Kuva: Niko Sihvonen

Michael Monroe: ”Hanoi Rocksin keikka juhlakeikallani oli upea”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.9.2022

Kesäkuussa 60 vuotta täyttänyt Michael Monroe juhlisti merkkipaalua komealla juhlakeikalla Helsingin jäähallissa viime viikon perjantaina. Hurjassa iskussa oleva rock-ikoni tarjosi loppuunmyydylle Helsingin jäähallille ikimuistoisen shown.

Ainutlaatuinen ilta koostui Monroen eri kokoonpanojen keikoista. Illan avasi kulttimaineeseen noussut Demolition 23, jolta kuultiin viiden biisin keikka. Sen jälkeen kaikkiaan noin kolme tuntia kestänyt energinen rock-show jatkui Michael Monroen soolotuotannolla. Monroeta säesti suurimmalta osalta hänen pitkäaikainen ja hienosti yhteen soittava bändinsä Sami Yaffa, Karl Rockfist, Rich Jones ja Steve Conte.

Konsertin keskivaiheilla kuultiin lisäksi muutama biisi Hanoi Rocksin 2000-luvun alun kokoonpanolta (Michael Monroe, Andy McCoy, Costello Hautamäki, Kari ’Lacu’ Lahtinen, Timpa Laine) sekä tunnelmallinen muutaman biisin akustinen setti, jonka päätti Monroen, Lenni-Kalle Taipaleen ja Jenni Vartiaisen hieno Missä muruseni on -esitys. Illan muita vierailijoita olivat mm. Dave Lindholm sekä Monroen aiemmissa kokoonpanoissa soittaneet kitaristit Dregen ja Ginger Wildheart.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Intensiivisyytensä loppuun saakka säilyttänyt keikka huipentui Hanoi Rocksin alkuperäisen kokoonpanon astellessa lavalle yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen. Michael Monroe, Andy McCoy, Sami Yaffa, Nasty Suicide ja Gyp Casino palkitsivat yleisön soittamalla kaikkiaan yhdeksän Hanoi Rocks -klassikkoa. Jäähallin yleisön villinnyt keikka päättyi komeaan ”Up Around The Bend” -coveriin, jonka aikana lavalle nousi koko keikan artistikaarti. 60-vuotisjuhlakeikan tunnelman kruunasi maailmalla isosti menestyneen Mikki Kuntun suunnittelemat valot ja konsertin visuaalinen toteutus.

Nyt Michael Monroe on antanut juhlakeikastaan videohaastattelun Rockfiendille, jossa on kertonut Hanoi Rocksin paluukeikan sujuneen loistavasti ja Monroen olleen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen juhlakeikkansa kulkuun. Monroe kertoi keikastaan seuraavaa:

”It felt great. It was amazing. It was a big undertaking, and I worked on it quite a while. And the setlist — altogether there was 37 songs, including DEMOLITION and the original HANOI lineup… The original HANOI lineup played nine songs, actually, in the end… The emotion and the feeling was amazing. The crowd had such a warm feeling of love and appreciation, and everybody had a great time. It was a real success, I must say. I felt really great about it. There was a lot of singing — 37 songs — and my voice held up good.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Kaaoszinen videohaastattelun Hanoi Rocksin rumpalin Gyp Casinon kanssa voit puolestaan katsoa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat