Lurk ja Hanging Garden.

Ota haltuun nämä albumit:

• Uncle Acid & The Deadbeats – Blood Lust (2011)
• Sólstafir – Svartir Sanda (2011)
• Purson – The Circle And The Blue Door (2013)
• Inter Arma – Sky Burial (2013)
• Jex Thoth – Blood Moon Rise (2013)
• Blues Pills – Blues Pills (2014)
• YOB – Clearing The Path To Ascend (2014)
• Atomikylä – Erkale (2014)
• Kuolemanlaakso – Tulijoutsen (2014)
• Graveyard – Innocence & Decadence (2015)
• Khemmis – Hunted (2016)
• Hebosagil – Lohtu (2016)
• Pallbearer – Heartless (2017)
• Elder – Reflections of a Floating World (2017)
• Avatarium – Hurricanes and Halos (2017)
• Hallatar – No Stars Upon The Bridge (2017)
• Primitive Man – Caustic (2017)
• Kadavar – Rough Times (2017)
• Cult Leader – A Patient Man (2018)
• The Ocean – Phanerozoic I: Palaeozoic (2018)
• Conjurer – Mire (2018)
• Cult of Luna – A Dawn To Fear (2019)
• Waste Of Space Orchestra – Syntheosis (2019)
• Lord Vicar – The Black Powder (2019)

Mitä valtavirtaan kuului?

Vaikka metalli ei nautikaan tällä hetkellä suosiota samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi hip hop ja pop, on metallimusiikki ollut 2010-luvulla harvinaisen elossa ja hyvissä voimissaan. Metallin omassa valtavirrassa on tänä vuonna kenties suurimpana ilmiönä ollut ruotsalainen Ghost, joka tosin nykyään soittaa alkupään tuotantoonsa verrattuna huomattavasti kesympää rockia. Massiivista suosiota ovat nauttineet myös muun muassa Five Finger Death Punch, Slipknot, Rammstein, Sabaton, Jinjer, Amaranthe, Bad Wolves, Gojira, Lamb of God, Behemoth, Metallica, Babymetal, Bring Me The Horizon, Slayer, Disturbed, Mastodon, Avenged Sevenfold, Trivium, Arch Enemy, Machine Head, Amon Amarth, Marilyn Manson sekä Korn.

Moni valtavirrassa 2010-luvulla keikkuneista metallibändeistä ovat joko Metallican ja Slayerin kaltaisia vanhoja tekijöitä, tai sitten 2000-luvulla kannuksensa ansainneita työjuhtia, kuten vaikkapa Lamb of God, Gojira, Sabaton ja Rammstein. Varsinaisia uusia tulokkaita on ollut hyvin vähän, mutta onneksi myös nuoremmat tekijät ovat päässeet näyttämään osaamisensa ja todistamaan taitojansa.

Kotimaassamme metallin suosituimmissa bändeissä ovat olleet muun muassa Amorphis, Mokoma, Stam1na, Swallow The Sun, Insomnium, Children of Bodom, Korpiklaani, Turmion Kätilöt, Lost Society ja Apocalyptica. Nuoria ja nälkäisiä bändejä on onneksi myös vanhojen tekijöiden rinnalle noussut jonkin verran, kuten esimerkiksi Battle Beast, Beast In Black, Ikinä, Ember Falls, Blind Channel, Santa Cruz, Shiraz Lane ja Cyan Kicks.

Ota haltuun nämä albumit:

• Stam1na – Viimeinen Atlantis (2010)
• Avenged Sevenfold – Nightmare (2010)
• In Flames – Sounds of a Playground Fading (2011)
• Nightwish – Imaginaerum (2011)
• Korn – The Path Of Totality (2011)
• Machine Head – Unto The Locust (2011)
• Deftones – Koi No Yokan (2012)
• Lamb of God – Resolution (2012)
• Amaranthe – The Nexus (2013)
• Children of Bodom – Halo of Blood (2013)
• Black Sabbath – 13 (2013)
• Arch Enemy – War Eternal (2014)
• Behemoth – The Satanist (2014)
• Marilyn Manson – The Pale Emperor (2015)
• Five Finger Death Punch – Got Your Six (2015)
• Swallow The Sun – Songs From the North I, II & III (2015)
• Iron Maiden – The Book Of Souls (2015)
• Ghost – Meliora (2015)
• Slayer – Repentless (2015)
• Disturbed – Immortalized (2015)
• Diablo – Silver Horizon (2015)
• Gojira – Magma (2016)
• Babymetal – Metal Resistance (2016)
• Amon Amarth – Jomsviking (2016)
• Insomnium – Winter’s Gate (2016)
• Metallica – Hardwired… To Self-Destruct (2016)
• Anthrax – For All Kings (2016)
• Ihsahn – Arktis. (2016)
• Trivium – The Sin And The Sentence (2017)
• Turmion Kätilöt – Dance Panique (2017)
• Kreator – Gods of Violence (2017)
• Beast In Black – Berserker (2017)
• Mokoma – Hengen Pitimet (2018)
• Judas Priest – Firepower (2018)
• Sleep – The Sciences (2018)
• Amorphis – Queen Of Time (2018)
• High On Fire – Electric Messiah (2018)
• Slipknot – We Are Not Your Kind (2019)
• Jinjer – Macro (2019)
• As I Lay Dying – Shaped By Fire (2019)
• Devin Townsend – Empath (2019)
• Killswitch Engage – Atonement (2019)
• Sabaton – The Great War (2019)
• Rammstein – Rammstein (2019)
• Battle Beast – No More Hollywood Endings (2019)
• Tool – Fear Inoculum (2019)