Michael Monroe – Blackout States

Kirjoittanut Miikka Tuovinen - 2.10.2015

Michael Monroe niminen Rock ’n’ Roll – yhtye jatkaa kolmannella levyllään oman linjansa jalostamista. ”Sensory Overdrivella” punk, hard rock, Rolling Stonesiin viittaava juurevuus ja power pop olivat vielä selvästi eroteltavissa toisistaan. ”Horns And Halos” oli jo tiukemmin samassa linjassa ja luotu formaatti vaikutti aluksi jopa hämmentävän puhtaaksi kiilloitetulta ja kurinalaiselta. Olen vasta myöhemmin oppinut havainnoimaan kunnolla nyanssirikkaat ja hienot kappaleet, joita toinen kattaus pitää sisällään.

This Ain’t No Love Song” aloittaa jytähetken edellisten levyjen tapaan räväkästi, mutta tulokulmaa on hieman loivennettu. Potku naamaan ei ole yhtä tyrmäävä kuin ”TNT Dietilla”. Kappaleesta on aistittavissa hienoisia myöhempien aikojen The Hellacopters sävyjä. Ja kuinka ollakaan, törmään tuottaja Chips Kiesbyen nimeen eräänkin ”High Visibilityn” sisäkannessa. Toisaalta uutuuden aloitus ei ole läheskään yhtä cool kuin vastustamattomasti rullaava ”Trick Of The Wrist”, jonka Little Stevenin radio-ohjelman kuuntelijat valitsivat vuoden 2011 hienoimmaksi lauluksi.

Keep Your Eye On You” ja edellisen levyn ”Stained Class Heart” ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta tällä kertaa konkarit ammentavat vieläkin syvemmältä popin uumenista ja päätyvät matkallaan Phil Spectorin tuottamiin tyttöbändeihin asti. Aloituksen lisäksi levyltä löytyy kolme selkeästi rouheampaa vetoa. Näistä ”R.L.F.” tarjoaa lyyrisesti tyhjänpäiväistä fuck that shit -osastoa  ja on muutenkin yksi kokonaisuuden turhemmista vedoista. Sen sijaan ”Bastard’s Bash” ja ”Dead Hearts On Denmark Street” ovat kumpikin ihan helvetin makeita rock-biisejä. Varsinkin viimeksi mainitun aikana on mahdotonta istua paikoillaan. Kappale tuo esille vastustamattoman takapotkun saattelemana New York Dollsista ja Iggy Popista kumpuvaa sivuluisua olematta kuitenkaan minkään sortin plagioimista. Hieno hetki  ja varma tajunnan räjäyttäjä keikoilla.

Jäljelle jäävä kimara muodostaa ”Blackout Statesin” selkärangan. Aluksi nämä kappaleet kuulostavat kummallisen tasapaksuilta, laimeilta ja jopa tylsiltä. Ihmettelen, että tämäkö on nyt on sitä kyrväkkään punkilla asenteella toimitettua melodista rockia ilman kliseitä, kuten laulaja julkaisua etukäteen mainosti. Tajuan jutun juonen parin kuuntelun jälkeen. Nyt punk, pop ja klassisen rockin kaiut ladotaan vielä edellistä kertaakin  perusteellisemmin samaan vuokaan päällekkäin. Komponentit ovat yhä vähemmän erillään. Kuulijalla vie oman aikansa kaikkien kerrostumien ja ainesosien löytämisessä. Tämä on positiivinen seikka. On hyvä, että tutkimustyö ei ole ohi kertakuuntelulla.

Piristäviä lisämausteita käytetään maltillisesti. Esimerkikisi kivasti rullaava ”Under The Northern Lights” muuttuu astetta luomummaksi, kun alkuun ja keskivaiheille lisätään country-kitaraa. Tuossa ei sinänsä ole mitään uutta ja muutenkin saamme nauttia tutuista lisukkeista saksofonia ja huuliharppua myöten. Meininki on niin sanotusti mallillaan. Michaelin laulu on aina yhtä vakuuttavaa. Kitaristien yhteispeli toimii mainiosti. Rytmiryhmä hoitaa tonttinsa moitteettomasti.

Mutta harmillista on, että Michael Monroe kiitää vuonna 2015 turhan tiukasti keskitietä pitkin. Tuntuu kuin jokin suunnitelma ei sallisi millimetrinkään poikkeamaa mihinkään suuntaan. Ja juuri tällaisessa ajan hengen mukana kulkemisessa mennään osittain pieleen. Varmojen miehisten otteiden rinnalle kaivataan poikamaista innokkuutta, joka tuntuu hukkuneen jonnekin matkalle.

Vaikka kuinka yrittäisi välttää sitä ilmeisintä ajatusleikkiä, huomaa silti ajattelevansa erästä yhtyettä, jossa laulaja ja basisti vaikuttivat 1980-luvulla.Tuo bändi yhdisteli rohkeasti ja epäonnistumista pelkäämättä lähes mahdottomia aineksia monta kertaa yhden kappaleen sisällä. Juuri tuo on se oikea asenne. Jos tulee kolari, niin ainakaan katsojat eivät saa tuhosta irti silmiään. Voi miten hyvää ”Blackout Statesille” tekisikään jostain salaman lailla esiin ponnahtava räkäinen kapakkapiano, Sam Yaffan jahtaaman maailmanmusiikin rajattomat vivahteet ja pintaan jätetyt romanttisen rähjäiset rosoisuudet. Miettikää nyt. Michael Monroe, Sam Yaffa ja Steve Conte. Varsin cool on näiden jannujen yhdessä luoma habitus. Kun tuo tyylitaju nostettaisiin potenssiin kymmenen ripauksella kunnon hulluutta, niin veikkaisin monen vanhoja hyviä aikoja haikailevan tahon olevan yhdistelmän edessä polvillaan ja vaatimassa lisää.

Tunnelmat ovat levyn jäljiltä ristiriitaiset. Parhaat vedot ovat perinnetietoista rockia hienoimmillaan. ”Blackout States” huokuu tekijöidensä sielunmaisemista kumpuavaa kovan luokan ammattitaitoa sekä tyylitajua. Kokonaisuuden ei vain anneta elää ja rönsyillä vallattomasti, niinkuin villin meiningin kuuluisi luonnollisessa tilassaan tehdä. Kunnon Rock ’n’ Rollin kuuluu olla estotonta, jopa vaarallista. ”Blackout States” elää ja hengittää, mutta on liian tasainen, skarppi ja turvallinen ollakseen auktoriteettien kammoama kapinallinen. Mukana on liikaa hyväksyttyjä käyttäytymismalleja. Asiat  täytyy kuitenkin saattaa oikeaan perspektiiviin. Totean lopuksi, että tuskin tämä joukkue saisi huonoa levyä aikaiseksi ja he luovat kerta toisensa jälkeen kestäviä kokonaisuuksia. Tähän päivään kuuluva tuotteistaminen ja tehokkuus tuntuu vain tappavan kaikki mahdollisuudet sivupoluille poikkeamiseen. Lajin  kovimmat luut tietävät makoisimpien yllätysten löytyvän juuri noilta syrjäreiteiltä.

Muuten, ei tiikeri pääse raidoistaan koskaan kokonaan eroon. Tiesittekö, että termi Northern Lights tarkoittaa Brittein saarilla pilveä, siis vanhaa kunnon jazztupakkia?

7/10

Kappalelista:
1. This Ain’t No Love Song
2. Old King’s Road
3. Going Down With The Ship
4. Keep Your Eye On You
5. The Bastard’s Bash
6. Good Old Bad Days
7. R.L.F.
8. Blackout States
9. Under The Northern Lights
10. Permanent Youth
11. Dead Hearts on Denmark Street
12. Six Feet In The Ground
13. Walk Away
14. Break The Noose (Vinyl LP Bonus Track)

Michael Monroe Facebookissa

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen