Metallinen viikonloppu Gävlessä 14.–15.7.2017, osa 2/2

Toinen festaripäivä nousi vähintään yhtä aurinkoisena kuin ensimmäinenkin. Jo ennen festareille lähtöä Gefle Metal tiedotti Facebook-sivullaan, että Sodom on joutunut perumaan päivän keikkansa Angelripperin loukattua jalkansa; paikkaajaksi oli saatu ruotsalainen Grave. Tämä luonnollisesti harmitti hiukan seuruettamme, mutta minkäs asialle voi. Koska edellinen ilta oli useammaltakin porukkamme jäseneltä venähtänyt melko pitkäksi, täytyi moottoria käynnistellä majapaikassa hetken aikaa. Mutta lähtihän se käyntiin vähän yskiskellenkin, joten tallustelimme festarialueelle iltapäivällä porttien auettua. Sisään alueelle pääsi kävelemään ilman jonottelua, joten ehdimme napata hiukan syötävääkin ennen päivän bänditarjonnan alkua. Lauantai ei ulkolavojen osalta ollut itselleni aivan yhtä innostava kuin perjantai, mutta sisälavan viimeisiä bändejä puolestani odotin suurella innolla – olihan päätös festareille lähdöstä tehty viime kesänä, kun Taaken keikka Geflessä julkistettiin.

Toisena festaripäivänä ulkolavat korkkasi brasilialainen Nervosa. En ole bändiin aikaisemmin oikeastaan ollenkaan tutustunut, mutta vihaisesti thrash metal aurinkoiseen päivään paukkui. Varsinkin vokalisti-basisti Fernanda Lira tuntui keränneen aggressioita keikalle ja sylki niitä yleisölle thrashin muodossa. Ennen keikan alkua näytti, etteivät festarivieraat vielä olleet jaksaneet kömpiä koloistaan alueelle, mutta soiton alkaessa kenttä yhtäkkiä täyttyikin. Täytyy ehdottomasti yhtyä yhden seurueemme jäsenen kommenttiin siitä, että toinen kitaristi tekisi tälle triolle hyvää, koska hiukan yksitoikkoiselta erityisesti kitarointi keikalla kuulosti. Noin 40 minuuttia rässäystä oli juuri sopiva rykäisy, koska yhtään pitempään ei sitä olisi jaksanutkaan. Siitäkin huolimatta Brasilian tytöt saivat lauantain festaripäivän hyvin käyntiin.

Tämän jälkeen Goat Stagen otti haltuun norjalainen Borknagar. Bändin progeiluun päin kallellaan oleva viikinkimetalli oli täysin omiaan tällaiseksi ”kevyesti keskellä päivää” -aktiksi. Päävokaaleista vastasi jälleen tällä keikalla live-vokalisti Athera, jota bändin muut jäsenet komppasivat melko ahkerasti. Vaikka Borknagarissa riittää musiikillista osaamista, on vokalisointi mielestäni aina ollut bändin heikoin lenkki, vaikka se hoidetaankin useamman miehen voimin. Omaa korvaani tällainen ulinalaulu ei vain miellytä, ei sitten millään. Kesäpäivää fiilistellessä tämä bändi kuitenkin toimi ihan mukavasti, ja ainahan on hienoa katsoa, miten soittajat itse nauttivat lavallaolostaan. Tällainen tunnelma ainakin itselleni jäi Borknagarin keikasta päällimmäisenä mieleen.

Norjalaisten jälkeen olikin aika saada kuultavaksi hiukan black metalia, kun sisälavalla oman settinsä jysäytti käyntiin ruotsalainen Nekrodelirium. Bändi ei itselleni sanonut etukäteen yhtään mitään, ja metallimusiikin Raamattu Encyclopaedia Metallum kertoikin bändin julkaisseen vasta yhden EP:n, vaikka toiminnassa se on ollut vuodesta 2011. Kyseessä on yhden naisen black metal -yhtye; keikalla toki mukana oli myös live-soittajia. Odotukset bändin suhteen olivat siis täysin tyhjät, ja ehkä osittain tästä syystä yllätys oli iloinen: tämähän oli pirun rähväkkää rytinää! Melodisilla vivahteilla ryyditetty black metal toimi ainakin Gas Stagella sen puolituntisen verran, mitä bändille oli soittoaikaa annettu. Vaikka kitarat eivät ehkä ihan koko ajan osuneet kohdilleen, ei se menoa suuremmin haitannut. Tämän jälkeen ehti todistamaan vielä puolet jenkkiläisen Black Dahlia Murderinkin keikkaa, joka soljui tutun vauhdikkaasti eteenpäin. En kuuntele bändiä käytännöllisesti katsoen ollenkaan levyltä, mutta sen energisyys lavalla jaksaa ilahduttaa aina uudelleen.

Herra Nick Holmes kiipesi lavalle myös lauantaina, tällä kertaa Bloodbathin vokalistin roolissa. Keikan edetessä Holmes äityi oikein huumorimieheksi tokaisemalla välispiikissään: ”We are Bloodbath from Stockholm, and I lost my accent.” Aikanaan miehen valinta bändin vokaaleihin kauhistutti itseäni, mutta täytyy yhä uudelleen myöntää, että kyllä hän on örisijänä oiva valinta yhtyeeseen. Hyvin häneltä sujui niin uudempi kuin vanhempikin materiaali. Lisäksi keikalla kuultiin myös yksi uusi biisi, joka kuulosti hyvin tutultua Bloodbathilta. Kyllähän tämä bändi on eräänlainen Ruotsi-metallin ”supergroup”, mikä kuului Gefle Metalin lavalla. Samaan aikaan Bloodbathin kanssa oli sisälavalla musisoinut Eleine, jota ainakin kuvaajamme muisti useampaan otteeseen hehkuttaa – lähinnä kuitenkin ulkomusiikillisista syistä, koska kysymykseeni ”millaista metallia se oli” ei koskaan löytynyt kunnollista vastausta. Mutta saattaahan sitä itse kullakin hetkellisesti huomio kiinnittyä muuhunkin kuin itse musiikkiin.

Suomesta Gefle Metal Festivalilla esiintyivät tänä vuonna Lost Society ja Insomnium. Ensimmäinen jäi itseltäni näkemättä, koska se esiintyi samaan aikaan Dark Funeralin kanssa. Insomniumin keikan puolestaan näillä festareilla seurasin jo sen takia, että viime aikoina olen sen syystä tai toisesta joutunut skippaamaan muutaman kerran. Bändi keskittyi jälleen ”Winter’s Gateen”, joka on todella hieno levy mutta ei toimi niin hyvin festariolosuhteissa soitettuna. Ainakin itselleni keikka jäi hiukan puolitekoiseksi ja antoi hyvin hetken lepuutella jalkoja istuskellen pienellä nurmikon läntillä, joka alueelta löytyi. Toki täältä oli näköyhteys lavalle, ja kyllä väki tuntui Insomniumista tykkäävän.

Goat Stagelle pikavauhtia hälyytetty Grave ei valitettavasti onnistunut paikkaamaan peruuntuneen Sodomin mukanaan tuomaa harmitusta vaan sai tyytyä lähinnä taustamusiikin esittäjäksi. Täytyy myöntää, että keikasta ei yksinkertaisesti jäänyt yhtään mitään mieleen, vaikka kentällä lähes koko sen ajan seisoskelinkin. Samaa ei voi sanoa maanmiehistään Dark Funeralista, joka laittoi jälleen tulenkatkuisen show’n pystyyn. Viimeisimmän levynkin avanneella ”Unchain My Soul” -biisillä alkanut keikka vedettiin täysillä alusta loppuun ”Nail Them to the Crossiin” asti. Olen aikaisemminkin tainnut hehkuttaa nykyistä vokalisti Heljarmadria, joka sopii Dark Funeraliin kuin se kuuluisa nyrkki silmään. Kokonaisuutenakin bändi toimii loistokkaasti, mistä saatiin jälleen kerran yksi todiste lisää. Ehdottomasti illan parhaimmistoa!

