”Metsien tuolle puolen” on hypnoottista ja popahtavaa folkia – arviossa Räsynuken kolmas albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 27.2.2021

”Metsien tuolle puolen” on kotimaisen folk-yhtye Räsynuken kolmas pitkäsoitto, joka julkaistaan maaliskuun 6. päivänä. Kymmenen kappaletta sisältävällä albumilla liikutaan niin harmonisissa, lähes transsimaisissa äänimaisemissa kuin myös rytmikkäissä, popahtavissa folk-kappaleissa. Toisin sanottuna albumilla on paljon sulateltavaa, ja se on ehdottomasti myös yksi pitkäsoiton vahvuuksista.

Räsynuken soundi on omalaatuinen, jota leimaa mystinen tunnelma sekä akustisuus. Kuusihenkisestä kokoonpanosta löytyy lahjakas vokalisti Suvi Uura (Dorothy Polonium, Noumena) sekä kitaristi Hessu Isoniemi, joita molempia voi pitää Räsynuken perustana, sillä sävellykset ovat heidän molempiensa käsialaa. Vastaavasti sanoituksista huolehtii Uura. Neljän muun muusikon roolia ei sovi kuitenkaan vähätellä, sillä he antavat merkittävän osan Räsynuken äänimaisemaan. Laura Vähä-Ruona hoitaa sellon ja avainviulun, Emmi Tauriainen soittaa selloa ja mandoliinia, Hanna Turunen käsittelee kontrabassoa ja Jaakko Peltosen työalaksi kuuluvat lyömäsoittimet ja elektroniikka. Ja kuten tästä laajasta instrumenttien kirjosta voi päätellä, on Räsynuken äänimaisena hyvin rikas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sen lisäksi että Räsynuken luomaa äänimaisemaa on vaikea pukea sanoiksi, ovat uusimman albumin kappaleet hyvin moniulotteisia ja yksityiskohtia pursuavia. Kappaleet vaihtavat rytmikkyyttään ja tunnelmaansa kuin kameleontti väriään, ja se jos mikä pitää kuuntelijan mielenkiinnon yllä. Tästä loistavia esimerkkeinä toimivat ”Odotus”, ”Tuulien mukana virtaa” ja ”Auringon hehku”. Levyltä löytyy myös suoraviivaisempia kappaleita, joihin ”Yön kulkijat” ja ”Laatikkotalo” lukeutuvat.

Jotkut albumit vaativat oman sulatteluaikansa, ja ”Metsien tuolle puolen” lukeutuu ehdottomasti tähän kategoriaan. Usein tällaiset pitkäsoitot ovat kuitenkin myös hyviä, eikä Räsynuken kolmas albumi tee senkään suhteen poikkeusta. Jyväskyläläisyhtye on onnistunut luomaan kolmannesta pitkäsoitostaan hyvin persoonallisen, vangitsevan kuin ajatuksia herättävän. Vaikka sävellykset ovat hyvin monipuolisia ja polveilevia, on kokonaisvaikutelma eheä ja hyvin kiinnostava.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Sinä iltana
  2. Odotus
  3. Kielojen tuoksuessa
  4. Tuulien mukana virtaa
  5. Sammalhuone
  6. Yön kulkijat
  7. Lohtu
  8. Laatikkohuone
  9. Auringon hehku
  10. Haamukipu

Räsynukke Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat