Metsämiljöisen Pioneerifestivaalin lauantaipäivän tunnelmia Korialta

Pioneerifestivaali järjestettiin tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa Kouvolassa Korian Pioneeripuistossa 14.-15.7. Perjantain aikana Pioneeripuiston valtasivat Menore, Anal Thunder, Huora, Eläkeläiset, Turmion Kätilöt, Klamydia, Peer Gynt ja Mokoma, kun lauantaina lavalla nähtiin Dark Ride Brothers, Yö, Pelle Miljoona United, Sonata Arctica, Boycott, Apulanta, Bat & Ryyd ja Stamina. Itse pääsin lauantaipäivänä paikan päälle kokemaan Korian festivaalitunnelmaa. Päivän ohjelman avannut imatralaisbändi Dark Ride Brothers ja suomirockin pitkän linjan edustaja Yö jäivät minulta näkemättä, mutta Pelle Miljoona Unitedin aikaan ehdin paikalle, ja ainakin niillä main porukkaa näytti olevan jo ihan mukavasti paikalla kakkoslavan esiintyjää katsomassa.

Pelle Miljoona on ehdottomasti ollut yksi Suomen punk-genren pioneereja, joten paljoakaan paremmin ei voisi artisti nimenomaan Pioneerifestivaalille sopia. Sen osan perusteella, mitä itse ehdin keikasta nähdä, sanoisin kyseessä olleen kelpo keikan. Soitto ja laulu sekä kokonaismeininki kuulostivat kaikin puolin hyvältä. Keikka päättyi hienoon hitaaseen, itselleni ehkä tutuimpaan lauluun koko tuotannosta, jopa tutumpaan kuin hitit ”Moottoritie on kuuma” ja ”Tahdon rakastella sinua”, jotka myös keikan loppupuolella kuultiin. Kyseessä oli ”Hyvää yötä maailma”.

Tämän jälkeen päälavalla vuorossa oli maailmallakin mainetta niittänyt Sonata Arctica. Suuremman maailman meininkiä oli hillitysti saatu mukaan myös Korialle pyrojen muodossa, ja varsinkin vokalisti Tony Kakko osasi ottaa yleisönsä, luoda kontaktin yleisön ja artistin välille, joten bändiä itsessään ja sen esiintymistä ei millään muotoa voi moittia. Muuna moitteena on kuitenkin mainittava, että ainakaan lavan eteen laulu ei kuulunut kunnolla, mikä on todella harmi sekä yhtyeen että yleisön kannalta. Se söi osansa esityksestä, sillä keikasta olisi varmasti saanut vielä paljon enemmänkin irti, mikäli tekninen puoli olisi myös ollut kunnossa, mutta yleisellä tasolla se ei kuitenkaan näyttänyt tunnelmaa pahasti latistavan.

Tommi Läntisen luotsaama Boycott-yhtye oli vuorossa seuraavana, ja ainakaan kauempaa sen äänentoistossa en moitteita huomannut, mutta nyt kyseessä olikin jälleen kakkoslava, sillä artisteista joka toinen esiintyi päälavalla ja joka toinen pienemmällä kakkoslavalla. Päällekkäisyyksiä artistien esiintymisajoissa ei kuitenkaan ollut, ja lavat sijaitsivatkin näköetäisyydellä toisistaan (lukuun ottamatta pientä tekniikkatelttaa, joka aika tehokkaasti esti näkyväisyyden päälavan edestä kakkoslavalle)

Päälavan tekniikkaongelmaakin oli roudaustauon aikana saatu korjattua, ja Apulannan kohdalla laulu kuului myös lavan edustalle. Ei ehkä vieläkään parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ainakin paremmin kuin Sonata Arctican kohdalla. Apulanta oli oma takuuvarma itsensä, rock-hittejä kitarariffeineen, jotka aina vain iskevät – ainakin minuun, vaikka yhtyeen keikkoja olen jo usean nähnytkin.

Boycott päätti keikkansa legendaariseen ”Via Dolorosa” -kappaleeseen, mutta englanniksi laulettuna. Jos joku ehti siinä vaiheessa jo harmittelemaan, ettei sitä suomeksi kuultu, lohdutusta saattoi tuoda se, että Apulanta esitti encoressaan pätkän juuri kyseisestä kappaleesta, ja nimenomaan suomeksi. Lisäksi encoressa kuultiin myös Kari Peitsamon ”Kauppaopiston naiset” -kappaletta sekä viimeisenä tuttuun tapaan ”Piiskaa”. Eli kuten Apulannan tyyliin kuuluu, yllätyksiä koettiin myös tällä keikalla. Jos jotain parannettavaa vielä haluaa löytää, itse olisin toivonut ehkä vielä jotakin yllätyksellisempää valintaa Apulannan omasta tuotannosta settilistaan, sillä aika tutulla hittilistalla mentiin, lukuun ottamatta muutamia poikkeamia. Mutta festarikeikalla tuo on toki ymmärrettävääkin, sillä suurin osa ihmisistä haluaa kuulla juuri ne tietyt samat hitit. Kyllä keikka näinkin kelpasi loistavasti myös tosifanille.

Bat & Ryyd on huumoribändi ja taisi onnistua tarkoituksessaan ihan hyvin. Alkuun bändille jaksoi nauraakin, mutta koska itselleni tuommoinen ei sen kummemmin kolahda, koko keikkaa en suurella intensiteetillä jaksanut seurata. Mutta ihan kiva niin sanottu välipala, ovathan noiden kavereiden ääni ja asut jo itsessään ihan koomisia.

”Viisi laukausta päähän” toimi Staminan avausbiisinä, mikä oli kyllä sellainen laukaus keikan startiksi, että ”sillä lähti”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näin yhtyeen livenä, ja kyllä se vakuutti. Bändin energia oli kohdillaan, Hyrde ehti keikan aikana käydä juoksemassa jo yleisönkin läpi ja pittikin lähti pyörimään, ainakin lievän alkukankeuden jälkeen.

Tähän väliin festivaalin erikoisuutena mainitsisin, että paikan pohjamateriaali on aika omintakeinen. Metsämiljöön ympäröimässä puuhakekentässä itse haketta ei ollut kovin suurta kerrosta, vaan pohjasta tuli aika helposti esiin mutainen pohja, ainakin kun siinä oli hetki pittiä pyöritty. Sadekelillä siihen olisi riittänyt jo ihmisten tavallinen edestakaisin kulkeminen. Joten mikäli tulevat Kouvolan asuntomessut 2019 eivät festivaalin sijaintiin vielä ensi vuonna vaikuta, suosittelen ottamaan tämän huomioon kenkävalinnassa, mikäli ensikertalaisena suuntaa kyseisille festareille Pioneeripuistoon.

Koko festivaalin päätti Staminan kappale ”Kadonneet kolme sanaa”, minkä jälkeen festivaalikansa sai vielä ihastella taivaan täyttävää ilotulitusta. Kokonaisuudessaan festivaalipäivä oli oikein positiivinen kokemus. Täällä on tullut käytyä muutamia kertoja ennenkin, ja tulen mielelläni myös jatkossa.

Teksti ja kuvat: Terhi Skippari