Metallitoimittaja Dom Lawson sai sydänkohtauksen Bloodstockissa – selvisi hengissä ja odottaa leikkausta
Arvostettu brittiläinen metallitoimittaja Dom Lawson on kertonut saaneensa sydänkohtauksen tämän vuoden Bloodstock Open Air -festivaalilla. Lawson kiidätettiin sunnuntaina sairaalaan, ja hän kertoo selvinneensä tilanteesta hengissä. Edessä on todennäköisesti jonkinlainen leikkaus.
Lawson tunnetaan pitkän linjan rock- ja metallitoimittajana, jonka tekstejä on julkaistu muun muassa Metal Hammerissa, Progissa, The Guardianissa ja Blabbermouthissa. Iron Maiden -fanit saattavat tunnistaa hänet myös hiljattain julkaistusta ”Iron Maiden: Burning Ambition” -dokumentista. Lisäksi Lawson juontaa The Dompilation Tapes -radio-ohjelmaa TotalRockilla.
Lawson kertoi tilanteestaan Instagramissa julkaisemassaan sairaalakuvassa. Hän ehti ensin kehua Bloodstockissa näkemiään Nevermoren, Castle Ratin, Shiningin, Celestial Sanctuaryn ja Municipal Wasten keikkoja ennen kuin paljasti joutuneensa sairaalaan.
”Valitettavasti sain sunnuntaina sydänkohtauksen ja minut kiidätettiin sairaalaan. Onnistuin välttämään kuolemisen, joten se oli hyvä alku. Näyttää siltä, että minulle tehdään lähitulevaisuudessa jonkinlainen leikkaus. Läheltä piti, mutta minusta ei päästä niin helposti eroon.”
Lawson kiitti samalla Britannian julkista terveydenhuoltoa sekä erityisesti Bloodstockin ensiapuhenkilökuntaa saamastaan hoidosta. Hän kiitti myös puolisoaan Charlottea, lapsiaan sekä kaikkia hänelle tukensa lähettäneitä.
Hän summasi kokemuksensa itselleen tyypillisellä huumorilla:
”Sydänkohtaukset sattuvat muuten aivan vitusti. En suosittele.”
Lawsonin päivityksen yhteydessä tukensa ovat ilmaisseet lukuisat metallimaailman tunnetut nimet, kuten Arch Enemyn Angela Gossow ja Michael Amott, Machine Headin Robb Flynn, Emperorin Ihsahn, Napalm Deathin Shane Embury ja Megadethin Dirk Verbeuren. Myös Metal Blade Recordsin perustaja Brian Slagel lähetti Lawsonille tukensa.
Lawsonin ystävä Alex on puolestaan perustanut tämän puolison Charlotten luvalla GoFundMe-keräyksen tukemaan freelancerina työskentelevää toimittajaa toipumisen aikana. Keräyksen tarkoituksena on helpottaa taloudellista tilannetta aikana, jolloin Lawson ei pysty työskentelemään normaalisti.
Keräyksen kuvauksen mukaan Lawson oli tuntenut olonsa huonoksi jo Bloodstockin lauantaina, mutta jatkoi festivaalista nauttimista. Sunnuntaina tapahtuman lääkintähenkilökunta vaati hänen toimittamistaan sairaalaan.

