Metalliyhtye Charon tekee paluun keikkalavoille elokuussa
2000-luvun alun merkittävimpiin kotimaisen raskaan musiikin nimiin lukeutuva Charon tekee loppukesästä kuusi paikkakuntaa kattavan paluukiertueen. Tyylitajuisesta ja monipuolisesta soundistaan tunnetun metalliyhtyeen uraa juhlistava Fall of Angels – Reunion Tour 2025 -kiertue käynnistyy Tampereen Olympiasta perjantaina 29. elokuuta. Lisäksi kokoonpano esiintyy Helsingissä, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Jyväskylässä. Klubikeikoilla kuullaan Charonin suurimmat hitit, valikoima harvemmin kuultuja helmiä sekä yllätyksiä yhtyeen koko uran ajalta. Ainutkertaisten keikkojen lipunmyynti käynnistyy esiintymispaikkojen lipunmyyntikanavissa tiistaina 25. maaliskuuta klo 9.
Toivotulla paluukiertueella huomioidaan Charonin koko katalogin ohella myös bändin studioalbumi ”Songs for the Sinners”, joka täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Huippusuositusta Elämäni Biisi -ohjelmasta, Poisonblackistä sekä nykyään Yö-yhtyeestäkin tunnettu solisti JP Leppäluoto kommentoi Charonin paluuta yli neljäntoista vuoden tauon jälkeen: ”Vedettiin mun 50v-synttäreillä muutama biisi Charonia jäärien kanssa ja homma toimi edelleen kuin häkä. Paluu alkoi toden teolla kutkutella, sillä myös fanien taholta asiaa on toivottu vuosien varrella paljon. Jos rehellinen olen, niin kyllä mä olen tästä itsekin haaveillut jo useamman vuoden. Charon ansaitsee tämän juuri nyt.”
Raahessa vuonna 1992 perustettu Charon teki lopullisen läpimurtonsa maamme metallikentän eturiviin vuonna 2002 ilmestyneellä albumillaan ”Downhearted”. Aktiiviaikoinaan bändi julkaisi yhteensä viisi studioalbumia sekä yhden kokoelmalevyn. Intensiivisestä live-energiastaan tunnettu Charon keikkaili ahkerasti Suomessa ja ulkomailla yhdessä genren muiden suurnimien, kuten Sentencedin ja Nightwishin kanssa. Vuonna 2011 toimintansa lopettaneen bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Little Angel”, ”Colder” ja ”In Trust of No One”.
”Vuosien varrella monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka Charonin musiikki vaikutti heihin 2000-luvun alkuhämärissä ja kuinka nyt keski-iän mainingeissa olisi mukava palata noihin aikoihin. Osa kuulijakunnasta on löytänyt bändin musiikin vasta lopettamisen jälkeen, joten on hienoa päästä esiintymään ensimmäistä kertaa myös heille. Lämpimästi tervetuloa iltamiin!”, rumpali Antti Karihtala avaa tunnelmia paluun kynnyksellä.
Kokoonpano v. 2025:
JP Leppäluoto – laulu
Jasse Hast – kitara
Lauri Tuohimaa – kitara, taustalaulu
Teemu Hautamäki – basso
Antti Karihtala – rummut
CHARON – FALL OF ANGELS –REUNION TOUR 2025
Pe 29.08. Tampere, Olympia
La 30.08. Helsinki, Tavastia
Pe 05.09. Turku, Teatro
La 06.09. Kuopio, Sawohouse Underground
Pe 12.09. Oulu, Tullisali
La 13.09. Jyväskylä, Lutakko
LIPUT
Myyntiin esiintymispaikkojen lipumyyntikanavissa ti 25.3. klo 9