Metallivuosi 2014 erään toimittajan silmin

KaaoszineOlipa vuosi mikä hyvänsä, tuntuu viimeisen kahdentoista kuukauden raskaamman musiikin ja siihen liittyvien oheistapahtumien saldo pitäytyvän käytännössä samoissa kantimissa. Legendaariset yhtyeet vetävät maton alta tavalla tai toisella, debytanttiorkesterit yllättävät kypsyydellään ja uusilla näkökulmillaan. Ikisuosikkien perushyvä levy ei enää riitä, kun nuoret ja nälkäisemmät näyttävät vilkkua ohituskaistalle. Vuoden odotetuin keikka kolahtaa kympillä tai floppaa surkeasti. Mittaamattoman laaja tarjonta avaa portteja täysin uusiin ulottuvuuksiin, kenties jopa genrepoliittisia nyörejä ratkaisevasti höllentäen. Toiset saavat odotettua ja ansaittua nostetta uralleen samalla, kun yhtäläisen odottamattomat ja ei-toivotut aktit ripustavat hihnojaan viimeistä kertaa naulaan. On miehistönvaihdoksia, uran parhaita levyjä ja noloimpia pohjanoteerauksia. Kuulostaako tutulta? Sitähän minäkin.
Kaaoszinen toimitus on kuluneen vuoden aikana lisännyt hulppeasti kierroksia alati kasvavan lukijakuntansa mukana. Kuten aiemmin joulukuussa julkaistu toimittajien vuoden levyt-listaus osoittaa, yhteisten suosikkien ja omimpien löydöksien suhde on edelleen ihailtavassa tasapainossa. Yllätyksiä enemmän saimme nauttia sitäkin uskomattomammasta musiikillisesta tasosta.

ATG - At War With RealityTällä kertaa kenties vuoden – tai pikemminkin vuosien – odotus todella palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla, kun göteborg-soundin ilmeisen kuolematon isoisä At The Gates tuli, näki ja syöksi kilpatoverinsa maanrakoon. Lähes kahden vuosikymmenen jälkeen ”At War With Reality” nousi mediassa kuin mediassa arvostetuimpien julkaisujen joukkoon, eivätkä fanit toden totta jättäneet tätä kultakimpaletta väliin. Aikoinaan muun muassa Dismemberin, Dissectionin ja Dark Tranquillityn kanssa rundannut ja omaa osaansa metallihistoriaan muovannut death metal-hirviö sai eriskummalliselle uralleen täten arvoistansa jatkoa. Parhaimmillaan vertailu klassikkoalbumi ”Slaughter of the Souliin” (1995) kääntyi lähtökohtiin nähden päälaelleen. Kuten kollega Jyri Kinnari osuvasti arvostelussaan kirjoitti: ”Kuinka moni yhtye voi sanoa palanneensa 19 vuotta kestäneeltä levytystauolta tekemällä uransa parhaan albumin?”

Machine Head - B&DArmoitettujen vanhan liiton tekijöiden mittelössä huomiota herätti myös täysin päinvastaisen uran läpikäynyt Cannibal Corpse. Huikeat 26 toimintavuotta ja kolmetoista studioalbumia on jo sinällään useammankin hatunnoston arvoinen saavutus, vaan kun kaiken lisäksi tuorein ruumiintuote ”A Skeletal Domain” saattaa pitkässä juoksussa olla parasta brutaalilahtausta yli vuosikymmeneen. Yhtyettä on ehdottomasti kiittäminen niin ikään kautta linjan jatkuneesta sairaasta ja saastaisesta ulkomusiikillisesta brändistään. Huomattavasti thrashimpi ja hevimetallisempi vastine saman ikäluokan karjujen seassa, Machine Head, todisti sekin kahdeksannella täyspitkällään jatkavansa uskomattoman vakuuttavaa 2000-luvun levytystasoaan. ”Bloodstone & Diamonds” oli ennen ja jälkeen ilmiantopäivämääräänsä yksi vuoden ylivoimaisesti hehkutetuimpia tapauksia kautta maapallon. Ja kuten otsikot ”Now We Die”, ”Night of Long Knives” sekä ”Game Over” antavat olettaa, ei hypetys ollut tuulesta temmattua.

Slipknot - Vol 5Levy levyltä yhä suuremman suosion orkesteriksi kasvanut Mastodon jatkoi ”The Hunterin” (2011) viitoittamalla, aikaisempaa suoraviivaisemmalla linjalla. Kappalemateriaalin laatua ja fanien uskollisuutta yhtyettä kohtaan todistaa ”Once More ’Round The Sun” kipuaminen Suomen kesäkuisen albumilistan piikkipaikalle. Vajaan parin viikon takainen The Circuksen keikka lienee siis jäänyt monelle mieleen yhtenä vuoden mieleenpainuvimmista. Olennaisista jenkkiretkueista puhuttaessa olisi syntiä olla mainitsematta ankaria pelaajavaihdoksia kokenutta Slipknotia. Basistinsa ja perustajajäsenensä viikatemiehelle menettäneenäkin haalaribändi saa aikaan hämmästyttävän äkäisen, mutta niin knotmaisen tarttuvan kuusikymmenminuuttisen kuin toivoa saattaa. Vertaukset kataloginsa hitikkääseen avainlevy ”Iowaan” (2001) ovat täysin ansaittuja kohteliaisuuksia. Sanoi patrioottinen Pohjolan isänmaataistelija mitä tahansa, tarjosivat Yhdysvaltain jättiläiset tänäkin vuonna kauttaaltaan laadukasta ja monipuolista metallia.

Vaan ei tarvitse siniristin allakaan hävetä. Kun listalta löytyvät jälleen uuden, uljaan ja ennalta arvaamattoman tason ilmaisulleen rakentanut Stam1na (”SLK”), melankolisella melodeathillaan maailmaansa rakastumaan saanut Insomnium (”Shadows of the Dying Sun”), Jyväskylän vastine Municipal Wasten päättömyydelle ja hulvattoman liveaktin leiman perinyt Lost Society (”Terror Hungry”), saman kaupungin tuomiopäivän esimiehistö Ghost Brigade (”IV – The One With the Storm”), takaisin metallisempaan ja progressiivisempaan ulosantiin palannut Amoral (”Fallen Leaves & Dead Sparrows”) sekä komeaa uraansa yhä vaihtelevimmille vesille ohjaava Sonata Arctican (”Pariah’s Child”) susilauma, voi todeta suomalaisen metallitarjonnan olevan yhä vähintäänkin samaa a-luokkaa ulkomaisten kurmuuttajien rinnalla. Maininnan arvoisia ovat myös kulttistatustaan entisestään korostaneet death/doom-äpärälapsi Kuolemanlaakso (”Tulijoutsen”), Neuvostoliiton karuja aihioita musiikkiinsa naittava KYPCK (”Имена на стене”, transl. ”Imena Na Stene”) sekä muutaman vuoden levytystauolta palannut melodeath-ryhmä Mors Principium Est (”Dawn of the 5th Era”). Vuoden parhaasta kotimaisesta black metal-levystä taasen vastasi täyden kympin Riku Mäkisen arvostelussa pokannut Lord Of Pagathorn (”Nekros Philia”). Harmillisempiin tapauksiin kuuluvat ainakin FM2000:n ”Carina II”:n ja Tukkanuotan ”Poika ja Pilves”-EP:n jääminen muusikoidensa viimeisiksi, joskin sitäkin laadukkaimmiksi jäähyväisvirsiksi.

