1980-luvun lopulle tultaessa Englannin teräskaupungin Birminghamin liepeiltä West Bromwichista tuleva metallijumala Judas Priest vaikutti olevan monessakin suhteessa tuuliajolla. 1980-luvun alkupuoliskon laadukkaiden metallilevyjen ajanjakson jälkeen kappaleisiinsa diskosäksätyksiä, syntetisaattoreita, konemaiseksi miksattuja rumpuja ja bilehile-elementtejä pursuilleet albumit ”Turbo” ja ”Ram It Down” olivat osalle faneista jopa tyrmistyttäviä. Läpeensä huonoja albumeja ne eivät kuitenkaan olleet. Biisit sisälsivät yhteensä kourallisen napakoita biisejä, mutta kokonaisuuksina ne molemmat kärsivät epätasaisuudesta, suoranaisesta inspiroitumattomuudesta ja paikoin suoranaisesta tuotannollisesta vesittymisestä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Samaan aikaan nuorten, vihaisten miesten thrash metal -aallot iskivät lujaa Atlantin molemmilta puolilta Yhdysvalloista ja Keski-Euroopasta Englannin rantakallioille, ja kuin ihmeen kaupalla todellisen brittimetallin puolustajat löysivät uuden vaihteen silmään ja puristivat tammikuussa 1990 erään kaikkien aikojen tiiveimmän heavy metal -järkäleen tähän maailmaan Ranskassa, Corrensin kaupungin Miraval-studioilla yhdessä raskaan musiikin tuottajavelho Chris Tsangaridesin kanssa. Judas Priest yhdisti voimansa Tsangaridesin kanssa tuolloin ensimmäistä kertaa sitten vuonna 1976, jolloin Tsangarides toimi yhtenä ”Sad Wings Of Destinyn” studioäänittäjänä. ”Painkillerin” äänitystyöstä vastasivat Attie Bauw ja Patrice Rouillon. Poikkeuksellisen kyseisistä sessioista teki myös se, että tällä kertaa Judas Priest valmisteli uutta albumiaan ensimmäistä kertaa ilman luottoäänittäjäänsä, niin ikään legendaarista Tom Allomia sitten vuoden 1978 ”Killing Machine” (Yhdysvalloissa ”Hell Bent For Leather”) -albumin äänitysten.
”Painkilleriksi” nimetty Judas Priestin 12. albumi miksattiin ja viimeisteltiin Wisseloord Studioilla Hollannin Hilversumissa saman vuoden maaliskuussa yhtyeen kitaristien K. K. Downingin ja Glenn Tiptonin, vokalisti Rob Halfordin sekä Tsangaridesin yhteistyönä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Kyseisellä paluulevyllään yhtye sananmukaisesti palasi hyviksi havaittujen perusasioiden ääreen, mutta entistä tuoreemmalla ja riuskemmalla otteella. ”Painkillerilta” tiputettiin yhtä kappaletta lukuun ottamatta edellisisten albumien äänimaisemissa vahvasti esillä olleet koskettimet ja syntetisaattorit tyystin pois, ja samalla yhtye otti askeleen taaksepäin kohti metallisia juuriaan. Samalla yhtye myös ajanmukaisti soundiaan sekä nopeutti ja terävöitti biisirakenteitaan ja hyökkäävyyttään. ”Painkillerilla” Judas Priest lähestyi perinteisestä metalli-ilmaisustaan lähemmäs speed thrashia, ja samalla yhtyeen soundimaisema kiristettiin aikansa mittapuulla suoranaiseksi metalliseksi pyörremyrskyksi. Judas Priestin alkuperäinen kitaristi K. K. Downing totesi kuluvan vuosituhannen puolella Kerrang-lehdelle thrash metalin läpimurron olleen se merkittävin mutta luonnollinen katalyytti sille, miksi Judas Priest rankensi soundiaan ja nopeutti biisejään ”Painkillerille”.
Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna toimineesta nimibiisistä on tullut vuosien mittaan heavy metalin tunnusomaisimpia kappaleita. Rob Halfordin mukaan albumin nimibiisistä tuli äärimmäisen tärkeä paitsi Judas Priestille, myös koko metallimaailmalle. Oikeassa hän siinä olikin. Kappale on tylysti tykittävä ja kirskahteleva, 1990-luvulle tuotu epitomi sanoille heavy ja metal. Losangelesilaisesta Racer X:sta Judas Priestiin Dave Hollandin tilalle vuonna 1989 rekrytoidun yhdysvaltalaisrumpali Scott Travisin vinhalla ja tunnistettavalla rumpufillillä ja teknisemmäksi muunnellulla Motörheadin Philty Animal Taylorin lanseeraamalla ”Overkill”-kompilla käynnistyvä kappale on kauttaaltaan silkkaa rautaa.
Albumin erääksi hienoimmista kappaleista nousi Persianlahden sodan Yhdysvaltain hävittäjälentäjien toimenkuvaa metallimusiikin tematiikalla ja mielikuvilla avannut, uljastakin uljaampi ”Hell Patrol”. Allekirjoittaneen mielestä kyseinen, shuffle-rytmillä Travisin soittamien armotta louskuttavien tuplabassarien siivittämä teos on klassisen heavy metalin kultakauden viimeisiä todellisia klassikkobiisejä. Paljon kehnommaksi eivät toki jää myöskään Halfordin kipakan falsettikieunnan kannustamana käyntiin hörähtävä, ilkeästi riffittelevä ”All Guns Blazing” sekä tuplabassarivetoisella groove metal -kompilla kyntävä ”Leather Rebel”.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Niittihevin luonteeseen aivan uusia kierroksia uudelle vuosikymmenelle tarjoilivat puolestaan alati vaarallisen kuuloinen, ajattomilla riffeillä ruoskiva ”Metal Meltdown” sekä komea, mm. Ozzy Osbournen, Gary Mooren, Rainbown ja Whitesnaken entisen ja Deep Purplen nykyisen kosketinsoittajan Don Aireyn loihtimasta hyytävästä kiippari-introsta mustan ja myrkyllisen viettelyksen pyörteisiin kiskaiseva, Tsangaridesin osaksi säveltämä puoliballadi ”A Touch of Evil”. Kappale julkaistiin vuonna 1991 ”Painkillerin” toisena singlenä.
Edellä mainitut kappaleet ovat kaikkinensa todella väkeviä ja lajissaan huippulaadukkaita, vanhan liiton Judas Priestin ilmaisuun nojaavia teoksia. Unohtaa ei sovi myöskään ”Screaming For Vengeance” -albumin (1982) keskitempoiseen ja perusvarmaan niskankipeytystoimintaan pakottavaa ”Between The Hammer And Anvilia”, joka tasapainottaa albumin biisimateriaalin pääpainoa Priestin perinteisemmän osaamisen suuntaan: raskaasti rokkaavaan, 1980-luvun alkumetrien heavy-poljentoon. Albumin kruunaa vaanivasti sisään hiipivä, ajattoman komeilla melodiakierroilla varustettu ”Night Crawler”. Myös kyseinen biisi nousee allekirjoittaneen listalla Judas Priestin kaikkien aikojen kirkkaimpaan biisikymmenikköön. Onpahan muuankin tuoreempi yhtye nimeltä Beast In Black saattanut kopata nimensä kyseisen biisin kertosäkeen tekstistä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Albumin sessioista jäi alunperin julkaisematta yksi kappale albumin ulkopuolelle. Kyseessä oli ”Living Bad Dreams”, jolle kosketinvelho Airey soitti myös kosketinosuudet. Kappale näki päivänvalon vuoden 2001 ”Painkillerin” remasteroidun CD-painoksen bonus-raitana.
Judas Priest olisi halunnut julkaista albumin ja lähteä tien päälle oitis, kun paketti oli masteroitu valmiiksi. Tummia pilviä kerääntyi kuitenkin mestariteoksen valmistumisen ylle. Joulun alla 1985 Yhdysvaltain Nevadassa, Renon kaupungissa Judas Priestiä vastaan oli nostettu oikeuskanne vuoden 1978 ”Stained Class” -albumin ”Better By You, Better Than Me” -kappaleen muka-itsemurhiin kannustavien piiloviestien takia. Kyseisen kappaleen yllyttämänä kaksi paikallista nuorta oli yrittänyt päästä hengestään siinä kuitenkaan onnistumatta. Judas Priestin Yhdysvaltain-levy-yhtiö CBS Records halusi laittaa yhtyeen toiminnan jäihin siksi ajaksi kun bändiä ja sen taustajoukkoja ikävästi hiertänyt oikeusjuttu oli saatu ratkaistua. Riittävien todettiin todisteiden puuttuessa Judas Priest todettiin syyttömäksi kyseisen istunnon loppukäsittelyssä 24. Elokuuta.