Yhtenä Gefle Metal Festivalin pääesiintyjänä voitaneen pitää entistä enemmän progeilun suuntaan siirtynyttä Opethia, ainakin jos yleisömäärään on luottaminen. Väkeä oli bändiä katsomassa täyden kentällisen verran, mutta itse suljin tässä vaiheessa korvani ja keskityin kaikkeen muuhun kuin bändiin. Varmasti se tarjosi faneilleen, mitä he osasivat odottaakin. Minä puolestani aloin jo tässä vaiheessa odottaa sisälavan illan päättäjäkaksikkoa Ereb Altor – Taake. Koska Opethin tunnelmointi ei millään tasolla innostanut, hiippailin jo vähitellen kohti sisätiloja niin innokkaana, että hengailin paikalla jo Ereb Altorin soundcheckin aikaan. Lopulta varsinainen keikkakin saatiin käyntiin yhdentoista aikaan. Bändihän julkaisi uuden ”Ulfven”-levynsä reilu viikko ennen Geflen keikkaa, joten tätä uutukaista promottiin setissä useammankin biisin verran. Selvästi bändi nautti myös kotikenttäedusta, koska väkeä hallissa oli paljon, vaikka ulkolavalla omaa settiään aloitteli samaan aikaan Arch Enemy. Ereb Altor rakensi Geflen keikkansa hienosti ruotsin- ja englanninkielistä materiaaliaan vaihdellen, ja kuultiinhan siellä toki Bathory-cover tai kaksi oman materiaalin seassa. Vaikka varsinkin basisti Kristofer oli selvästikin nauttinut nuottiöljyä horjahtelevasta esiintymisestä päätellen, ei tämä vaikuttanut soitantoon mitenkään heikentävästi. Ammattimiehet olivat siis asialla! Mikäli eeppinen viikinkimetalli kiinnostaa, suosittelen hankkimaan Ereb Altorin uusimman levyn ja menemään keikalle, kun sellainen kohdalle sattuu. Gefle Metalin lauantai-illan keikka nousee ainakin itselleni yhdeksi koko festarin parhaista vedoista.

Kerkesin Ereb Altorin jälkeen vilkaista vielä myös Arch Enemyn keikan lopun. Tuon tovin aikana bändi soitti muun muassa ”Under Black Flags We March” – ja ”No Gods, No Masters” -veisut, joiden aikana tuli kyllä ikävä edellistä vokalistia Angela Gossow’ta. Makuasiat ovat tietenkin makuasioita, ja kyllähän Alissa White-Gluz osaa yleisönsä ottaa. Täytyy valitettavasti itse sanoa, että olen ehkä jo kasvanut hiukan erilleen tämän bändin kanssa.

Lauantain ja koko Gefle Metalin päättäjänä sai kunnian toimia norjalainen Taake, joka tempaisi keikkansa käyntiin loistavalla ”Nordbundet”-biisillä. Tällä kertaa tarjoiltiin jälleen sellainen ”punkimpi” Taake-keikka; vaikka bändi ei yleensäkään jarruttele, nyt mentiin täysillä tunnin verran ilman turhia välispiikkejä tai lepotaukoja. Setissä kuultiin Taaken omien biisien lisäksi esimerkiksi G.G. Allin-cover ”Die When You Die”, ja Hoest jaksoi tempoa omaan tuttuun tyyliinsä. Täytyy kyllä herra Taaken ohella osoittaa jälleen kerran kiitosta myös bändin vakiintuneille live-musikanteille, jotka pitävät homman lavalla loistavasti kasassa. Pikkuisen vajaaseen tuntiin jäänyt keikka tuntui jälleen kerran aivan liian lyhyeltä, ja matka festaripaikalta kaupunkiin taittui kevyin askelin Taaken sulosointujen yhä kaikuessa päässä. Todella loistava valinta festariorganisaatiolta jättää kirsikka kakusta viimeiseksi!

Kokonaisuutena Gefle Metal Festival oli hyvä kokemus: perjantain juomajonojen laannuttua hommat toimivat sujuvasti, alue oli juuri sopivan kokoinen paikalla olleelle väkimäärälle ja bändikattauskin oli riittävän monipuolinen. Pienimmän sisälavan bändejä ei valitettavasti päällekkäisyyksien takia ehtinyt näkemään läheskään niin paljon, kuin olisi halunnut, mutta tältä lavalta löytyivät loppujen lopuksi lauantaina vähintäänkin päivän – jollei koko festarin – voittajat. Ensimmäiset bändit ensi kesän festareille on jo julkaistu: vuoden 2018 heinäkuun puolivälissä festareilla nähdään ainakin Venom, Coroner ja IXXI; vielä yksin niiden perusteella en festareille ehkä lähtisi, mutta jos kattaus on loppujen lopuksi tämän vuoden tasolla, voisi ensi kesänäkin tehdä retken Gävleen ja Gefle Metaliin.

http://www.geflemetalfestival.se/

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy