Metallitosikkojen pahin painajainen – arviossa Victoriusin uutuusalbumi ”Dinosaur Warfare Pt. 2 – The Great Ninja War”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 8.6.2022

Huumorin hyödyntäminen metallimusiikissa on taitolaji. Älyvapaat sanoitukset, ylilyövät konseptit ja hassut asusteet huvittavat hetken, mutta jos homman haluaa toimivan yksien naurujen sijasta pidempäänkin, tulee kuulija vakuuttaa ja saada puolelleen. Parhaiten tämä onnistuu toimivan musiikillisen annin muodossa, jolloin vastaanottaja saadaan nauramaan yhdessä yhtyeen kanssa sen sijaan, että tälle itselleen nauretaan. Nurinkurisesti voikin todeta, että kaikesta perseilystä huolimatta musiikkipuoli tulee toteuttaa riittävän vakavalla otteella, muuten kokonaisuus herättää lähinnä myötähäpeää. Monet tässä ovatkin onnistuneet, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä saksalaisen power metal -yhtye Victorius tuo pöytään kuudennella täyspitkällään.


Victorius on stereotyyppi siitä, mitä huumorilla operoivan metallibändin olettaakin olevan. Musiikki on mahtipontista ja hyväntuulista voimametallia, orkesteri on verhoutunut teemaan sopiviin rooliasusteisiin ja sanoitukset vedetään niin reippaasti taivaankannen yli, että kasarin B-luokan peli- ja leffatarjonta on tämän rinnalla suurta ja palkittua taidetta. Jo albumin nimi ”Dinosaur Warfare Pt. 2 – The Great Ninja War” antaa hyvää osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Konseptiin kuuluu tietenkin jumalan kaltaisten dinosaurusten sotajoukkoja, maagisia mammutteja sekä ydinvoimasta energiaa ammentavia avaruusninjasotureita. Kaikillehan tällainen ei sovi. Mutta jos soittolistoillasi viihtyy esimerkiksi Gloryhammer ja edellä mainitut koukerot sekä kappaleiden nimet tyyliin ”God of Roar” tai ”Triceps Ceratops” nostattavat hyväntahtoisen hymyn huulillesi, saattaa Victorius lähtökohdiltaan olla sinun juttusi. Tosikot, älkää vaivautuko!


Usein tämän tyyliset konseptit toimivat joko täysillä tai eivät lainkaan. ”Dinosaur Warfare Pt. 2 – The Great Ninja War” jää hieman yllättäenkin sinne keskikastiin. Sinällään albumissa ei ole mitään vikaa, sillä 12 kappaletta rymistellään lävitse mukavan vauhdikkaissa ja tarttuvissa tunnelmissa. Kertosäkeet ovat suuria, meininki on hyväntuulista ja myös teknisesti soundipuoli on mallillaan. Viimeinen niitti jää kuitenkin uupumaan. Vaikka Victorius vetää homman lähes jokaisella osa-alueella reippaasti överiksi, ei musiikin puolella varsinaisia ahaa-elämyksiä synny monessakaan kohtaa. Siinä missä esimerkiksi Gloryhammerin pari viimeisintä kiekko ovat olleet viimeisen päälle laadukasta ja ikimuistoista sävellystyötä täynnä, ei Victorius saa musiikkiinsa samaa imua. ”Dinosaur Warfare Pt. 2 – The Great Ninja War” on hyvin toteutettua ja perusvarmaa voimametallivääntöä, mutta ei mitään sen enempää. Tämä on harmi, sillä yhtyeen hyvästä ja älyvapaasta meiningistä nauttii tästäkin huolimatta.


Victorius onnistuu myymään juttunsa kuulijalle, joka on tämän tyylisessä ilmaisussa tärkeää. ”Dinosaur Warfare Pt. 2 – The Great Ninja War” on sopivassa suhteessa hauska, mutta kuitenkin riittävän vakavasti otettava julkaisu, jonka ansiosta se ei tunnu vaivaannuttavalta. Musiikillisesti se ei kuitenkaan ole paketti, jonka äärelle jaksaisi palata jatkossakin. Jos sävellykset olisivat nousseet tarinan koukeroiden ja mielikuvituksellisuuden kanssa samoihin sfääreihin, niin Victoriusin uudesta albumista jaksaisi innostua enemmänkin.

Kappalelista:

  1. Saurus Invictus Lazerus
  2. Victorious Dinogods
  3. Mighty Magic Mammoth
  4. Jurassic Jetfighter
  5. Dinos and Dragons
  6. Katana Kingdom Rising
  7. God of Roar
  8. Night of the Nuclear Ninja
  9. Triceps Ceratops
  10. Tyrannosaurus Steel
  11. Shadow of the Shinobi
  12. Powerzord