Behemoth - The SatanistPuolan viriilin black metal-koneiston luultiin saaneen karmaiseva takaisku Behemothin laulajakitaristi Darskin leukemiauutisoinnin vuoksi. Alkuvuodesta julkaistu ”The Satanist” katkaisi kuitenkin ennennäkemättömällä tavalla siivet lopettamisaiehuhuilta, sillä albumi nousi usean muun median tapaan myös Kaaoszinen vuoden puhutuimpiin ja pidetyimpiin kokonaisuuksiin. Loppuvuodesta faneja hemmoteltiin vielä ”XIADZ”-EP:n muodossa, joten viiden vuoden tuotantotauko otettiin takaisin kertarykäisyllä. Nummirockin ylistetty ja lukijoiden keskuudessa varsin odotettu keikka alleviivasi yhtyeen erityislaatuisuutta entisestään. Opeth-luotsi Mikael Åkerfeldt jatkoi ”Pale Communion”-teoksella kolmen vuoden takaisen ”Heritagen” masinoimalla reitillä samalla, kun miehen entinen yhtye Bloodbath julkaisi uutta materiaalia ensimmäistä kertaa kuuteen vuoten ”Grand Morbid Funeralin” muodossa. Käsittämättömät 45 vuotta operoinut Judas Priest keräsi pyyteettömän kunnioituksen lisäksi jälleen kerran diggailua myös sisältönsä puolesta uransa 17. studioalbumin ”Redeemer of Souls” muodossa. Sveitsiläinen Eluveitie vei puolestaan ”Origins”-kiekollaan mielikuvat lopullisesti kauemmas geneerisestä folk metal-karsinasta. Kalenterivuoden eurooppalaista huippua edustivat niin ikään Within Temptationin ”Hydra”, perinnetietoisen okkultismin kruunaamaton kuningas Primordial ”Where Greater Men Have Fallen”-albumillaan, aavistuksen marginaalisempaa suosiota nauttiva Ranskan sinfoninen melodeath-progemonsteri Betraying The Martyrs (”Phantom”), vastaavan tuotekuvauksen brutaalimpaa laitaa tahdittava australialainen Ne Obliviscaris (”Citadel”), käsittämätöntä albumisarjaa takova myyttinen islantilaisnelikko Sólstafir (”Ótta”), brittiläinen hardcoren ja metallin ristisiitoksesta kultakimpaleen veistänyt Architects (”Lost Together // Lost Forever”), odotettua jatkoa debyytilleen viimein julkaissut Triptykon (”Melana Chasmata”) sekä Norjan taattua bläkkis-osastoa yhtäläisen vakuuttavasti hallinnoiva Taake (”Stridens Hus”).

Jottei homma menisi silkaksi herkkupihviksi, on hyvä nostaa esille myös henkilökohtaisiin odotuksiin nähden pettymyksiä aiheuttaneita julkaisuja. Kukkulan kuningas on allekirjoittaneen perstuntumalla kiistattomasti länsinaapurin suuruus In Flames. Hetkellisesti kelkkansa jo oikeaan suuntaan heikon ”A Sense of Purposen” (2008) jälkeen kääntäneet liekkipäät sukelsivat tuoreella ”Siren Charmsilla” pohjamutiin tarjoamalla kokonaista kaksi mukavasti pauhaavaa göteborg-raitaa. Yhdestätoista kappaleesta ja kolmen vartin kestosta se ei ole alkuunkaan tyydyttävä saldo. Odotukseni superbändiksi ristittyä Killer Be Killediä kohtaan olivat korkealla välittömästi kokoonpanojulkistuksen maalauduttua verkkokalvoilleni, mutta tällä kertaa vastinetta ei tullut kuin ärsyttävän pikkunälän tyydyttämiseksi. Electric Wizard ei varsinaisesti pettänyt ”Time To Dien” myötä, mutta pudotti odotuksiin nähden tasoaan rutkasti. Jenkkideathin klassikko Autopsy olisi taasen voinut hillitä julkaisutahdissaan, sillä ”Tourniquets, Hacksaws & Graves” tuntui alusta asti enemmän tai vähemmän puolivillaiselta tekeleeltä. Lisäksi yritin antaa ruotsalaiselle poppimetallille monta monituista mahdollisuutta sekä uutuusalbumien että keikkojen muodossa, mutta Amaranthen ja Sonic Syndicaten habitus ei ehkä sittenkään tarjonnut kaipaamaani virikettä viehättävistä naishahmoistaan huolimatta. Punkimman pastanjauhannan puolelta Rise Againstin ”The Black Market” tuntuu yhä olevan bändin katalogin ylivoimaisesti heikoin lenkki. Toisaalta joku saattaa pitää edellä mainitusta – tai siis mistä tahansa juuri ryöpyttämästäni – yli kaiken.

Arch Enemy War Eternal 2014Oulun Qstockin pääesiintyjäksi kiinnitetty Megadeth ilmoitti keväällä iloisia päivityksiä myös uuden studioalbumin suhteen. Vuosi päättyi kuitenkin ristiriitaisissa tunnelmissa, kun kitaristi Chris Broderick ja rumpali Shawn Drover vetäytyivät monien hämmästykseksi kelkasta. Merkittäviin kokoonpanomuutoksiin vuonna kuuluivat myös uutisoinnit Testament-basisti Greg Christianin lähtemisestä, Lacuna Coilin kitaristi-rumpalikaksikon poisjäänti yhtyeen vahvuudesta, Voivod-basisti Blacky Thériaultin poistuminen toista kertaa, rumpali Stefan Schwarzmannin mukanaan vieneen Accept-kitaristi Herman Frankin vastaavankaltainen temppu, Daniel Liljekvistin lähteminen Katatoniasta sekä As I Lay Dyingista tutun päällikön Tim Lambesisin vankilasekoilut. Varsinaisia lopettamispäätöksiä ulkomailta saatiin kuulla muun muassa grindjyrä Brutal Truthin, nu metal-pioneeri Chimairan, pitkäaikaisen metalcoresuosikki Bleedin Throughn sekä Alankomaiden kuuluisimman death metal-yhtye Pestilencen toimesta. Vaihtopelaajien positiivisempaa laitaa julkaisupuolella taasen edustivat The Agonistista uuden kaunottarensa löytäneen Arch Enemyn ”War Eternal”, traagisessa moottoripyöräonnettomuudessa menehtyneen Mitch Luckerin perintöä kunnioittavasti jatkava Suicide Silencen ”You Can’t Stop Me”, solistivuorottelustaan sääntökirjaa tekevän ja vahvoista At The Gates-sidoksista tunnettu The Hauntedin ”Exit Wounds”, sekä Yhdysvaltain pitkäaikainen thrash-pataljoona Exodusin ”Blood In, Blood Out”.

Sekalaisia, mieleen tavalla tai toisella painuneita huutomerkki-ilmiöitä mahtuu vuoteen niin kertakaikkisen monta, että niiden analysointia voisi jatkaa loputtomiin. Kaivattuja ja ensiluokkaisia klubi- ja stadiontason konsertteja festivaalivedoista puhumattakaan tuntui mahtuvan kahteentoista kuukauteen jälleen valtavasti viime vuotta enemmän. Mainittakoon nostoina vielä hämmentävä japsityttötapaus Babymetal, norjalaisten Helsingin valloitus Tuska Open Airissa hyökkäysketjulla EmperorSatyriconDimmu Borgir, huvittavasti nimetyn ruotsalaisen rokkibändi Blues Pillsin taianomainen hypetys, Sauna Open Airin korvannut ihka ensimmäinen South Park-festivaali, sekä Danzigin paluu suomeen Sonisphere-festivaaleilla. Yksittäisistä konserteista erityisesti Helsingin The Circus tarjosi jälleen vuoden 2014 odotetuimpia keikkoja, tuoden Suomeen muun muassa Kornin (USA), Black Label Societyn (USA), Turbonegron (NOR), Alcestin (FRA), Enter Shikarin (UK), The Devin Townsend Projectin (USA), All Time Lown (USA), Soilworkin (SWE) sekä Adeptin (SWE).

Mitkä ovat sinun mieleenpainuvimmat muistosi raskaan musiikin vuodesta 2014?

Kirjoittanut: Tomi Salmi

Kommentoi julkaisua