”Painkillerin” maksimaalisen metallisessa levynkannessa siipikypäräinen metallisoturi ratsastaa palavan maan yllä sirkkelinterärenkailla kulkevalla, metallisella lohikäärmeprätkällään. Kaikessa korniudessaan albumin upean ajattoman kannen suunnitteli Mark Wilkinson Judas Priestin miehistön luoman idean pohjalta. Tästä visuaalisesta sommitelmasta ei heavy metallin estetiikka voi paremmin kiteytyä. Albumi julkaistiin lopulta 3.10.1990. ”Painkiller ampaisi Saksassa virallisen albumilistan sijalle 7., Ruotsissa ja Norjassa sijalle 19 ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa Billboardin sijalle 26. Tähän mennessä ”Painkiller”-albumia on myyty maailmanlaajuisesti pitkälti yli 2 miljoonaa fyysistä kappaletta. Yhdysvalloissa ja Kanadassa albumi möi vuoden 1991 aikana kultalevyn arvoisen määrän. ”Painkiller” oli myös ehdolla myös vuoden 1990 Grammy-palkinnon saajaksi kategoriassa ”Paras metallimusiikin performanssi”, mutta hävisi palkinnon lopulta Metallican tekemälle Queen-coverille ”Stone Cold Crazy”.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Samana vuonna Judas Priest lähti massiiviselle maailmankiertueelleen lämppäreinään nuoret ja nälkäiset thras-bändit Testament, Megadeth, Annihilator, Sacred Reich ja Sepultura sekä lisäksi muuan Pantera. Judas Priest kiersi maailmaa pitkälle aina vuoteen 1991 asti. Kiertue kulminoitui Brasilian Rock In Rio -festivaaleille, jossa brittiviisikko soitti yli 100 000 ihmiselle yhtenä pääesiintyjänä. Albumin materiaalin vakuuttavuudesta kertoo myös se, että Judas Priest soitti valtaosaa ”Painkillerin” kappaleista albumin promokiertueella livenä. Tähän päivään mennessä ainoastaan albumin päättävät ”One Shot At Glory” ja ”Battle Hymn” ovat jääneet yhtyeen livekonserttien settilistojen ulkopuolelle. Tämä on myös ymmärrettävää syystä, että kyseiset biisit ovat musiikillisesti albumin kasvottominta antia.
”Painkillerin” menestyksestä huolimatta jännitteet Halfordin ja muun yhtyeen välillä olivat kuitenkin kasvaneet pitkin kiertueen etenemistä. Eripura kärjistyi tilanteeseen, jossa Halford halusi luoda moderniin, vaihtoehtoiseen ja thrash metalin suuntaan suuntautuvan sooloyhtyeen, kun taas muu Judas Priest -miehistö halusi keskittyä uutta metallista renessanssiaan elävän, vanhan sotaratsunsa toimintaan. Niinpä aikansa rimpuiltuaan yhteen kultakurkku päätti erota miltei 20 vuoden jälkeen yhtyeestä. Lopulta, sopimusteknisistä syistä johtuen Halford joutui kuitenkin odottamaan eroamistaan Judas Priestistä syyskuuhun 1992 asti. Tuolloin hän kuitenkin perusti uuden, rankempaa ysärimetallia murjovan bändin Fight, johon liittyi myös Priestin tuore rumpali Travis ja nykyään tukkaheviparodiabändi Steel Pantherin kitaristi Satchelina parhaiten tunnettu Russ Parrish.
Monenlaisista käänteistään huolimatta ”Painkiller” oli ilmestyessään parhaimpia Judas Priest -albumeja vuosikausiin. Myöhemmät vuodet osoittivat, että se on niin soitannollisesti, tuotannollisesti kuin biisinrakennuksellisestikin jopa eräs kautta aikain timanttisimpia perinteisen heavy metalin albumeja. Kaiken tuon kruununa herra Halford kiekui vielä elämänsä kunnossa. Takaisin Judas Priestiin hän palasi vuonna 2003.
Mainos päättyy