Metallisen rockin ja keskiaikaisen soinnin symbioosi – arviossa Therionin ”Lepaca Kliffoth” -uudelleenjulkaisu

Ruotsalainen Therion oli neljännelle albumilleen tullessaan hylännyt multaisen ja mädän death metalin elementit usean genrerajan tontilla polveilevasta ilmaisustaan. Vuonna 1995 julkaistu ”Lepaca Kliffoth” sisältää ehkä juuri merkittävintä soundillista evoluutiota Therionin polulla.

Alun perin Megarock Recordsin julkaisema ja vuosituhannen taitteen jälkeen Nuclear Blast Recordsin uudelleenjulkaisema ”Lepaca Kliffoth” on luonnollinen jatke monisyistä metallimaalailua uransa varrella tehneen Therionin uralla. Nyt Hammerheart Records julkaisee albumin osana Therionin varhaisten albumien uudelleenjulkaisujen sarjaa.

Yhtyeen kippari Christofer Johnsson huolehti albumilla perinteisen örinän sijaan huutolauluista, kitaroinnista ja kosketinsoitinosuuksista. Erityisesti mainitsemisen arvoista on myös, että yhtyeen tuolloiseen kokoonpanoon kuuluneiden puolalaislähtöisen rumpalin, Piotr Wawrzeniuksen, ja basisti Fredrik Isakssonin rooli yhtyeessä oli kasvanut. Kaksikko muodosti ensimmäistä kertaa Therionin levytysuralla hyvin tiukasti soittavan rytmisektion, jonka rytmityö oli kaikessa dynaamisuudessaan pystytty huoletta miksaamaan albumin stereokuvaan selkeillä ja hyvin potkivilla soundeilla äänimaiseman pintaan. Johnssonin rytmikitarasoundin mureusaste oli myös kohdillaan ja täydensi oivallisesti perussoundeja.

”The Wings of Hydra” aloittaa laadulla Therionin tämänkertaisen nahanluonnin. Murean rennosti rockaavat rytmikitarat möyrivät uhkaavasti kypsemmän aikakauden Carcassin hengessä. Trumpettimaisella soundilla tuuttaavat kosketintuplaukset luovat puolestaan Therionille leimallista keskiaikamusiikin maustetta. Näin jälkikäteen miettien ne olisivat voineet olla toki hillitymmin istutettu osaksi kappaleen sovitusta.

Toisena perään junttaava ”Melez” ja albumin päättävä, mahtipontisuudessaan ylivertainen ”Evocation of Vovin” sukeltavat perinteisemmän heavy metalin kitaan sinfonisuudesta muistuttavien kosketinkuvioiden ja sävähdyttävien oopperalauluosuuksien avittamana. Basso-baritoni Hans Groningin ja sopraano Claudia Maria Mokrin kuulaan komean kaksiäänisesti laulama videobiisi ”The Beauty in Black” loi Therionin musiikin mahdollisuudet kertalaakilla uusiksi myöhempiä albumeja ajatellen.

Mokrin ja Johnssonin yhdessä liidaama, progressiivisesti alati muuntautuva ”Black” edustaa albumin musiikillisen monipuolisuuden yltiöpäistä kunnianhimoa. ”Riders of Thelin” sankarillisen pirullinen pikametalli palauttaa albumin ytimekkäämpään vanhan liiton thrash-pitoisen ilmaisun pariin. Johnssonin örinätön huutolauluääni kuulostaa örinöitä selkeästi miehekkäämmältä ja kyseiseen pakettiin sopivammalta. Siitä on paikoin aistittavissa jopa Stonen Janne Joutsenniemen nuoren miehen määrätietoisen käskyttävää otetta.

Hitaampitempoisten riffien voimalla junttaava modernin tekninen thrash-biisi ”Eve of Darkness” sinetöi Therionin kuuluvaksi 90-luvulle päivitettyjen metalliyhtyeiden piiriin. Edelliseltä vuosikymmeneltä peräisin oleva Celtic Frost -biisi ”Sorrows of the Moon” kiinnittää erittäin onnistuneena coverina yhtyeen juuret toisaalta vahvasti alkukantaisen brutaalin, tunnelmallisen metallin maaperään.

Kokonaisuus ei ole kuitenkaan aivan ehjä. ”Lepaca Kliffothin” ehdottomasti turhin biisi on lepsusti ja mielikuvituksettoman vaisusti rockaava ”Let the New Day Begin”, jonka olisi aivan hyvin voinut korvata varsinaisen albumin uusintajulkaisulla kuultavalla, albumilta pois jätetyllä ryhdikkäästi rouhivalla bonusraidalla ”Enter the Voids”.

Albumin nimikkobiisi latasi aikoinaan odotukset korkealle. Alkuaikojen My Dying Briden kaltaiset abstraktisti häilyvät goottisävyt ja perinteisen brittimetallin melodisuuden välillä vellova tunnelma vievät mennessään albumin syvimpiin vesiin. Albumiversion viimeisenä kuultava bonusraita ”The Veil of Golden Spheres” on puolestaan täysin turha kaikessa puolivillaisen väsyneesti uhoavassa heavy-rockailussaan.

Juutalaismytologian räyhähengestä nimensä saanut albumi on aiempaa Therionia harkitumpi, verkkaisemmin rouskuttava, raskaampi ja rokkaavampi albumi. Samalla yhtye kuitenkin etsi musiikkiinsa jo kovaa vauhtia elementtejä metallimusiikin ulkopuolelta ja sovelsi niitä omaleimaisesti käytäntöön niin hyvässä kuin pahassa.