Kuva: Lauri Sillanpää

Metallinen hardcore-yhtye Heathen Hearts julkaisi toisen videon debyytti-EP:ltään

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.5.2022

Kotkalainen hardcore-tulokas Heathen Hearts on julkaissut nimettömän digi-EP:nsä tänään niin Spotifyssa kuin Bandcampissa ja samalla on ilmestynyt sen ”World of Ash” -biisiin tehty musiikkivideo. Siinä missä pienjulkaisun muut kappaleet pohjautuvat enemmän uuden aallon amerikkalaiseen punkkiin ja hardcoreen, rakentuu päätöskappale enemmän melodisen ja raskaan metallin ympärille tuoden hyvin esille yhtyeen vaikutteiden kirjon.

”Kuten edellisessä ”Ichor”-videossakin, päädyimme jostain syystä jälleen kuvauspaikkaan eli Haukkavuoren näkötorniin, jossa lämpötila oli jopa pohjoisen kylmyyteen tottuneiden makuun liian alhainen. Onneksi pääosaa esittänyt nuori ja lahjakas taiteilijanalku pärjäsi karuissa olosuhteissa meitä paremmin.
Tällä kertaa ajatuksena oli tehdä hieman taiteellisempi toteutus ja viedä lopputulos yksittäisen ihmisen henkilökohtaista tuskaa kuvaavalle tasolle”, bändi taustoittaa videota.

Heathen Hearts keikalla kotikaupunkinsa Kotkan Haukka Music Barissa 17.6.22

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat