Michael Monroe juhlisti ”Two Steps From the Move” -albumia Kulttuuritalolla

Michael Monroe juhlisti viime vuonna Hanoi Rocksin ”Two Steps From the Move” -albumia, joka täytti pyöreät 40 vuotta. Levy on eittämättä genrensä klassikko. Se on kestänyt hyvin ajan hammasta ja on samalla bändin myydyin albumi. Suomeen juhlakiertue saapui kuitenkin vasta nyt, sillä Monroe joutui joulukuussa Englannissa tapaturmaan, jossa hän mursi kylkiluitaan ja jäi muutaman viikon mittaiselle sairauslomalle. Tällaiset erikoiskeikat ovat yleensä hyvin suosittuja, eikä Kulttuuritalon keikka tehnyt poikkeusta. Ääriään myöten täynnä ollut konsertti myytiin loppuun heti lipunmyynnin alettua, ja sama toistui Tampereen Tavara-aseman keikalle.

Keikalla ei ollut tällä kertaa mukana erillistä lämmittelijäbändiä, mutta koska sellaisen sijaan oli luvassa normaalia pidempi setti, ei se varmasti haitannut ketään isommin. Yleisö puhkesi äänekkäisiin suosionosoituksiin, kun bändi astui lavalle puoli kahdeksalta ja avasi pelin ”Up Around The Bend” -kappaleella. Vaikka kyseessä onkin CCR-coverbiisi, on kipale vuosikymmenten saatossa identifioitunut todella vahvasti Hanoi Rocksin, ja nykyään myös Michael Monroen, biisiksi. Se oli jo aikanaan täydellinen avaus ”Two Steps From the Move” -albumille ja toimi myös tämän illan keikan lähtölaukauksena.

”Underwater World” -kappaleessa Monroe soitti tuttuun tapaansa saksofonia. Myös huuliharppu oli hänen käsittelyssään esityksen aikana. Kun Monroe ei soittanut, viilensi hän joko itseään viuhkalla tai piteli korkealla mikrofonitelineeseen sidottua pitkää punaista huivia, jonka tuulikoneet välillä pyyhkäisivät mukaansa. Hän myös teki edelleen spagaatteja, kiipeili aidoilla ja kävi rohkeasti vierailemassa yleisön seassa. Viimeinen temppu saattoi aiheuttaa ylimääräisiä hikikarpaloita bändin roudareille, jotka parhaansa mukaan juoksuttivat lisää mikrofonijohtoa laulajan hilluessa ympäri Kulttuuritalon tiluksia. Pakostakin tuli mieleen, olisikohan tuokin stuntti helpompi toteuttaa langattomalla mikrofonilla…

”Million Miles Away” -kappaleen aikana lavalla nähtiin myös Tuure Kilpeläinen, joka on varmasti yksi Suomen tämän hetken suosituimmista artisteista. Kilpeläinen oli kosketinsoittimensa takana elementissään tuoden bändin soundiin uusia sävyjä. Kaikki Hanoi Rocksiin vähänkin perehtyneet muistavat, että Andy McCoy hoiti aiemmin kyseisen osuuden yhtyeen keikoilla, mutta Kilpeläinen suoriutui tontistaan hienosti. ”Two Steps From the Move” -levyn muut suositut kappaleet kuten ”Don’t You Ever Leave Me,” ”Boulevard of Broken Dreams” ja hienolla, koko bändin yhteislaululla maustettu ”Boiler” saivat yleisön eläytymään täysillä. Kappaleet herättivät monilla varmasti muistoja nuoruudesta ja kultaisesta 80-luvusta.

Setin ensimmäisen osion päättivät todella harvoin livenä esitetty ”Futurama” sekä toinen harvinaisuus, ”Cutting Corners.” Jos en aivan väärin muista, oli ”Futurama” ennen tätä kiertuetta ainoa levyn kappale, jota ei ollut koskaan aiemmin kuultu livenä. Se toimi kuitenkin hienosti myös keikalla ja vahvisti sen, että ”Two Steps From the Move” on kokonaisuudessaan erittäin laadukas albumi. Usein kokonaisen levyn läpisoitto voi tuntua hieman vaivalloiselta, koska mukana on ”täytebiisejä”. Tältä albumilta sellaisia ei juuri löydy. Koska kokonaisuus toimi niin hyvin, heräsi ajatus, löytyisikö Hanoi Rocksin katalogista toista yhtä tasavahvaa levyä, joka voitaisiin esittää kokonaisuudessaan? Vaikka asiasta voi olla montaa mieltä, oma näkemykseni on, ettei bändin tuotannosta sellaista löydy.

Ensimmäinen setti tuli tässä kohtaa päätökseen, ja seuraavaksi oli vuorossa noin 20 minuutin mittainen tauko. Kulttuuritalon baareissa kävi melkoinen kuhina, kun ihmiset vaihtoivat innoissaan kuulumisiaan ja kokemuksiaan juuri päättyneestä keikan osiosta. Tunnelma oli lämmin, ja kaikkialla näkyi iloisia kasvoja, jotka jakoivat naurua ja vitsejä. Ilmassa oli kunnon juhlameininki.

Toinen setti käynnistyi voimalla Monroen viimeisimmän albumin nimikkokappaleella ”I Live Too Fast To Die Young.” Samalta levyltä peräisin oleva ”Murder In the Summer Of Love” jatkoi intohimoisesti mutta hieman kypsemmällä otteella. Biisin voimakas kertosäe ja hienot kitarakulut toivat vahvasti mieleen Hanoi Rocksin alkuaikojen soundin. Keikka soljui eteenpäin tutuilla ja huolella harjoitelluilla Monroe-hiteillä kuten ”Last Train To Tokyo”, ”Old Kings Road” ja ”’78”. Steve Conten bravuurinumero ”Ballad Of The East Side” sai illan emotionaalisimman hetken, kun bändi osoitti kunnioitustaan hiljattain menehtyneelle New York Dolls -legendalle David Johansenille. Sekä Conte että Sami Yaffa soittivat Dollsissa useamman vuoden ajan, joten hetki oli erityinen. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun bändi esitti upeat versiot biiseistä ”Heart of Gold” ja ”Personality Crisis”.

Vanha Hanoi Rocks -klassikko ”Motorvatin’” aloitti keikan energisen loppukirin, johon kuuluivat Demolition 23:n ”Hammersmith Palais”, Hanoi Rocks -klassikko ”Malibu Beach Nightmare” sekä varsinaisen setin päättänyt ”Dead Jail or Rock’n’ Roll.” Huuto oli valtava, kun bändi kumarsi ja kiitti illan yleisöä ennen kuin poistui hetkeksi lavalta.

Encore-osuus käynnistyi vauhdikkaasti illan toisella Demolition 23 -biisillä ”Nothin’s Alright,” ja illan päätti bändin räjähtävä versio Iggy Pop -klassikosta ”1970.” Energinen biisi sai koko yleisön liekkeihin, ja siihen oli täydellistä lopettaa keikka. Esitys kesti taukoineen yli kaksi tuntia ja sisälsi peräti 25 biisiä. Kokonaan soitettu ”Two Steps From the Move” -albumi oli ehdoton kohokohta, mutta lisäksi kuultiin erinomainen otanta Monroen soolotuotannon parhaimmistosta sekä muutamia täsmäbiisejä hänen pitkän uransa varrelta. Aina voi tietysti valittaa siitä, miksi ”se” tai ”ne” tietyt biisit eivät olleet mukana, mutta kokonaisuus maistui ainakin minulle – ja vaikutti maistuvan myös suurimmalle osalle paikalla olleista.

Ei ollut kenellekään yllätys, että koko bändin energiataso pysyi korkealla koko esityksen ajan. Rumpali Karl Rockfistin tanakka soitto loi vankan pohjan koko keikalle. Kokoonpano on soittanut yhdessä jo yli kymmenen vuotta, ja vuosien saatossa siitä on hioutunut tiukka ja hyvin yhteen soittava paketti, joka ei turhia anteeksipyytelyjä harrasta. – Eikä sen tarvitsekaan, sillä se on omassa sarjassaan yksi parhaista.

Monroen viime vuoden lopussa kokemasta haaverista, jossa hän mursi kylkiluitaan, ei näkynyt lavalla merkkiäkään. Hänen menonsa oli yhtä hulvatonta kuin aina ennenkin. Energiaa tuntui riittävän loputtomasti, ja ikä on selvästi vain numero. Tuskin moni paljon nuorempikaan pysyisi nyt 62-vuotiaan rokkarin vauhdissa mukana… Olen nähnyt Monroen bändeineen lukemattomia kertoja, ja Kulttuuritalon keikka lukeutuu monestakin syystä parhaimmistoon. Hieno settilista, aktiivinen bändi ja yleisö sekä upea Johansen-tribuutti tekivät illasta ikimuistoisen kokemuksen.

Setti 1:
Up Around the Bend
High School
I Can’t Get It
Underwater World
Don’t You Ever Leave Me
Million Miles Away
Boulevard of Broken Dreams
Boiler (Me Boiler ’n’ Me)
Futurama
Cutting Corners

Setti 2:
I Live Too Fast to Die Young
Murder the Summer of Love
Old King’s Road
Young Drunks & Old Alcoholics
Last Train to Tokyo
’78
Ballad of the Lower East Side
Heart of Gold
Personality Crisis
Motorvatin’
Hammersmith Palais
Malibu Beach Nightmare
Dead, Jail or Rock ’n’ Roll

Encore:
Nothin’s Alright
1970